Kaksi opiskelijaa

TEKin tutkimus yhdenvertaisuudesta

Tekniikan alalla vähemmistöihin kuuluvat opiskelijat kohtaavat enemmän häirintää ja epäasiallista kohtelua kuin opiskelijat, jotka eivät kuulu vähemmistöihin. Kokemukset liittyvät esimerkiksi ulkopuolelle jättämiseen, osaamisen vähättelyyn, asiattomiin kommentteihin sekä seksuaaliseen häirintään.

TEK on jo tehnyt pitkään tutkimusta niin opiskelijoiden kuin työssäkäyvien hyvinvoinnista, yhdenvertaisuudesta ja tasa-arvosta, joista varsinkin yhdenvertaisuuteen liittyvä kiinnostus on kasvanut.

TEK:n tutkimuspäällikkö Susanna Bairoh sekä entinen projektitutkija Sanna Putila tarkastelivat tutkimuksessaan naisten ja miesten kokemuksia sukupuoleen perustuvasta syrjinnästä tekniikan korkeakoulutettujen työpaikoilla. Tekniikan alalla vallitsevan maskuliinisuusnormin (eli maskuliinisuus nähdään feminiinisyyttä parempana) todistamisen myötä he esittivät, että maskuliinisuuden ensisijaisuus tekniikan alalla aiheuttaa naisten syrjimistä ja toisaalta maskuliinisen etuoikeuden purkaminen synnyttää miehissä syrjinnän kokemuksia. 

Tutustu Bairohin ja Putilan tutkimukseen

”Tarvittavan kulttuurimuutoksen onnistumisen edellytys on tasa-arvoon ja syrjintään liittyvien sukupuolten välisten näkemyserojen tunnistaminen ja tunnustaminen.”
- Bairoh ja Putila
kaksi graafia

TEK:n opiskelijatutkimus vuonna 2021 paljasti, että lhbtiq+-opiskelijoista (vastaajista 9 %) 46 % pelkää tulevansa urallaan syrjityksi, kun taas muista vastaajista syrjityksi tulemista pelkäsi 12 prosenttia. Erot luvuissa ovat merkittäviä verrattuna seksuaali- ja/tai sukupuolivähemmistöön kuuluviin eli lhbtiq+-opiskelijoihin. Eniten pelkoa syrjinnästä on lhbtiq+-opiskelijoilla, jotka valitsivat tutkimuksessa sukupuolekseen ”muu” tai ”en halua sanoa”. Heistä pelkoa kokee peräti 66 prosenttia. Oman alan töissä häirintää tai epäasiallista kohtelua oli lhbtiq+-opiskelijoista kokenut liki neljännes. Esimerkiksi ei-vähemmistöön kuuluvista naisista osuus on 18 prosenttia ja miehistä 4 prosenttia.

Kielivähemmistöön kuuluvista opiskelijoista häirintää tai epäasiallista kohtelua raportoi yhteensä 11 prosenttia, ja uskonnolliseen tai rodullistettuun vähemmistöön kuuluvista 14 prosenttia. Eniten häirintää ja epäasiallista kohtelua opiskeluissaan kokivat seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön kuuluvat vastaajat. Heistä peräti 28 prosenttia raportoi häirintää tai epäasiallista kohtelua opiskeluidensa aikana, joko kuluneen vuoden aikana (12 %) tai aiemmin (16 %).