Ratkaise yhtälö elämän merkityksestä

|
Blogimerkintä

Pelkoja ei pääse pakoon lisääntymällä.

Kenen kanssa vietän joulua, jos minulla ei ole omaa perhettä? Jäänkö lapsettomana ystäväpiirin ulkopuolelle, kun kaverit puhuvat vain siitä, mitä ovat tehneet pikku kulta-mussukoidensa kanssa? Juuri nyt on niin kiire töissä, ettei uraani mahdu huollettavia, mutta saatan katua päätöstä myöhemmin. Pitäisikö hankkia lapsi varmuuden vuoksi? Ja mielellään kaksi siltä varalta, että toiselle tapahtuu jotain.

Perheen perustaminen on elämän suuria päätöksiä, mutta aina kysymys ei ole pelkästä päätöksestä. Ehkä ei voi saada lasta. Tai entä jos sopivaa kumppania ei vain löydy? 

Syntyvyyden nostamiseksi ei pidä lisätä pelkästään perhevapaita, vaan myös sinkkulomia. Muuten urakeskeinen ja tuloshakuinen suorittaja ei ehdi luoda ja panostaa ensin parisuhteeseen.

Lapsesta asti haaveilin, että minulla olisi kumppani, jonka kanssa jakaa suurimmat toiveet ja pelot, tulla ymmärretyksi ja rakastetuksi. Sitten kun haaveideni täyttymys istuu vieressäni katsomassa auringonlaskua, olen saavuttanut suurimman tavoitteeni. Pitäisikö pysähtyä ja tyytyä vain nauttimaan elämästä, vai alkaa tavoitella jotain muuta? Ihmiselle lajityypillistä käyttäytymistä on, ettei elämä onnellisesti yhdessä loppuun asti riitä. Sitä haluaa nähdä, mitä voi syntyä maailman upeimman ihmisen geeneistä.

Pitäisikö pysähtyä ja tyytyä vain nauttimaan elämästä, vai alkaa tavoitella jotain muuta?

Jos uskot voivasi kasvattaa jotain parempaa kuin mitä kumpikaan vanhempi yksin on, on lisääntyminen palvelus ihmiskunnan kehitykselle. Lapsi on myös helppo tapa tehdä elämästä merkityksellistä. Ei tarvitse enää keksiä, mitä sitä seuraavaksi haluaisi elämältään, vaan voi vain seurata, miten minä 2.0 toteuttaa itseään ja mitä hän keksii haluta seuraavaksi.

Sinkun suurin pelko on, ettei löydä ketään, jonka kanssa jakaa pelkonsa ja toiveensa. Pariutunut pelkää, että jää yksin, jos menettää puolison. Perheellinen pelkää tietysti, että puolisolle tai lapsille tapahtuu jotain. Pelkoja ei siis pääse pakoon lisääntymällä. Perheen perustamiseen sisältyy lisäksi huomattavia riskejä, kuten selviääkö arjesta, jos jääkin ainoaksi vanhemmaksi, ja selviääkö lapsi vai kiusataanko häntä kenties koulussa.

Jos uskot olevasi jo luomakunnan kruunu, ei kannata yrittää tehdä enää jalompaa sukupolvea. Lapset myös käyvät kalliiksi joululahjatoiveineen. Sinkku voi lohduttaa itseään sillä, että voi lentää Havaijille lahjarahoilla vaikka joka joulu, ja hiilidioksidipäästöt jäävät silti jälkeen perheellisestä.

Vapaaehtoisesti lapsettomalta odotetaan yleensä merkittävää uraa tai jotain muuta syytä sille, ettei ole jäänyt aikaa perheelle. Yhtä okei on elää vain itselleen ja käyttää aikansa televisioon tai kirjoihin.

Avainsanat:
ura