Ponsse testasi heti taidot

|
Uutinen
Kuuntele

Vastavalmistunut diplomi-insinööri Tuomas Yli-Marttila sai kaksi vuotta sitten vastuulleen metsäkonevalmistaja Ponssen historian suurimman logistiikkauudistuksen.

Kun tilaisuus aukenee, siihen kannattaa tarttua.

Tuomas Yli-Marttila oli vastavalmistunut diplomi-insinööri, kun metsäkonevalmistaja Ponssen logistiikkapäällikkö lähti uusia haasteita kohti. Ponssella oli käynnissä tehdaslaajennus ja iso varaston automatisointiprojekti.

Yli-Marttila valittiin uudeksi logistiikkapäälliköksi vastaamaan muutoksen läpiviennistä.

– Tulin keskelle myllerrystä. Muutimme logistiikkaa enemmän kuin kertaakaan aiemmin Ponssen historiassa. Siinä taidot ulosmitattiin heti.

Vastaavaa tehdaslogistiikan automatisointiprojektia ei oltu Suomessa tehty aiemmin.

Yli-Marttila oli siis syystäkin haasteesta innoissaan. Ja hän on edelleen innoissaan siitä, mitä he saivat tiiminä aikaan.

– Se oli ihan mahtavaa! En varmastikaan monta kertaa elämässä pääse tuollaista uudistusta tekemään yhdessä huipputiimin kanssa.

Opinnot valmistivat hyvin

Vaikka Yli-Marttila on kotoisin Pirkanmaalta, voi häntä pitää Ponssen kasvattina. Opiskeluaikana hän oli kesätöissä Ponssella niin Tampereen varaosa- ja huoltopalvelukeskuksessa kuin toimitusketjun hankintatoimessa.

Ammattikorkeakoulun insinööriopintojen jälkeen Yli-Marttila hakeutui opiskelemaan Lappeenrannan teknilliseen yliopistoon (LUT) tuotantotaloutta, pääaineena toimitusketjun johtaminen.

Yli-Marttila kokee, että hän on onnistunut nykyisessä tehtävässään, koska LUT valmisti häntä hyvin.

– Siellä oltiin ajan hermolla ja näin opiskeluaikana, miten asiat liittyvät reaalimaailmaan.

Vaihto-opiskelu kannattaa

Yli-Marttila suosittelee kaikille opiskelijoille vaihto-opiskelua. Hän itse kävi vaihdossa Saksassa Esslingenissa lukukauden 2013–2014.

Vaihdossa oppii Yli-Marttilan mielestä toimimaan eri maista ja kulttuureista tulevien ihmisten kanssa. Varsinkin nykyisen tehtävän alussa tämä kokemus tuli tarpeeseen.

Yli-Marttilan vastuulla on nimittäin Vieremän tehtaan logistiikka- ja varastotoimintojen lisäksi myös varaosien logistiikka maailmanlaajuisesti. 

Yllättäen monikulttuurisuusopit olivat tarpeen myös Yli-Marttilan aloittaessa työskentelyn Ylä-Savon sydänmailla. Aluksi hänellä oli vaikeuksia erottaa, että milloin hänelle niin sanotusti kettuiltiin.

– Täällä ollaan pilke silmäkulmassa lähes aina. Nyt kun olen ollut täällä putkeen kaksi vuotta, ymmärrän savolaisia paremmin.

Leppoisa tunnelma kehittää

Ponsse onnistui sitouttamaan Yli-Marttilan jo varhain.

– Pääsin hiekkalaatikolle samoin tein. Ponssella annetaan tosi paljon mahdollisuuksia kehittyä, jos on vaan halua. Täällä sain jo kesätyöntekijänä touhuta isoja asioita.

Yli-Marttila nauttii nykyisestä työstään, erityisesti sen monipuolisuudesta. Vaikka varaston automatisointiprojekti on saatu vietyä maaliin, riittää töissä haastetta.

Vieremän tehtaalla valmistettiin viime vuonna yli tuhat metsäkonetta ja varaosakeskusvarastosta lähetetään vuodessa yli 100 000 lähetystä. Se on kuin palapeli, jonka osat liikkuvat jatkuvasti ympäri maailmaa.

Yli-Marttila muistuttaa, että sitä mukaa kun yhtiö kasvaa, myös logistiikan sujuvuuden merkitys kasvaa.

Ihmiset nauttivat olla täällä töissä.

Henkilökohtaisesti Yli-Marttila haluaa kehittyä ihmisten johtamisessa. Hän näkee Ponssen olevan hyvä paikka siihen.

– On uskomatonta, miten ihmiset nauttivat olla täällä töissä. Ihmiset ovat aidosti ylpeitä työstään.

Yli-Marttila näkee yrityskulttuurin lähtevän Ponssen arvoista, joissa korostetaan asiakkaan näkökulmaa, rehellisyyttä, Ponsse-henkeä ja innovatiivisuutta. Työpaikalla nämä näkyvät leppoisuutena ja tuloksina.

– Tunnelma on aika tärkeä asia johtamisessa. Jos on hyvä tunnelma, niin saamme tuloksia. Kun saamme tarpeeksi paljon pieniä voittoja, tunnelma pysyy hyvänä.

Yli-Marttila itse on tyytyväisimmillään silloin, kun jokin asia tehdään yhdessä hyvin. Henkilökohtaiset onnistumiset lämmittävät huomattavasti vähemmän.

Ylä-Savo – metalliteollisuuden keskus

  • Ylä-Savo tunnetaan erityisesti metalliteollisuuden yhtiöistä, joita on alueella noin 70.
  • Suurimpina työllistäjinä ovat metsäkonevalmistaja Ponsse ja kaivoslaitteita valmistava Normet. Näiden lisäksi on paljon konepajoja sekä verkostossa toimivia alihankintayrityksiä.
  • Alueen metalliteollisuuden yritysten tuotannosta noin 60 prosenttia menee vientiin.
  • Alueella on käynnissä useita miljoonaluokan investointeja.
  • Metallialan yrityksissä on pulaa eri ammattiryhmien edustajista.

Lähde: Pohjois-Savon liitto