Yliopistot saivat uuden työehtosopimuksen

|
Uutinen
Kuuntele

Palkankorotukset ovat yleisen linjan mukaisia. Työehtosopimus on voimassa 1.4.2020–31.3.2022.

Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKOn hallitus on hyväksynyt yliopistojen uuden työehtosopimuksen. Sopimuksen soveltamisalalla työskentelee noin 32 000 yliopistojen palkansaajaa. Sopimus koskee noin 2 000 TEKin jäsentä (tammikuu 2020). TEK edustaa jäseniään neuvotteluissa osana JUKOa.

– Neuvotteluja käytiin vaativissa oloissa. Ensin oli kaikkiin tes-neuvotteluihin liittyvät vaikeudet, kuten kiky-kompensaatio ja korotusprosentti. Sitten tuli korona. Olosuhteisiin nähden tulos oli paras mahdollinen. Saimme suurin piirtein sen mitä muillekin annettiin, sanoo Daniel Valtakari, joka toimii TEKin asiamiehenä yliopistosektorilla.

Palkankorotukset ja kiky-tunnit

Kaksivuotinen sopimus takaa yliopistolaisille yleisen linjan mukaiset 3,2 prosentin palkankorotukset. Yleiskorotus nostaa palkkoja 1,1 prosenttia elokuussa 2020 ja kesäkuussa 2021. Paikallinen 0,5 prosentin erä tulee jaettavaksi joulukuussa 2020 ja 2021.
 
Kiky-tunnit poistuvat eri tavoin opetus- ja tutkimushenkilöstöltä ja muulta henkilöstöltä. Opetus- ja tutkimushenkilöstöllä kokonaistyöaika vähenee 12 tunnilla elokuun alusta lukien. Muulta henkilöstöltä kiky-tunnit poistuvat kokonaan elokuun alussa.

Neuvottelut koronan aikaan

Työehtosopimusneuvotteluja käytiin vauhditetussa aikataulussa sen jälkeen, kun koronavirusepidemia sulki yliopistojen ovet.

– Koronaviruksen aiheuttamasta vaikeasta tilanteesta huolimatta yliopistohenkilöstö työskentelee koko ajan etänä. Oli tärkeää, että saimme nopeasti vastuullisen ratkaisun varmistaaksemme yliopistolaisille oikeudenmukaiset työehdot seuraavaksi kahdeksi vuodeksi, JUKOn neuvottelupäällikkö Katja Aho sanoo.

– Tästä ja päänavaamisesta julkisaloilla on syytä kiittää kaikkia neuvotteluosapuolia.

  • Työ- ja virkaehtosopimusneuvottelut jatkuvat julkisella puolella kunnissa, kirkossa, Avainta-aloilla ja Työterveyslaitoksella. Kansallisgalleriaan syntyi neuvottelutulos perjantaina 27.3. illalla ja valtion palkansaajille tiistai-iltana 31.3.
  • JUKOn työehtosopimukset päättyvät 31. maaliskuuta.
  • Lisätietoa: www.juko.fi

Juttua päivitetty 30.3.2020: Lisätty tieto Kansallisgallerian neuvottelutuloksesta.

Juttua päivitetty 1.4.2020: Lisätty tieto valtion palkansaajien neuvottelutuloksesta.