"Menin ensimmäistä kertaa katsomaan balettia puolisoni seuraksi vuonna 2017. Teos oli Pähkinänsärkijä. Esityksen aikana huomioni kiinnittyi liikkuviin lavasteisiin: seinät kääntyivät ja elementtejä nousi lavalta kohti kattoa. Käsitin, etteivät elementit liiku itsestään vaan jonkun tehtävä on miettiä, miten ne toimivat.
Esityksestä kului vuosi ja headhunter otti yhteyttä täysin sattumalta. Hän kertoi, että Suomen kansallisooppera ja -baletti etsii teknistä suunnittelijaa. Ajatus tehtävästä jännitti. Hyppy tekniikan alalta taidemaailmaan tuntui isolta. Olin työskennellyt suunnittelutehtävissä eri yrityksissä, muun muassa alihankkijana Koneella. Tajusin kuitenkin nopeasti, että tällaisia työpaikkoja ei usein tule tarjolle, joten hain tehtävään. Aloitin vuonna 2019 enkä ole sekuntiakaan katunut!
(Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)
Yllätyksiä luvassa. Kuvaushetkellä Mikko Parviaisen suunnittelema lahjavuori oli vielä maalaamossa, mutta se nähdään 1.12.2023 ensi-iltansa saavassa Saiturin joulu -baletissa. Parviainen on suunnitellut lavasteen rungon ja toiminnallisuudet, muttei hiisku niistä enempää.
– Teatterin taika täytyy säilyttää, hän sanoo.
Työskentelen osana lavastamoa. Teknisen suunnittelun tiimissämme on lisäkseni kaksi suunnittelijaa ja yksi tekninen piirtäjä. Tehtävämme on suunnitella, miten ooppera- ja balettiteosten taiteellisten työryhmien lavastevisioista tehdään totta. Suunnittelutyössä tulee ottaa huomioon lavaturvallisuus, lavasteiden käytettävyys ja varastoitavuus, Oopperatalon ja varastojen fyysiset rajat, verstaiden kapasiteetti, teoksen budjetti ja taiteellinen suunnitelma.
Lavastajalta voi tulla käytännössä minkälainen visio tahansa. Emme koskaan tyrmää visiota heti, vaan keskustelemme toteutuksesta. Joskus lavastajalle täytyy sanoa ei. Esimerkiksi oikean veden käyttö voi olla haastavaa. Vettä on mahdollista käyttää, mutta joudumme keskustelemaan siitä ja yritämme pohtia vaihtoehtoisia ratkaisuja. Vettä ei mieluusti käytetä, koska näyttämö on käytännössä iso kone, jossa yleisöltä on piilossa paljon erilaista sähkötekniikkaa.
Päänäyttämön ensi-iltoja on kaudesta riippuen vuodessa 7–8. Meidän koko tiimimme osallistuu jokaisen uuden teoksen tekemiseen, mutta yhdellä meistä on aina vetovastuu. Työni on projektimaista, lopputuotteet ovat uniikkeja yksittäiskappaleita. Lavastetekniikasta ei ole Suomessa omaa koulutusta, mutta konetekniikka on antanut hyvät eväät. Lisäksi työ itsessään on opettanut paljon ja teatterit jakavat ajoittain suunnittelutietoa keskenään, mikä poikkeaa kaupalliselta alalta.
Oopperatalo on jopa kansainvälisesti poikkeuksellinen siinä, että olemme täyden palvelun talo. Varastoa lukuun ottamatta meillä on saman katon alla kaikki, myös lavastamo. Se vastaa keskikokoista konepajaa.”
Mikko Parviainen
- Syntynyt: 1990, Karjaa
- Ammatti: Tekninen suunnittelija, Suomen kansallisooppera ja -baletti
- Koulutus: Diplomi-insinööri, Aalto-yliopisto
Miten kiinnostuit alastasi?
Halusin alalle, jossa lopputuote on fyysinen, joten valitsin konetekniikan. Koulutukseni antoi hyvät valmiudet nykytyöhöni. Saan suunnitella aina jotain uutta ja näen työni tuloksen, kun kävelen verstaalle.
Ylpeydenaihe?
Jokainen onnistunut ooppera- ja balettiesitys. Erityisesti mieleeni ovat jääneet oopperat Don Giovanni ja Salome.
Minkä ongelman haluaisit ratkaista?
Suunnitteluprosessien pullonkaulat ja prosessien tehostaminen.
Harrastukset?
Potkunyrkkeily, 3D-mallinnus ja Unreal Engine -pelimoottorin opiskelu.