Lakipalvelut yrittäjälle

Miten käy kesätöiden?

|
Blogimerkintä
Kuuntele

Kun ottaa huomioon, että tekniikan alan työpaikat eivät luultavasti ole kaikista suurimmassa vaarassa, eivät alan työllistymisnäkymät näyttäydy enää niin synkiltä. Huippuvuosissa tuskin vielä ensi kesänä ollaan, mutta suunta on luultavasti parempaan päin.

Viime kesänä moni koki pettymyksen, kun kesätyöt peruuntuivat pandemian takia. TEKin opiskelijatutkimuksen mukaan vaille töitä jääneistä työnhakijoista peräti 27 prosenttia kertoi koronapandemian keskeyttäneen rekrytointiprosessin. Lisäksi joka kahdeksas koki työnhaun tarpeettomaksi vallitsevasta tilanteesta johtuen. Vaikeutunut tilanne näkyi myös kesätöiden toteutumisessa, sillä 27 prosenttia ei työskennellyt lainkaan kesällä 2020. Vastaava osuus vuonna 2018 oli 18 prosenttia.

Monia varmasti mietityttää tuleva kesä. Elinkeinoelämän keskusliitto arvioi, että kesätyötilanne tänä vuonna ei olisi ihan yhtä vaikea kuin viime vuonna. Kun ottaa huomioon, että tekniikan alan työpaikat eivät luultavasti ole kaikista suurimmassa vaarassa, eivät alan työllistymisnäkymät näyttäydy enää niin synkiltä. Huippuvuosissa tuskin vielä ensi kesänä ollaan, mutta suunta on luultavasti parempaan päin.

Kuluneelta kuulostavassa ”oma aktiivisuus ratkaisee” -kliseessä on perää. Aktiivisuuden lisäksi laajakatseisuus ja luovuus voivat tuoda nykytilanteessa etua työnhakuun. Voisiko kesätyöpaikkaa etsiä joltain äkkiseltään hyvin satunnaiselta kuulostavalta paikkakunnalta tai yrityksestä? Voisiko etätyöskentely mahdollistaa työn tekemisen kotipaikkakunnalta käsin? Voisiko asumisjärjestelyt sopia vaikkapa jonkun sukulaisen tai tutun luokse kesäksi? Voisiko nyt olla sopiva hetki kokeilla jotain uutta ja hakea töitä muualtakin, kuin oman koulutusalan suosituimmista yrityksistä?

Kesätyönhaku on ilman pandemiaakin raskasta. Vaikka jano itsensä kehittämiseen ja työkokemuksien hankkimiseen olisikin suuri, on tärkeää miettiä omaa jaksamista ja kokonaiskuvaa. Nuoret tekkiläiset työllistyvät edelleen erittäin hyvin, sillä TEKin opiskelijatutkimuksen mukaan noin 80 prosentilla on työpaikka tiedossa jo valmistumisen hetkellä ja vuoden kuluttua valmistuneista opiskelijoista on töissä jo yli 95 prosenttia valmistuneista (TEKin työttömyyskatsaus, Q3 2020). Vaikka korona nostikin hetkellisesti lomautettujen määrää tekniikan alalla rajusti, on pandemian vaikutus työttömyyteen ollut vähäistä ja tulevaisuus nuorille on edelleen kirkas. 

Oman alan kesätöihin kannattaa hakea ja kaikesta työkokemuksesta on hyötyä. Elämässä on kuitenkin tärkeämpiäkin asioita kuin työ, ja tilastojen valossa tekniikan alan nuorilla ammattilaisilla on edessään valoisa tulevaisuus. Oman alan töitä ehtii tehdä vielä, eikä omasta ammatillisesta urakehityksestä kannata olla huolissaan.

Lue lisää TEK-lehdestä: