Harhaluuloja työelämästä

|
Blogimerkintä

Työehtosopimus turvaa monta sellaista asiaa, joista annetaan kiitos lainsäädännölle.

Laki takaa, ettei palkanmaksu katkea, vaikka jalka katkeaisi. Kiva perusoikeus sekin, että lapsen synnyttyä saa jäädä palkalliselle vanhempainvapaalle. Ja takaahan laki joka vuosi palkkaan sen ”indeksikorotuksenkin”.

Väärin!

Mikään laki tai perusoikeus ei turvaa mainittuja asioita. Ne perustuvat työehtosopimuksiin, joista työmarkkinajärjestöt neuvottelevat.

Pian alkava neuvottelukierros tarkoittaa, että esimerkiksi tekkiläiset asiantuntijat laittavat neuvottelujärjestö Ylemmät Toimihenkilöt YTN:n hatun päähänsä ja lähtevät työnantajaliittojen pakeille. Tes-pöydässä ovat muun muassa palkankorotukset ja kiky-tunnit.

Tes-pöydässä ovat muun muassa palkankorotukset ja kiky-tunnit.

TEKin asiantuntija neuvottelee siis YTN:n tai julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKOn nimissä työehtosopimuksista eli sinun työsuhteeseesi vaikuttavista pelisäännöistä. Lakimiehemme kertoo TEK-verkkolehden uusimmassa Lakitieto-artikkelissa yksityiskohtaisesti, miten systeemi toimii.

Tessien hyöty näkyy tekkiläisten tilinauhassa. Jäsentemme tessien perusteella maksetaan tänä vuonna palkkoihin 1,6 prosenttiyksikön korotus, mikä tarkoittaa noin 42 miljoonan euron lisäystä tekkiläisten palkkasummaan. Heidän maksamansa jäsenmaksut ovat 13 miljoonaa euroa.

Jos työehtosopimusta ei ole, yleiskorotukset jäävät helposti saamatta ja palkka nousee lähinnä työpaikkaa vaihtamalla.

Työehtosopimusjärjestelmän on sanottu kangistavan työmarkkinoita. Päinvastoin. Se mahdollistaa joustavan paikallisen sopimisen, tarvitaan vain aitoa halua ja luottamusta.

Avainsanat: