TEKin Teemu Hankamäki YTN:n puheenjohtajaksi

|
Uutinen
Kuuntele

Neuvottelujärjestömme Ylemmät Toimihenkilöt YTN valitsi syyskokouksessaan puheenjohtajaksi kaudelle 2018–2019 neuvottelujohtaja Teemu Hankamäen TEKistä.

TEKin neuvottelujohtaja Teemu Hankamäki toimii kaudella 2018–2019 myös neuvottelujärjestömme Ylemmät Toimihenkilöt YTN:n puheenjohtajana.

Hankamäellä on pitkä kokemus korkeakoulutettujen työmarkkinaedunvalvonnasta ja viimeisen kolmen vuoden aikana hän on toiminut myös YTN:n pääsihteerinä oman toimensa ohella.

– Puheenjohtajana haluan vaikuttaa osaltani siihen, että YTN on tunnettu ja vaikuttava työmarkkinajärjestö, Hankamäki sanoo.

– Ensimmäisenä tehtävänä on kuitenkin varmistaa meneillään olevan työehtosopimuskierroksen loppuun saattaminen ylempien toimihenkilöiden kannalta menestyksellisesti, Hankamäki jatkaa.
 

Sopimustoiminta takaa palkankorotukset

Ylempien toimihenkilöiden osalta uusia työehtosopimuksia on syksyn mittaan solmittu muun muassa teknologiateollisuuteen, kemianteollisuuteen, suunnittelu- ja konsulttialalle sekä arkkitehtisuunnittelualalle. Neuvottelut ovat kesken rahoitusalalla, jossa parhaillaan on myös voimassa ylityökielto. Muutamilla sopimusaloilla, kuten energiateollisuudessa, neuvotteluja käydään alkuvuodesta.

– Sopimustoiminnan hyöty näkyy jäsenille konkreettisesti palkankorotusten muodossa, vaikka ne ovatkin viime vuosina olleet varsin maltilliset. Ensi vuoden aikana katseet on käännettävä jo vuoden 2019 palkkaneuvotteluihin, Hankamäki sanoo.

– Työsarkaa riittää myös niin sanotuilla sopimuksettomilla aloilla, sillä huomattavalla osalla ylemmistä toimihenkilöistä ei ole työehtosopimusta ollenkaan. Näin on esimerkiksi metsäteollisuudessa, kaupan alalla sekä elintarvike- ja rakennusteollisuudessa, muistuttaa Hankamäki.
 

Myös muut hallituksen jäsenet valittiin

Lisäksi syyskokouksessa valittiin myös muuta hallituksen jäsenet seuraavalle kaksivuotiskaudelle.

YTN:n varapuheenjohtajina jatkavat Insinööriliitto IL:n puheenjohtaja Samu Salo, Tradenomiliitto TRALin toiminnanjohtaja Mika Varjonen ja Suomen Ekonomien neuvottelujohtaja Riku Salokannel.

Muiksi hallituksen jäseniksi valittiin Tuula Aaltola (Tekniikan akateemiset TEK), Ari Anttila (Tekniikan akateemiset TEK), Anu Aspiala (YTY), Kosti Hyyppä (Suomen Ekonomit), Marko Klapuri (Insinööriliitto), Lasse Laurikainen (Insinööriliitto), Salla Luomanmäki (Akavan erityisalat), Mikko Salo (Vakava) sekä Jore Tilander (SLML).