YTN teki täsmäiskun Ouluun

|
Uutinen
Kuuntele

YTN:n Oulun infotilaisuudet osoittivat tarpeellisuutensa. Auditoriot pullistelivat väkeä, kun Microsoft Mobilen ja Broadcomin työntekijät hakivat tietoa ja tukea vaikeassa tilanteessa.

Oulusta on katoamassa lähes tuhat tietotekniikan työpaikkaa, kun sekä Microsoft Mobile että Broadcom ilmoittivat heinäkuussa laittavansa kaupungissa pillit pussiin. Irtisanomisuhan alla olevat työntekijät ovat pääsääntöisesti ylempiä toimihenkilöitä ja entisiä nokialaisia.

Tietoa ja tukea tarvitaan

YTN:n viimeviikkoinen kolmen tilaisuuden sarja alkoi torstaiaamuna Microsoftilla englanninkielisellä tilaisuudella, johon saapui noin kolmisenkymmentä työntekijää.

Irtisanomisuhan alle joutuneilla oli paljon kysymyksiä muun muassa työttömyysturvasta, takaisinottovelvoitteesta ja liittojen tarjoamista palveluista ja tuesta.

– Tilaisuudet tulivat kerta kaikkiaan tarpeeseen. Rakensimme infotilaisuudet niin, että YTN:n lisäksi paikalla olivat paikallinen TE-toimisto, IAET-työttömyyskassa, työnantajan edustaja sekä verotoimiston asiantuntija. Tiedontarve osoittautui suureksi, YTN teknologiateollisuuden vastuullinen asiamies Hannu Takala summaa kahden päivän annin.

Myös TEK oli näkyvästi läsnä Oulussa. Asiamiehet Jukka Orava ja Arja Lindfors sekä lakimiehet Kirsi Widgrén ja Anne Kaattari kertoivat työntekijöille TEKin palveluista ja vastasivat työntekijöiden kysymyksiin.

Painetta kassalle

Torstai-iltapäivän Microsoftin ja perjantaiaamun Broadcomin suomenkieliset tilaisuudet vetivät yli 200 hengen auditoriot täyteen. IAET:n kassan Mira Ahola totesikin paikallaolijoiden lisäävän entisestään työttömyyskassan ruuhkaa.

– Meillä on tällä hetkellä hakemuksissa 2–3 viikon käsittelyaika. Teemme parhaamme ja uskon, että se ei siitä pitene, hän sanoi.

Irtisanomisen yhteydessä annettavat tukipaketit, niiden jaksottaminen ja vaikutus työttömyysturvaan herättivät epätietoisuutta. Aholan mukaan jaksotusajalla ei ole oikeutta päivärahaan, mutta sen aikana voi esimerkiksi tehdä töitä tai ottaa uuden työn vastaan.

Takala antoi epätietoisille oman ohjeensa.

– Jos teillä on tukipaketista epätietoisuutta, parasta on tarkistuttaa se oman liittonne lakimiehellä tai asiamiehellä. Sitä varten me olemme.

TE-palveluille kysyntää

Oulun TE-toimiston edustajat antoivat oman tuhdin tietopakettinsa työttömyysuhan alle joutuneille tietotekniikan ammattilaisille. Keskustelun ja kysymysten perusteella salista löytyi monia hyvin koulutettuja asiantuntijoita, joita kiinnosti parantaa omaa osaamista  uudessa tilanteessa.

Työttömyysetuus on mahdollista yhdistää opiskeluihin, mutta mikään subjektiivinen oikeus se ei ole. Koulutuksen tarve arvioidaan aina henkilökohtaisesti.

Salissa arvioitiin myös alan tulevaisuudennäkymiä Oulun seudulla. TE-toimiston palvelujohtaja Pirjo Juntunen sanoi suoraan, että tietotekniikan työvoimaa on alueella paljon tarjolla.

Synkkyyteen ei kuitenkaan kannata vaipua.

– Hyödyntäkää TE-toimiston monipuolisia palveluja ja ennen kaikkea tuokaa oma osaamisenne esille, Juntunen kannusti.

TEKin urapalvelut auttavat

Ura- ja rekryasiamies Arja Lindfors kehottaa hyödyntämään myös TEKin monipuolisia urapalveluita. Esimerkiksi 15.9. TEK järjestää Oulussa Sosiaalinen media ja LinkedIn työnhaussa -uraillan.

Kotisivuiltamme löytyy monipuolisesti materiaalia työnhaun ja urasuunnittelun avuksi. Syksyllä on tulossa kolmen webinaarin sarja, joista kaksi liittyy kiinteästi työnhakuun, Lindfors kertoo.

– TEKin tutkimusten mukaan oma aktiivisuus ja osaamisen kehittäminen nopeuttavat työllistymistä, joten oman tulevaisuuden miettiminen kannattaa aloittaa heti. Olemme juuri suunnitelleet uusia palveluita työttömille, joten seuraa jäsenkirjeitä ja TEKin kotisivuja, Lindfors rohkaisee.

Avainsanat: