Tekkiläinen, tarjolla työpaikkoja!

|
Uutinen
Kuuntele

TEKrekryn LinkedIn-ryhmästä löydät kymmeniä uusia, avoimia työpaikkoja viikoittain. Palvelussa kohtaavat jo tuhannet TEKin jäsenet ja tekniikan alojen työnantajat sekä rekrytoijat.

TEKin perinteinen työpaikkapalvelu, jo vuonna 1986 perustettu DI-Pörssi, astui noin vuosi sitten uuteen aikaan: TEKrekry siirtyi Linked-Iniin. Linked-In on tällä hetkellä maailman merkittävin ammatillisen profiloitumisen ja verkottumisen kanava, ja yksi suurimmista sosiaalisen median kanavista. TEKrekry tarjoaa jäsenille ja työnantajille alustan työpaikoista ilmoittamiseen, urakeskusteluun ja verkostoitumiseen.

Uusi palvelu on otettu erittäin hyvin vastaan, kertoo TEKin uravalmentaja Heini Hult-Miekkavaara.

– Vuodessa ryhmään on liittynyt yli 5 000 TEKin jäsentä, työnantajaa ja rekrytoijaa. Tiesimme jäsenistön tarpeen ammatilliselle verkostoitumiselle ja profiloitumiselle, mutta ryhmän nopea kasvu oli silti yllätys.

– Erilaisia ammatillisia verkostoja ja alustoja on useita, mutta LinkedIn on onnistunut saavuttamaan sellaisen kriittisen massan, että sitä kannattaa hyödyntää. Parhaan hyödyn siitä saa tietolähteenä. LinkedInissä voi seurata eri toimi-alojen ja organisaatioiden kehitystä ja kuulumisia. Oman osaamisen avainsanoilla voi vaikka tutkia, millaisia tehtäviä ja työnantajia löytyy, Hult-Miekkavaara vinkkaa.

Myös työnantajat ovat löytäneet ryhmän. Kun Helsingissä ja Oulussa toimiva, digitaalisia palveluita kehittävä Sysart etsi uutta tapaa rekrytoida osaajia, tuli somen vahvempi hyödyntäminen puheeksi. Lead Software Developer Keijo Koivupalo oli liittynyt TEKrekryn ryhmään aiemmin ja ehdotti rekryilmoituksen jakamista myös siellä.

– Kun mietimme, millaisia ihmisiä meille halutaan ja kirjoitimme ilmoituksen, siitä tuli ihan samanlainen kuin muilla. Siitä lähti idea vähän erilaiseen, huumoria ja somea hyödyntävään rekrytointikampanjaan, Koivupalo kertoo.

Syntyi tyypillisen ilmoituksen päälaelleen kääntävä, karrikoiva työpaikkailmoitus, joka toimi sisäänheittosivuna oikealle ilmoitukselle. Tuloksena oli paljon laadukkaita hakemuksia lyhyessä ajassa.

– Kun panostimme erilaiseen ilmoitukseen, myös hakijat panostivat eri tavalla. Rekrytoinnin siirtäminen someen kannatti – TEKrekryn kautta löytyivät oikeat osaajat. Olemme allekirjoittaneet jo ensimmäisen työsopimuksen, ja kasvu jatkuu, joten jatkamme hakua edelleen.

Tulevaisuuden työelämässä tarvitaan yhä monipuolisempia taitoja ja avointa asennetta.

– Haemme avoimia ja idearikkaita ihmisiä, jotka pystyvät viemään kokonaisuuksia eteenpäin ja ottamaan haltuun monenlaisia asioita. Tulevaisuudessa roolit tulevat levenemään, ja vuorovaikutustaidot niin tiimin kuin asiakkaankin suuntaan käyvät entistä tärkeämmiksi. ”Rivikoodarin” tehtävät katoavat.

TEKrekryssä on viikoittain avoinna useita kymmeniä tekkiläisille soveltuvia työpaikkoja. Tällä hetkellä etsitään eniten ict-osaajia, mutta avoimia tehtäviä on tarjolla monilta eri aloilta, trainee-paikoista johtajan tehtäviin asti. Vaikka et juuri nyt etsisikään uutta työtä, ryhmään kannattaa silti liittyä: pysyt työelämän muutoksen aallon harjalla ja verkostoidut muiden ammattilaisten kanssa. 

 

TEKrekry-ryhmään pääset tästä.

 

 

Avainsanat: