Vihreää työtä

|
Uutinen
Kuuntele

Etätyöhubi Pohjois-Pohjanmaan Iissä on yksi InnoHiili-hankkeen kokeiluista. InnoHiili eli Innovatiiviset vähähiiliset palvelut on useista kokeiluista koostuva hanke, jota toteuttaa Iin Micropolis, energia- ja ympäristöasioihin erikoistunut teknologiakeskus.

Näyttö Iin Micropoliksen aulassa kertoo mielenkiintoisia lukuja. Teknologiakeskuksen katolle asennetut aurinkopaneelit ovat tuottaneet tänä harmaana päivänä energiaa 2,9 kilowattitunnin edestä. Sillä määrällä voisi pitää toiminnassa esimerkiksi kannettavaa tietokonetta yhtäjaksoisesti lähes sata tuntia. Micropoliksen katolla on 10 kWp paneelijärjestelmä, jossa on 40 kpl 250 W paneeleita. Pinta-alaa paneelistolla on 66 m2. Vuoden toiminta-aikanaan paneelisto on tuottanut energiaa 9,3 MWh. Tuolla energiamäärällä voisi katsoa TV:tä yhtäjaksoisesti ainakin viisi vuotta. *)

– Energia, joka tulee taivaalta, on maailman parasta energiaa. Vihreä ajattelu elää todella vahvana täällä, sanoo Micropolista hallinnoivan Iilaakso Oy:n toimitusjohtaja Antti Tuomaala.

Sitä ei käy kiistäminen. Vuodesta 2012 lähtien Suomen ympäristökeskuksen koordinoimaan Hiilineutraali kunta eli HINKU-hankkeeseen osallistunut Ii on päästövähennyksillä mitattuna Suomen ekologisin kunta. Päästöjä on vähennetty jo 67 prosenttia. Ii tavoittelee vuoteen 2020 mennessä 80 prosentin vähennystä, joka olisi jopa 30 vuotta EU:n ilmastotavoitetta ripeämmin toimittu. 

Yksi askel ympäristöajattelun toteutumisessa on kestävä palvelumuotoilu. Micropoliksessa sitä on toteutettu helmikuun alusta, kun tyhjiin tiloihin avattiin etätyöhubi. Kaikki sai alkunsa Kristiina Nurmenniemen mielen syövereistä. Ensin mielessä olivat hiilidioksipäästöt, sitten tulivat tilastot. 

– Luin jostain, että jopa 60 prosenttia iiläisistä pendelöi. Töissä käydään joko Oulussa tai Kemissä. Kun mietin noita lukuja, ajattelin, että jollain tavalla tähän on voitava vaikuttaa, Micropoliksen projektipäällikkönä toimiva Nurmenniemi kertoo. 

– Oulussa työssä käyvät säästävät etätyöpäivänä 70 kilometrin ajon. Ja eihän se kovin kiva tuolla pimeässä ja räntäsateessa ole ajaa. Tässä on taustalla monia arvoja.

Toistaiseksi käyttäjämäärät eivät ole huimanneet päätä, mutta muutamia vakiokäyttäjiä löytyy. 

34-vuotias insinööri, energia-asiantuntija Ilkka Alatalo on viihtynyt hubissa sen alkuajoista lähtien. Alatalo työskentelee hubissa työtilanteesta riippuen noin kerran kuukaudessa. Parhaiten hubi soveltuu hänen mielestään hiljaisuutta ja rauhaa vaativaan työskentelyyn, esimerkiksi raportin kirjoittamiseen.

– Tämä on kyllä loistava idea. Täällä saa työskennellä keskeytyksettä, vakkarityöpisteellä on aina joku oven takana kysymässä jotain, Alatalo sanoo.

 

Ilkka Alatalo suunnittelee ja toteuttaa työkseen energiaratkaisuja talotekniikan tarpeisiin – aina silloin tällöin etänä Iissä. Etätyöhubista hän kuuli LinkedInin kautta.

Myös Alatalo korostaa etätyöhubin ajankäytöllisiä hyötyjä. Työmatkoihin normaalisti kuluvan tunnin voi käyttää mielummin lasten kanssa touhuamiseen. 

– Näkisin, että tällaista konseptia voisi monistaa muillekin paikkakunnille. Oulustakin kuljetaan töissä Iissä ja muualla. Miksei tämä toimisi myös vice versa, Alatalo pohtii.

Myös teknologiakeskuksen henki ja yhteisöllisyys saa Alatalolta kiitosta.

– Micropoliksen ja Iilaakson väen kanssa tulee kahvittelun lomassa käytyä mielenkiintoisia keskusteluja, kun samojen aihepiirien kanssa työskennellään. 

Maailman ensimmäinen 5G:tä ja IoT:tä yhdistävä kehittämisympäristö rakentuu Iin Micropolikseen.

Mahdollisuus verkostoitua onkin ollut yksi Tuomaalan ja Nurmenniemen pääajatuksista hubia kehiteltäessä. 

– Ohjeistamme käyttäjiä rohkeasti kahvittelemaan ja lounastamaan meidän kanssamme, Nurmenniemi kertoo

– Se on sellaista ideoiden pallottelua ja hyvien juttujen onkimista. Antaa ajatusta toimintaan, Tuomaala jatkaa.

Etätyöhubi jatkuu kokeilumuotoisena ainakin elokuun loppuun asti. Se on avoin ja ilmainen kaikille alasta tai ammatista riippumatta. 

– Tällä kokeilulla haetaan kokemuspintaa, ja jos tilatarpeet eivät dramaattisesti muutu, hubi saa pysyä. Iilaakso saa päättää, mitä Iilaaksossa tapahtuu. Tällaisella tehdään bisnestä etelässä, mutta se ei ole meidän juttumme. Tällä ei tavoitella maksimaalisia voittoja, vaan pidemmän tähtäimen säästöjä. Kaikki ei ole aina euroissa mitattavissa, Tuomaala linjaa. 

 

ICT nousussa – ensimmäinen IoT/5G-alusta Iihin

Kun ICT-kupla aikoinaan puhkesi, se vei mukanaan työpaikkoja myös Iistä. Nyt Iilaakso Oy:n toimitusjohtaja Antti Tuomaalan mukaan työpaikkoja on tullut jo takaisin. Erityisen suurta toivoa ja puhtia luo Iihin kehitteillä oleva teknologia-alusta, joka yhdistää ensimmäisenä maailmassa teollisen internetin ydinteknologiat ja 5G-tietoliikenneratkaisut toimivaksi ympäristöksi.

– VTT hankkii laitteita, ja ne asennetaan tukiasemaksi tänne Micropolikseen. Näin luotuun ympäristöön voi tulla kehittämään laitteita ja ohjelmia, Tuomaala selvittää.

Ympäristö toimii palvelu- ja tuotekehitysalustana sekä olemassa oleville että uusille yrityksille, jotta nämä voivat parantaa kilpailukykyään ja tehokkuuttaan uusilla, teollisen internetin mahdollistamilla innovatiivisilla palveluilla ja tuotteilla. Sektoria ei ole tässäkään hankkeessa rajattu, vaan kuka tahansa softakehittäjä saa tulla kokeilemaan uuden teknologian mahdollisuuksia. Tuomaalan mukaan vain mielikuvitus on rajana, nyt on aika ”oikein tykittää”. 

– Tämä on huikea tilaisuus niille, jotka kehittävät anturointeja ja muita tuotteita, jotka yhdistyvät verkkoon. Tämä helpottaa esimerkiksi sekä tiedonkeruuta että datan liikuttamista, Tuomaala sanoo.

Valmistelevat työt Micropoliksella ovat jo vauhdissa. Etätyöhubin viereistä avointa tilaa saneerataan toimistotiloiksi, erilaisia mahdollisuuksia ja yhteistyökuvioita selvitetään. Laitteet saapuvat syksyllä. Tuomala puhkuu intoa ja tarmoa. Hänen mielestään juuri tällaistä osaamista Oulun alueelta ja yleensäkin koko Suomesta pitäisi löytyä.

– Aika kiva olla maailman ensimmäinen. Tämä on tärkeä asia. Tällä laitetaan Ii, Oulu ja koko Suomi nousuun. 

 

Ii:

  • 10 000 asukkaan kunta 35 kilometriä Oulusta pohjoiseen.
  • Päässyt irti fossiilisten polttoaineiden käytöstä.
  • CO2 vähennys vuodesta 2007: 630 000kg CO2/a.
  • Energiavähennys vuodesta 2010: 7 707 MWh.
  • Säästö vuodesta 2012: 566 000 €.

 

*) Tässä artikkelissa printtilehdessä ollut virheellinen energian päivätuotannon vertailu vuositason energiankulutukseen ja -päästöihin on korvattu tässä uudella, korjatulla tekstillä 10.10.2016. (HA)

 

Avainsanat: