Samalla alalla

|
Uutinen
Kuuntele

Virpi Ekholm ja Helmi Orastie ovat äiti ja tytär. He ovat myös samalla tekniikan alalla.

Helmi Orastie, tekniikan opiskelija

"Vietin lapsena paljon aikaa isoisän mökillä ja mökkityömaalla. Äidin kertoman mukaan olen kantanut sinnikkäästi tiiliä jo kuusivuotiaana. Rakensin ylijäämälaudoista lentotukialusten näköisiä viritelmiä. Mökillä tekemistä oli pakko keksiä itse.

Isoisä huomasi ilmeisen varhain, että minulla on silmää rakentamiselle. Hän on kannustanut minua arkkitehtiopintoihin. Taide ja luovuus ovatkin olleet minulle tärkeintä. Olen ollut taideluokilla ja piirrän edelleen mielelläni.

Yläasteella vannoin, ettei minusta tule äidin tavoin diplomi-insinööriä. Ehkä äiti on vieressä vähän myhäillyt. En muista tarkasti, kuinka äiti on reagoinut. Varmasti kannustanut tavalla tai toisella. Olen aina tehnyt omat valintani ja saanut kotoa tukea, mihin tahansa olen päättänytkään ryhtyä.

Kiinnostukseni matematiikkaan ja muihin luonnontieteisiin heräsi vasta lukiossa. Erinomainen pitkän matikan opettaja sai innostumaan opiskelusta ja ajattelemaan, että tämä voisi sittenkin olla oma juttuni. Halusin myös osoittaa sinnikkäälle opettajalle oppivani ja näyttää, että hänen työllään on väliä. Ajatus teknisestä alasta heräsi lukion toisella luokalla. Lähdin kirimään fysiikan kursseja kovalla tahdilla. Tein paljon töitä ja kirjoitin sen yo-kokeissa. Fysiikasta sai yliopiston pääsykokeissa hyvin pisteitä.

"Olen kiitollinen äidille, että hän suositteli valitsemaan pitkän matikan."

Pääsin ensimmäisellä yrittämällä vuonna 2019 Tampereen yliopistoon. Eniten opinnoissani kiinnostaa rakennustuotanto, mistä olen tosi innostunut. Rakennusalassa minua kiinnostavat laajat kokonaisuudet ja näiden kokonaisuuksien hallinta sekä konkreettisuus. Saan myös käyttää työssä luovuuttani. Luovuus pitää nähdä ongelmanratkaisukykynä, jota insinöörit tarvitsevat.

Unelmoin oman kodin rakentamisesta. Olisin suunnittelemassa sitä alusta alkaen.

Olen luottavainen, että tekniikan ala tarjoaa mielekkäitä ja vaativia työtehtäviä. Haluan olla vaikuttamassa rakennusalan muutokseen ja miettimässä, miten rakentamisessa tehdään asioita ilmastoystävällisemmin. Vanhempani ovat auttaneet pohtimaan vahvuuksiani. Olen tosi kiitollinen äidille, että hän suositteli valitsemaan lukiossa pitkän matematiikan. En nähnyt sen merkitystä silloin itse. Onneksi äiti hieman patisteli.

Tunnistan itsestä joitakin samoja luonteenpiirteitä kuin äidissäni, mutta opiskeluvalinnat olen tehnyt itsenäisesti. Arvelen, että äiti on minusta ylpeä ja hän ajattelee minun pärjäävän valitsemallani alalla."

Helmi Orastie, tekniikan opiskelija

Virpi Ekholm, Tampereen kaupungin kiinteistöjohtaja

"Hienointa työssäni on mahdollisuus vaikuttaa omaan elinympäristöön. Tampereella asuminen ja työn tekeminen on tosi kiinnostavaa kaupunkikehittämisen ja rakentamisen näkökulmasta. Täällä tapahtuu paljon ja on mahdollisuus päästä näkemään konkreettisesti, mitä rakentamisella saadaan aikaan.

Olen tehnyt työuraa VTT:llä ja rakennusliikkeissä sekä julkisella sektorilla. Nyt vastaan Tampereen kaupungilla kaupungin kiinteistö- ja tila-asioista sekä kaupungin asuntopolitiikan valmistelusta ja toteutuksesta.

Tieni rakentamisen pariin oli aika suoraviivainen. Luin lukiossa pitkän matematiikan ja fysiikan. Opiskelin lukion jälkeen vuoden tuotantotaloutta Hämeenlinnassa, teknillisessä opistossa. Vuoden opiskelun jälkeen hakeuduin Tampereen teknilliseen korkeakouluun niin sanottuna kukkaisteekkarina eli soveltuvuusarvioon perustuvassa pääsykoemenettelyssä. 1980-luvun lopussa rakentaminen oli huudossa ja se oli minulle tuttu ala isäni kautta. Hän on rakennusinsinööri.

Opiskeluaika oli antoisaa. Kiinnostuin työmaatekniikasta ja rakentamistaloudesta. Aika pian oli selvää, että suuntautuisin tuotannon puolelle. Opiskeluajan porukka oli tiivis ja tärkeä yhteisö. Olin aktiivinen myös Tampereen Rakentajakillan toiminnassa, joskus liiankin kanssa ja opinnot jäivät vähemmälle.

Koko opiskelijaelämä oli hirvittävän hauskaa. Olen jälkikäteen miettinyt, kuinka paljon opiskelijaporukalla on ollut merkitystä myös omiin valintoihini. Varmasti on ollut.

Isälläni on ollut vaikutusta siihen, että olemme kummatkin Helmin kanssa päätyneet rakennusalalle. Muistan elävästi, kuinka isä otti minut mukaan paperitehtaan työmaalle Varkaudessa, jossa asuimme ollessani ekaluokkalainen. Muisto siitä, miten hienolta ja jännittävältä piipun tekeminen minusta tuntui, on jäänyt mieleen.

Helmi on päässyt nauttimaan samanlaisista oivalluksista isoisän työmaalle. Isäni näki vaivaa. Muistan erityisesti isän tekemän sahauslaatikon, joka oli hyvä apuväline lapselle rakennuspuuhissa.

Olen iloinen, että lapseni on löytänyt oman tiensä. Hän on vahvatahtoinen ihminen. Kun Helmi innostuu jostain, hän ottaa asioista selvää ja perehtyy. Niin hän teki myös lukiossa, kun päätti kirjoittaa fysiikan ja suoritti kursseja kovalla vauhdilla.

Toivon tekniikan alan kiinnostavan sekä tyttöjä että poikia. Tekniikan opiskelu sopii tasavertaisesti molemmille. Kumpaakin näkökulmaa tarvitaan. Helmi ei varmasti ole koskaan kyseenalaistanut sitä, voiko hän hakeutua tekniselle alalleen. Sama pätee minuun. Isä on vakuuttanut minulle, että ala sopii yhtälailla naisille.

"Toivon tekniikan alan kiinnostavan sekä tyttöjä että poikia."

Tärkeintä ovat omat mielenkiinnon kohteet. Pitää luottaa niihin ja mennä niiden mukaan. Se on keskeistä, ei sukupuoli.

Olen iloinen, miten vahva halu nuorilla on vaikuttaa asioihin. Yliopistossa puhutaan paljon kestävyydestä ja siellä kasvaa nyt sukupolvi, jolle vastuunkantaminen on tärkeää. Yritysvastuusta kestävyyden näkökulmasta on ryhdytty puhumaan vasta oman työurani aikana.

Minusta työelämässä kannattaa tarttua uuteen. Kannattaa lähteä oppimaan, vaikka vähän sumussakin, jos asia tuntuu mielenkiintoiselta. Työelämän vaativuudesta puhutaan paljon. Niin pitääkin, mutta kyse on myös siitä, miten itse suhtautuu asiaan ja kuinka järjestelee töitään. Pitää olla realisti ja pohtia, suoriudunko jostain työstä vai onko jokin homma itselle liian helppo. Tekniikan alalla työmahdollisuuksia on. Pitää vain avoimin mielin katsoa, mitä ympärillä tapahtuu."

Virpi Ekholm, Tampereen kaupungin kiinteistöjohtaja

Etsimme palstalle uusia samaa perhettä olevia pareja, jotka ovat samalla alalla. Jos haluatte kertoa oman tarinanne tai ehdottaa joitakuita toisia, niin ottakaa yhteyttä sähköpostitse osoitteeseen TEK-lehti(a)tek.fi.

Avainsanat: