Opettajalta kipinä tutkimukseen

|
Uutinen
Kuuntele

Tutki-Kokeile-Kehitä tiede- ja teknologiakilpailun finaali käydään 30.–31.3. Opettajien merkitys lasten ja nuorten innostajina on suuri.

Tänä vuonna lasten ja nuorten tiede- ja teknologiakilpailuun Tutki-Kokeile-Kehitä (TuKoKe) saapui ennätysmäärä töitä, peräti 161. Niitä on ollut tekemässä lähes 300 lasta ja nuorta. 

Kiitos innokkaasta osallistumisesta kuuluu toki osallistujille, mutta myös lapsia ja nuoria ohjaaville opettajille. Heidän merkityksensä kilpailun kannalta on suuri.

”Oppilaiden innostuminen on parasta”

Yksi konkariohjaaja on Pakilan yläasteen opettaja Eeva-Maiju Aulín. Hän opettaa matemaattis-luonnontieteellisen linjan 9. luokkalaisille tutkijakurssia.

– Kurssin tavoitteena on oppia tutkimuksen teon vaiheet sekä tutkimusraportin rakenne. Lopuksi oppilaat tekevät tutkimuksen aiheesta, joka heitä kiinnostaa, Aulín kertoo.

Oppilaat saavat itse valita tutkimusaiheensa, Aulín auttaa heitä lähinnä aiheen ja otoskoon rajauksessa sekä aineiston keruumenetelmien suunnittelussa. Oppilaat raportoivat joka viikko tekemisiään Aulínille.

Ryhmien koot hankaloittavat Aulínin mukaan joskus ohjaamista.

– Työskentely tietokoneluokassa 20 oppilaan kanssa on kiireistä, eikä aika mitenkään tahdo aina riittää niin hyvään ohjaamiseen, kuin haluaisi.

Töiden ohjaamisessa on Aulínin mukaan parasta se, kun näkee, miten oppilas innostuu aiheestaan. 

– Mielenkiintoista on myös saada tietoa nykynuorison tai yksittäisen oppilaan kiinnostuksen kohteista, sanoo Aulín, jonka ohjaamista töistä kaksi osallistuu TuKoKen finaaliin.

Palkinnot jaetaan perjantaina

Tänään ja huomenna järjestettävään TuKoKen finaaliin kutsuttiin 34 työtä. Päätöksen kutsuttavista töistä tekivät kilpailun neuvottelukunta puheenjohtajansa, Aalto-yliopiston professori Kalevi Ekmanin johdolla.

Palkinnot jaetaan Tekniikan museossa perjantaina 31.3. klo 14.

Kaikki finaalityöt ovat esillä Tekniikan museossa perjantaina 31.3. Töihin voi tutustua klo 10–15.

TuKoKe-kilpailun järjestävät TEK ja Opinkirjo vuosittain. Tutustu kilpailuun:

 

Avainsanat: