Viisi vinkkiä oman työn hinnoitteluun

|
Uutinen
Kuuntele

Miten hinnoitella oma osaaminen ja työ? Kysymys tulee vastaan varsinkin aloitteleville yrittäjille – eikä oikean hintahaarukan löytäminen ole aina helppoa.

Digimarkkinoinnin kouluttaja Anja Kadziolka on toiminut yrittäjänä kymmenen vuotta. Bisneskoulun ja Mamaonbis-yhteisön perustaja jakoi vinkkinsä oman työn hinnoitteluun Ilo irti yrittäjyydestä -tapahtumassa 6.6.

1. Yrittäjän pitää tienata vuoden palkka kymmenessä kuukaudessa

Kadziolkan mukaan monet kokevat, ettei yrittäjä voi pitää lomaa – töitä on tehtävä viikon jokaisena päivänä. Nämä kliseet kannattaa unohtaa. Yrittäjäkin tarvitsee aikaa palautumiselle, vaikka työ olisi kuinka nautinnollista ja innostavaa. 

– Mieti siis ihan aluksi, miten paljon haluat lomaa vuoden aikana? Kannattaa varata aikaa myös sairauslomalle ja yleisille juhlapäiville. Lasken itselleni kymmenen kuukautta työntekoa per vuosi, Kadziolka vinkkaa.

2. Tuntihinta ei ole tuntipalkka

Minkälaista palkkaa haluat? Kadziolkan mukaan työnsä hinnoittelussa on tärkeää miettiä, paljonko rahaa tarvitsee itsensä ja perheensä elättämiseen. Tarpeen lisäksi hintaa määrittää myös unelmat: paljonko rahaa tarvitset unelmiesi toteuttamiseen?

– Kannattaa huomioida, että yrittäjän laskuttama tuntihinta ei ole sama asia kuin tuntipalkka. Osa tuloista menee markkinointiin, veroihin ja työvälineisiin, Kadziolka huomauttaa.

Vaatimattomuus ei ole hyvä myyntistrategia yrittäjälle.

Hän laskee esimerkkihinnan:

Jos haluaa tienata 5 000 euroa kuussa, siihen pitää laskea lisäksi muut kustannukset, esimerkiksi 3 000 euroa. Kuukaudessa omaa työtä pitää myydä siis  8 000 euron edestä. Huomioi, että vuoden tulo on saatava kasaan kymmenessä kuukaudessa, jotta lomaan jää aikaa (kuten kohdassa 1 todettiin).

Kuukausimyynti: 8 000 x 12 / 10 = 9 600 euroa + alv.

3. Viisi tuntia tuottavaa työtä

– Yrittäjä ei voi työskennellä 24/7 – muuten sitä palaa äkkiä loppuun. Mielestäni kahdeksan tuntia päivässä on hyvä työaika, mutta koko sitä aikaa ei voi tehdä laskutettavaa työtä. Pitää varata aikaa myynnin ja hallinnollisen työn tekemiseen, joka ei tuota suoraan tuloa, Kadziolka sanoo.

Jatketaan esimerkkihinnan laskemista:

Oletetaan, että kahdeksan tunnin työpäivästä voi käyttää viitisen tuntia laskutettavaan työhön. Jos pitää pari päivää viikossa vapaata (oman hyvinvoinnin kannalta hyvä idea!) niin työpäiviä on kuukaudessa noin 22.
 
22 työpäivää x 5 tuntia = 110 tuntia
9 600 euroa / 110 tuntia = 87 euroa / tunnissa + alv

4. Myy tuntien sijaan paketteja

Kadziolkan mukaan tuntihinnan kohdalla kannattaa miettiä, pystyykö asiakkaasi maksamaan sen ja pystytkö sinä myymään tarvitsemasi määrän tunteja kuussa? 

– Tuntien sijaan kannattaa harkita palvelupakettien myymistä. Paketoinnissa myyt asiakkaalle tuloksen, muutoksen nykyisestä tilanteesta A uuteen tilanteeseen B. Aseta paketille tarkka sisältö ja vakiohinta.

Paketin hinnoittelu kannattaa Kadziolkan mukaan tehdä niin, että se on itselleen mahdollista myydä ja asiakkaalle ostaa. 

Eli esimerkkihinnoillamme:

Montako tuntia sinulta menee paketin tuottamiseksi? Montako pakettia pystyt kuukaudessa tuottamaan? Jaa kuukauden tavoite 9 600 euroa pakettien määrällä, niin saat hinnan.

5. Arvosta itseäsi – se näkyy myös hinnassa

Mielikuvat ja tunteet vaikuttavat Kadziolkan mukaan yllättävänkin paljon siihen, paljonko palveluistaan voi velottaa. Jos yrittäjä ei arvosta omaa työtään, se näkyy tuotteen ja palvelun brändissä – ja hinnassa.

– Vaatimattomuus ei ole hyvä myyntistrategia yrittäjälle. Kun brändäät itsesi osaajana, asiakkaasi maksavat hintasi hymyissä suin. Muista hinnoittelussasi siis brändilisä!

Kadziolka muistuttaa myös ketutuslisästä. 

– Siltä varalta, että asiakas tai työnanto alkaa ärsyttää, mieti jo etukäteen, millä hinnalla työn tekeminen ei kuitenkaan harmita.

  • Anja Kadziolka jakoi vinkkinsä TEKin, Suomen Ekonomien ja Akavalaiset yrittäjät AKYn yrittäjät yhteisessä tilaisuudessa Ilo irti yrittäjyydestä 6.6. Helsingissä.
Missing kuvan.
Anja Kadziolka: Hinnoittele itsesi lomalle.

 

Missing kuvan.
Juuso Enala: Näin minä sen teen.

 

Missing kuvan.
Venla Väkeväinen ja Annaleena Kuronen: Mitä voit oppia kasvuyrittäjiltä?

 

Missing kuvan.
Markku Pulkkinen: Freelancer-työn hinnoittelu.

 

Hyödynnä TEKin yrittäjäpalveluita

  • TEKin Yrittäjäklubi – teknologiayrittäjien verkostoitumis- ja tiedonjakopaikka
  • Henkilökohtaista lakipalvelua
  • VirtuaaliLakimies-palvelussa runsaasti yrittäjän lakitietoa ja sopimuspohjia
  • Koulutuksia, tapahtumia ja webinaareja
  • Suomen Yrittäjien laaja palvelupaketti edullisesti
  • Yrittäjän palvelutarjotin
  • Runsaasti tietoa ja oppaita
  • Yksinyrittäjän vastuu- ja oikeusturvavakuutus
  • Yrittäjän työttömyysturva
  • Alennusta UKKO.fi sekä OP Kevytyrittäjä -palveluista

Lue lisää TEKin yrittäjäpalveluista.

Avainsanat: