YTN: Metsäteollisuuden leikkaukset tutkimuksesta vaarantavat tulevaisuuden talouskasvua

|
Uutinen
Kuuntele

Ylemmät toimihenkilöt YTN pelkää, että VTT:n yksiköiden lakkauttamiset ja Stora Enson yt-neuvottelut vaarantavat Suomen tulevaisuuden kannalta keskeisen vientialan, biotalouden, kasvua.

– Uusia metsäteollisuuden tuotteita ei synnytetä resursseja leikkaamalla ja osaajia höykyttämällä, korostaa YTN:n puheenjohtaja Pertti Porokari.

Stora Enso käy parhaillaan yt-neuvotteluja biotutkimuksen siirtämisestä Ruotsiin. Teknologian tutkimuskeskus VTT puolestaan ilmoitti eilen vähentävänsä yt-neuvotteluiden jälkeen yhteensä noin 335 työpaikkaa ja lakkauttavansa muun muassa Lappeenrannassa sijaitsevan toimipisteensä.

Vaarana on, että Etelä-Karjalan alueelle rakentunut vahva metsäteollisuuden osaamiskeskittymä murenee käsiin. Esimerkiksi Lappeenrannan VTT:n yksikössä on tehty nimenomaan metsäteollisuutta tukevaa tuotekehitystä paperin ja kartongin osalta. Myös UPM-Kymmenellä, Stora Ensolla ja Lappeenrannan teknillisen yliopistolla on alueella runsaasti tutkimustoimintaa.

– Valtiovalta odottaa biotaloudelta tulevaisuudessa lisää työpaikkoja sekä vientiä nyt supistuvien alojen korvaajaksi. Suomen valtion VTT:n omistajana ja Stora Enson osa-omistajana pitäisi toimillaan vahvistaa ja rakentaa biotaloutta, ei vaikeuttaa metsäteollisuuden tutkimuksen edellytyksiä, Porokari vaatii.

Avainsanat: