Taantuma – vastavalmistuneen kulta-aika?

|
Uutinen
Kuuntele

– Työelämässä on paljon riskejä, mutta niille, jotka ymmärtävät asiakasrajapintaa ja pystyvät työskentelemään luovissa tiimeissä, on tarjolla yhä enemmän mahdollisuuksia, opasti Henkka Hyppönen uransa alussa olevia TEKin jäseniä.

– Taantuma on mahdollista kääntää omaksi henkilökohtaiseksi kulta-ajaksi. Näin mediapersoona ja yritysvalmentaja Henkka Hyppönen kannusti hiljakkoin opintonsa päättäneitä ja piakkoin valmistuvia TEKin jäseniä.

Hyppönen kertoi, kuinka hän vuonna 1992 jäi ainoaksi työntekijäksi, kun 16 hengen radiotoimituksesta kaikki muut irtisanottiin. Hyppönen sai jäädä, koska hänellä oli intoa ja pieni palkka. Vuoden aikana hän teki enemmän suoria radiolähetystunteja kuin Yleisradion toimittajat koko uransa aikana. Vuosi oli rankka, mutta antoisa.

–  Se oli minun kulta-aikaani. Pääsin tekemään innostavia ja yllättäviä töitä, joista opin paljon, Hyppönen kertoi.

Hyppösen viesti nuorille tekkiläisille oli, että työelämässä on paljon riskejä, mutta niille, jotka ymmärtävät asiakasrajapintaa ja pystyvät työskentelemään luovissa tiimeissä, on tarjolla yhä enemmän mahdollisuuksia.

Pelon hinta

Mahdollisuuksiin tarttuminen vaatii kuitenkin rohkeutta. Pelätä ei saisi, sillä pelon vallitessa esimerkiksi älykkyystestien tulokset laskevat dramaattisesti. Pelon hinta on kallis. Joskus sen hallinta on kuitenkin vaikeaa.

Hyppönen kertoi hallitsevansa omaa pelkoaan muutamalla yksinkertaisella keinolla. Hän siedättää itsensä pelkotilanteeseen, harjoittelee siis tilannetta paineen alla niin useasti, ettei enää pelkää. Ennen jännittävää tilannetta hän hengittää syvään, laulaa tai joogaa, sillä syvät hengitykset poistavat jännitystä.

Vaatimattomuus ei kaunista

Työelämä – uhka vai mahdollisuus oli teemana 2.10. Otaniemen Startup Saunan Backstagella, jonne kokoontui lähes sata uransa alussa olevaa tekkiläistä sekä mielenkiintoisia puhujia ja panelisteja. TEK järjesti nyt ensimmäistä kertaa nuorille jäsenilleen räätälöidyn uratilaisuuden, jossa tarkoituksena oli verkostoitua ja keskustella työuraan liittyvistä aiheista.

Tilaisuuden avasi TEKin hallituksen puheenjohtaja Marjo Matikainen-Kallström, joka kertoi, että nykyään urat ovat monimuotoisia ja ihmisellä voi olla useita rooleja samaan aikaan ja että TEK tarjoaa tukea uran moniin risteyskohtiin.

Nuorten jäsenten tentattavana paneelissa oli uransa alussa olevia ja myös kokeneempia  tekkiläisiä sekä ura-asiantuntijoita: TEKin hallituksen jäsen ja Outotecin johtaja Kirsi Kaasinen, Accenturella työskentelevä tietotekniikan DI Jyri Vuorinen,  Neste Jacobsillla työskentelevä prosessitekniikan DI Joonas Toukkari, MPS:n rekrytointikonsultti Maaret Kulo sekä TEKin urapalveluiden johtaja Sari Taukojärvi. Keskustelua luotsasi TEKin opiskelijakenttäasiamies Tero Marin.


Paneelissa keskustelemassa Sari Taukojärvi, Jyri Vuorinen ja Joonas Toukkari

Panelistit eivät myöntäneet suunnitelleensa uraansa määrätietoisesti, vaan sanoivat päätyneensä nykyisiin tehtäviinsä osaksi sattuman kautta ja tarttumalla eteen tuleviin mahdollisuuksiin.

Sari Taukojärvi kuitenkin muistutti, että jokaisella kannattaisi olla valmiina mietittynä muutamia vaihtoehtoja uran suhteen, jos kaikki ei menekään niin kuin oli suunnitellut.

Maaret Kulo puolestaan kannusti pitämään oman osaamisen markkinakelpoisena. Kokemusta tulevaan unelmatyöpaikkaan voi ehkä kerätä jo nykyisessä tehtävässä hakeutumalla oikeanlaisiin projekteihin ja kouluttautumalla työn ohessa.

Panelistit kehottivat yleisöä seuraamaan työmarkkinoita ja pitämään CV:n päivitettynä riippumatta siitä, etsiikö juuri nyt uutta työtä vai ei. Jos taas tuntuu siltä, että omaa suuntaa uralle ei ole vielä löytynyt, kannattaa kääntyä ammattilaisen puoleen. TEKin uravalmentajat osaavat ohjata oikeaan suuntaan ja selkeyttää ajatuksia.

Kuinka sitten erottua satojen hakijoiden joukosta? Jos haastattelukutsuja ei ala kuulua, ensiksi kannattaa tarkistuttaa CV TEKin ammattilaisilla. Sitten kannattaa rehellisesti, mutta rohkeasti tuoda omaa osaamistaan ja persoonallisuuttaan esille haastattelussa.

– Vaatimattomuus ei kaunista ketään. Olette itse itsenne käyntikortteja, sanoi Kirsi Kaasinen ja suuntasi sanansa erityisesti nuorille naisille.

Joonas Toukkarilla oli myös hyvä vinkki haastattelijan huomion kiinnittämiseksi:

–Haastattelija jopa vähän häkeltyi, kun kysyin, miksi tulin valituksi haastatteluun, mikä kiinnitti haastattelijan huomion minuun. Se oli hyvä keino saada haastattelija miettimään vahvuuksiani.

Etukäteen pyydettyjä kysymyksiä urasta ja työnhausta oli tullut enemmän kuin paikan päällä ehdittiin käsitellä. Loppuihinkin kysymyksiin vastataan kuitenkin TEKin nettisivuilla pian.



Kahvitauolla Startup Saunalla Niko Ervasti, Lauri Ikonen ja Heli Niesniemi

Hyppösen teesit:

TÄLLAINEN ON TULEVAISUUS

  • Kokemusvetoinen. Tekniikan ammattilaisten substanssiosaaminen on yleensä kunnossa, mutta se ei riitä tulevaisuudessa. Asiakaskokemus ja se, mitä asiakas tuotteesta tai palvelusta tunne-tasolla saa, on yhä merkityksellisempää. Mitä asioita asiakas näkee ja kokee ostoprosessin aikana ja millä tavalla?
  • Digitaalinen ja automatisoitu. Kaikki, mikä on yksinkertaista ja toistettavaa, automatisoituu vähitellen. Robotisaatio muuttaa maailmaa jo nyt. Työtä riittää edelleen niillä, jotka ymmärtävät, miten teknologian avulla voidaan parantaa asiakaskokemusta.
  • Augmentoitu. Google-lasit ovat jo täällä, mutta augmentoitu todellisuus tulee olemaan jokaisen ihmisen arkipäivää tulevaisuudessa. Siinä tietokoneen luomia objekteja tuodaan reaalimaailmaan erilaisia näyttöjä hyödyntäen.
TEK auttaa urasi eri käänteissä:

 

Avainsanat: