Töissä aina liikkeellä, maailmalla kuin kotonaan

|
Uutinen
Kuuntele

DI Petri Nohynek aloitti jatkuvaa matkustamista vaativan työnsä kymmenen vuotta sitten. Hän neuvoo öljyjättejä ja voimalaitoksia suurten koneiden hallinnassa.

– Seisokkitunnin hinta voi olla 50 000 euroa, joten ennen kuin kone vian ilmetessä pysäytetään, pitää tietää mitä sille tehdään. On myös oltava oikeat varaosat ja oikeat ihmiset paikalla, Senior Application & Solutions Architect Petri Nohynek kertoo.

Hänen työnantajansa Bently Nevada on maailman johtava isojen koneiden valvontajärjestelmien toimittaja. Nohynek etsii asiakkaille ratkaisuja – teknologiaa, sensoreita, monitoreja ja ohjelmistoja – jotta tuotanto pyörii ilman kalliita keskeytyksiä tehokkaasti, turvallisesti ja mahdollisimman ympäristöystävällisesti.

Nohynek kokee, että työssä palkitsevinta on löytää ratkaisu asiakkaan ongelmaan.

– Tavallisin tapaus on, että meidän kilkkeitä jo käyttävä asiakas haluaa laajentaa kunnonvalvontaa laitoksen muille koneille. Uusia asiakkaita puolestaan tulee, kun esimerkiksi Persianlahdelle rakennetaan uusi öljynporauslautta ja sen automaatio- ja konetoimittajat pyytävät meidät mukaan. Kolmanneksi, kun jokin kohde on erityisen vaativa, minua tai kollegojani tarvitaan ottamaan selvää, mitä asiakas tarvitsee.

Lisäksi koneisiin voi tulla vikatilanteita, joiden ratkaisemiseen tarvitaan ulkopuolista erikoisosaamista.  

Kahden laukun taktiikalla

Tänä vuonna työviikkoja Suomessa oli kertynyt Nohynekille kesään mennessä vasta kuusi.

Nohynekin työkenttänä on koko Eurooppa, joskus myös Venäjä tai Israel. Hän sanoo diplomaattisesti, että kaikki maat ovat kiinnostavia.

Kalenteri ulottuu pikemmin viikkoja kuin kuukausia eteenpäin.

– Pyrin tekemään elämän itselleni helpoksi. Esimerkiksi tänään tuli kutsu Skotlantiin. Siellä on kahden viikon kuluttua tapaaminen öljy-yhtiön kanssa maanantaina kello 12. Aberdeen on Brittein saarten öljypääkaupunki: jokaisella jätillä on siellä konttori. Sovinkin samalle päivälle toisen palaverin, tiistaille kolmannen ja keskiviikolle neljännen. Lisäksi kysyin Englannin kavereilta, onko heillä tarpeita seuraavalle viikolle.

Työkenttänä on koko Eurooppa, joskus myös Venäjä tai Israel.

Matkoille Nohynek pakkaa kaksi laukkua: toinen vaatteille, toinen mittareille.

– Joskus mennään puku päällä Pariisiin, Lontooseen, Roomaan, Milanoon.

– Mutta usein työskentelen öljynjalostamoissa ja voimalaitoksissa kädet rasvassa. Silloin on oltava suojavarusteita, kuten paloturvallinen haalari, turvakengät, kypärä, silmäsuojus ja kaasumaski. Mieluummin otan omat kamat, sillä mikään ei ole niin ikävä kuin liian pieni haalari, 198-senttinen koripalloilija naurahtaa. 

Asiakkaan luona Nohynek painaa pitkää päivää. Lisäksi toimenkuvaan kuuluu antaa teknistä etätukea ympäri maailman. 

Euroopassa Petri Nohynekillä on kolme kollegaa – Italiassa, Saksassa ja Ranskassa – joskin jokaisella on oma erikoisosaamisalueensa, eivätkä he voi suoraan korvata toisiaan.

– Kun iltaisin kahlaat kaikki sähköpostit ja väännät seuraavaa reissua kokoon, harvoin ehtii tehdä mitään muuta. Jos työkaverit haluavat mennä vielä illalla yhdessä ravintolaan syömään ja fine dining kestää kolme tuntia, sanon mieluummin ei kiitos. Luen vaikka nettilehtiä, ja uimakamat ovat aina mukana.

Petri Nohynek kävi hiljattain työmatkalla Skotlannissa, Aberdeenissa. Se on Brittein saarten öljypääkaupunki, siellä tapahtuu kaikki. Kuva: Getty Images

Näkemystä pöydän molemmin puolin

Koneenrakennusta Otaniemessä opiskellut Petri Nohynek teki diplomityönsä höyryturbiinin värähtelystä Imatran Voimalle. Työkokemus karttui IVOn voimaloissa ympäri Suomea Loviisan ydinvoimalaitoksesta pohjoisen vesivoimaloihin.

– Lamavuonna 1991 panin pystyyn kunnonvalvonnan konsultointifirman. Yhdeksän vuotta myöhemmin myin sen ja itseni Bently Nevadalle. Ensimmäiset kymmenen vuotta toimin myynti-insinöörinä kotimaassa.

GE osti Bently Nevadan vuonna 2002 ja sulautti sen osaksi yhtiötään Baker Hughesia vuonna 2017. Yrityskulttuuri muuttui ison firman kulttuuriksi.

– Nyt vuosineljännesajattelu paistaa voimakkaasti, ja kaikilla on oma rajattu roolinsa. Pienemmässä firmassa samaa asiakasta saattoi palvella kokonaisvaltaisemmin.

– Polilla myyjiä halveksittiin, mutta mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän kunnioitan asiakaspinnassa toimivaa myyjää. Kavereita, jotka oikeasti tuovat rahan firmaan, ei arvosteta niin paljon kuin pitäisi.

Joustavuus ja vapaus organisoida omaa työtään ovat iso plussa. Nohynek pitää kirjaa työajoista. Jos matkapäivät osuvat arkipyhiin, hän kuittaa ne joskus toiste. 

– Vuosilomaa saan kuusi viikkoa, koska työsuhdetta solmiessa olin ruotsalaisen organisaation alaisuudessa ja sain sikäläiset sopimusehdot. Lomia en kyllä aina ole pystynyt pitämään, nytkin on jäljellä 12 viikkoa.

Viikonloput Nohynek varaa isälleen, kolmelle aikuiselle lapselleen ja tyttöystävälleen.

– Perheelliselle matkatyö on haastavaa, etenkin jos olisi pieniä lapsia.

Kaikilla mausteilla

Matkalaukkuelämä kiehtoo Nohynekiä edelleen.

Englannissa kolusin kerran kaikki Liverpoolin Beatles-paikat.

– Työssäni näen upeita maita ja ympäristöjä, hienoja hotelleja ja hyviä ravintoloita. Joskus jään kohteeseen viikonlopuksi omalla kustannuksellani. Englannissa kolusin kerran kaikki Liverpoolin Beatles-paikat. Ranskassa ja Espanjassa olen päässyt pelaamaan useammankin kierroksen golfia.

– Pääkonttorimme Nevadassa on Lake Tahoen vieressä. Sekin on hieno paikka: aamulla voi lasketella ja iltapäivällä golfata. Nevadassa tapaan myös sikäläisiä kavereitani, ja saan säilyttää laskettelu- ja golfvarusteitani heidän suurissa taloissaan.

Vuosien myötä Nohynekille onkin kertynyt laaja kansainvälinen tuttavapiiri.

– Ihan oikeita ystäviä.

Hotellielämä on Petri Nohynekille arkea ja matkalaukkuelämä kiehtoo edelleen. Kuvassa hän poseeraa voimalan jäähdytystornin edessä Bulgariassa.

Vinkkejä matkatyötä harkitsevalle

  1. Hanki kokemusta

    – En suosittele matkatyötä uran alkuun. Kannattaa ensin hankkia tietotaito ja kokemusta. Minun korkeakouluni oli kymmenen vuotta omassa yrityksessä, siinä opin paljon, Petri Nohynek sanoo.
  2. Laajenna kielitaitoa

    – On ensiarvoisen tärkeää puhua asiakkaan kieltä. Monessa kohteessa on yllättävän huono englannin taito. Venkslasin lukion läpi minimitunnein, mutta ruotsin opin hyvin, kun olin opiskeluaikoina töissä Ruotsin ydinvoimaloissa.
  3. Pidä huolta itsestäsi

    – Matkatyössä paino helposti nousee, joten pakkaa vaikka lenkkitossut mukaan. Huolehdi  vakuutuksista. Selvitä, mihin voit yllätystilanteissa ottaa yhteyttä. Meillä on käytössä firman hätänumerolista.
  4. Vaali ihmissuhteita myös kotimaassa

    – Meillä on lapsuudenystävien kesken WhatsApp-
ryhmä, ja kokoonnumme samassa paikassa aina kesäkuun ensimmäisenä perjantaina. Tapiolan lukiosta samana vuonna kirjoittaneiden kanssa tapaamme muutaman vuoden välein, ja konepiirustuksen oppiryhmämme kymmenen vuoden välein. Hyvän kaverini perheen kanssa olimme juuri purjehtimassa Kreikassa.

Harkitsetko ulkomaille töihin lähtemistä?

Olemme tukenasi työurasi kansainvälistymisessä. Tutustu palveluihimme.

Avainsanat: