Ulla-Maija Simola keskustelee työkaverin kanssa.

Diilejä Dubaissa

|
Uutinen
Kuuntele

Arabiemiirikunnat. Ikiteekkari Ulla-Maija Simola on kiertänyt Nokia-maailmaa itään, länteen ja etelään. Nyt hän hieroo Arabiemiirikunnissa kauppoja Lähi-itään ja Afrikkaan.

Kuvateksti: Anna ensin. Ulla-Maija Simola on huomannut, että kaikissa kulttuureissa toimii periaate: give first. – Uudessa ympäristössä on aluksi testipenkissä. Aina voin antaa jotain, aiemmista kokemuksista, tai siitä, keitä tunnen. Silloin ihmiset alkavat luottaa sinuun ja avautua. Dynaamisessa ympäristössä on tärkeää, että ihmiset kertovat myös vaikeita asioita.

 

Singapore, München, Dubai, Tokio, Dallas, ja Dubai uudestaan syksystä 2019. Ulla-Maija Simolan vastuut neljässä maanosassa ovat vaihdelleet alueen myyntijohtajasta strategisen hinnoittelun päälliköksi, globaalin bisneskonsultoinnin johtoon ja alueen kaupallisen osaston päälliköksi.

Nyt hän johtaa yhtä Nokian Lähi-idän ja Afrikan alueen kaupallista osastoa. Siihen kuuluu parikymmentä henkeä Arabiemiirikunnissa, Qatarissa, Saudi-Arabiassa, Tunisiassa, Marokossa, Keniassa, Egyptissä ja Etelä-Afrikassa. Osasto kuuluu Nokian suurimpaan liiketoiminta­ryhmään, matkapuhelinverkkoihin.

Jos taas on tehnyt paljon töitä eikä diili etene, se on kuin häviäisi urheilukilpailussa. Siitä toivutaan menemällä seuraavaan neuvotteluun.

– Hieno tiimi: itsenäinen, aikaansaava ja innovatiivinen.

Osasto vastaa hinnoittelusta, tarjouksista, sopimuksista ja niiden kaupallisista ehdoista sekä Lähi-idän ja useiden Afrikan toimintojen suorituskyvyn mittauksesta.

– On tärkeää, ettei sopimuksessa luvata mitään, mitä ei pystytä toimittamaan. Ja toisaalta, että toimitamme sopimuksen mukaisesti eikä yli, mikä tapahtuu helposti, kun halutaan miellyttää asiakasta.

Talousjohtajana teekkariksi

Simola aloitti konetekniikan opinnot LUT-yliopistossa vuonna 1997. Aiemmin hän oli valmistunut kauppatieteiden maisteriksi laskenta­toimesta Turun kauppakorkeakoulussa.

– Teekkariksi aloin vasta kun tajusin, että ollakseni uskottava, pitää ymmärtää, mitä työnantajayritykseni tekee, Ulla-Maija Simola kertoo.

Hän työskenteli samaan aikaan rautavalimon talousjohtajana.

– Suoritin kahdessa vuodessa 90 opintoviikkoa, mutta sitten työt kuormittivat niin, että loppu opiskelu jäi.

Nokiaan Simola harppasi syksyllä 1998. Ensimmäinen tehtävä oli hinnoittelu ja bisneskonsultointi eli tarjotun ratkaisun hyötyjen näyttäminen talousmittareiden avulla.

– Vuonna 2003 pomoni kysyi, olenko joskus ajatellut ulkomaille menoa. Keskustelimme kotona, että tämä voisi olla kokemuksena kiva ja ajankohta hyvä ennen kuin kaksosemme menevät kouluun.

Voitto kotiin

Yhteydenpito on tiivistä myynnin, asiakkuustiimien ja toimitusketjun kanssa sekä pääkonttoriin. Simola raportoi alueellisen bisnesryhmän vetäjälle.

– Rakkaat kilpailijat tulevat jokaikisessä paikassa ovella vastaan. On koko ajan pidettävä huolta siitä, että tuotekehitys tuo yhä kilpailukykyisempiä tuotteita ja toimitukset asiakkaalle ovat oikea-aikaisia. Nämä kaksi korttia pitää olla kiillotettuina, ennen kuin menee mihinkään neuvottelupöytään, Ulla-Maija Simola painottaa.

Uuden kaupan voittamisesta saa euforiaa.

– Jos taas on tehnyt paljon töitä eikä diili etene, se on kuin häviäisi urheilukilpailussa. Siitä toivutaan menemällä seuraavaan neuvotteluun.

Asiakkaat ovat operaattoriyrityksiä, mutta Nokia näkee myynnin muillekin yrityksille kasvavan voimakkaasti tulevina vuosina.

– Esimerkiksi jossain tehtaassa koneet, trukit ja serverit ovat kaikki yhteydessä toisiinsa, ja tehtaan hallintajärjestelmä alkaa tarvita 5G:tä kapasiteetin, nopeuden ja luotettavuuden takia.

Persianlahden rikkaisiin maihin 5G on jo tullut, ja Pohjois- ja Keski-Afrikkaankin alkaa tulla 5G-lisenssejä.

– Afrikan maaseudulla digitaalinen kuilu on yhä iso kysymys: kuinka kaikille saadaan pääsy internetiin. Sambiassa keskustelin teknologiaministerin kanssa, millaista projektia voisi operaattorienkin kanssa kehittää, että saataisiin maaseudulle tukiasemia. Vaikka koulu, jossa voisi opiskella netin kautta; voisiko olla etäterveysasema.

Yrityskulttuuri luo kehykset kaikkialle

– Kaikki tietävät, mikä on Nokia Code of Conduct eli miten Nokialla toimitaan: näin saa ja näin ei saa tehdä. Siitä ei missään maassa saa poiketa. Meille vastuullisuus on erittäin tärkeää.

Paikallinen kulttuuri tuo toki omat mausteensa. Suomalaiseen tasaisuuteen tottuneelle Lähi-idän asiakkaiden ja omankin henkilökunnan emotionaalisuus voi olla aikamoinen yllätys.

Lähi-idässä arvostetaan henkilökohtaisia, luottamuksellisia suhteita.

– Asiakkaillamme on listattuina yhtiöinä hyvin tarkat hankintaprosessit, mutta myynnissä myös vahvat, henkilökohtaiset suhteet ovat tärkeitä.

Simola arvostaa sitä, että asiakkaat pohtivat muitakin näkökulmia kuin hintaa.

– Sopimusta, toimituskykyä, enemmän kokonaisuutta ja strategisia asioita. Täällä ihmiset käyttävät siihen aikaa; ei pakoteta itseään siihen, että täytyisi päättää nyt tai huomenna.

Hän kannustaa töihin Arabiemiirikuntiin.

– Palkkataso on kilpailukykyinen, eikä palkasta makseta tuloveroja. Täällä on valtavasti aktiviteetteja kaikenikäisille, urheilua ja kulttuuria. Hyviä kansainvälisiä kouluja.

Kun on asunut aiemmin Japanissa, USA:ssa ja Singaporessa, vain kahden tunnin aikaerolle pääkonttoriin ja sukulaisiin osaa antaa arvoa.

Naisjohtaja huomataan

Ulla-Maija Simola on saanut kaikissa maissa positiivisen, uteliaankin vastaanoton.

– Asiakkaat haluavat tavata, kun on nainen. Ympäristössä, jossa on vähemmän naisia, se on iso etu: kaikki muistavat sinut, koska olet erilainen.

image with text

Saudi-Arabiakin muuttui niiden kuuden vuoden aikana, jolloin Simola oli muualla.

– Aiemmin mennessäni Riadissa asiakkaan konttorille, minulla piti olla erikoislupa ja vartijasaattue. Naisia ei ollut Riadin konttorilla missään, ei meillä eikä asiakkailla. Nykyään naisia näkyy työelämässä eritasoisilla posteilla.

Vuosi sitten Simola osallistui skandinaavisten lähetystöjen ohjelmaan, jossa mentoroitiin lupaavia emiraattinaisia.

– Minulla oli kaksi mentoroitavaa, molemmat todella älykkäitä bisnesihmisiä.

Simola juoksee joka aamu kahdeksan kilometriä Dubai Marinan lahdenrantaa.

– Dubai on erittäin turvallinen ja siisti. Mihin vuorokaudenaikaan vaan voi lähteä lenkille.

Johtajana hän kuvaa itseään hyvin delegoivaksi ja aina tavoitettavissa olevaksi.

– Isossa firmassa on helposti monenlaista prosessia ja hyväksyntäkierrosta. Pyrin mahdollisimman yksinkertaiseen prosessointiin.

Perhe on muuttanut yhdessä maasta toiseen.

– Mieheni on laivanrakennusdiplomi-insinööri, ja Singaporeen muuttaessamme hän pystyi irrottautumaan töistään tehdäkseen väitöskirjan logistiikasta kauppakorkeakouluun. Kaksosemme olivat tuolloin kolmevuotiaita. Nyt toinen heistä opiskelee tekniikkaa Aalto-yliopistossa, toinen luki rahoitusta ensin USA:ssa ja nyt Espanjassa.

Jäsenyys ulkomailla

TEKin jäsenedut ovat käytössäsi ulkomailla. Voit hakea myös vierasjäsenyyttä paikallisesta järjestöstä. Muualla kuin Pohjoismaissa työskennellessäsi olet oikeutettu jäsenmaksualennukseen.

Tutustu myös kansainväliseen UNI Pass-portiin, jonka avulla löydät oikean paikallisen ammattiliiton ja saat sitä kautta tarvittaessa paikallista tukea työsuhdeasioissa. TEK on UNI Globalin jäsenliitto.