En kritisoi vahvaa julkista sektoria, mutta peräänkuulutan järkevyyttä päätöksentekoon ja jonkinasteista virkamiesvastuuta rahanjaon kohdentamisessa.
Konkreettisena esimerkkinä mainittakoon eräs suomalainen startup-yritys, joka valittiin noin sadan muun eurooppalaisen yrityksen joukossa Euroopan Innovaationeuvoston EIC Accelerator -ohjelman piiriin. Kyseinen ohjelma on äärimmäisen kilpailtu ja vain noin kolme prosenttia hakijoista saa rahoituksen.
Iso rahapotti tuli Euroopasta, mutta samoihin aikoihin Business Finland antoi negatiivisen rahoituspäätöksen T&K-lainahakemuksen suhteen. Virkamiehellä ei ollut uskoa yritykseen, mutta ei tosin ollut tuntemusta toimialastakaan.
Miksi tällaisten henkilöiden annetaan vuodesta toiseen päättää potentiaalisista voittajayrityksistä?
Startup-rahoituksen kerääminen ei ole yksinkertainen kokonaisuus. Yritykset paketoivat eri rahoituslähteitä yhteen ja ketjuttavat niitä toisiinsa. Monia rahoituksia haetaan etupainotteisesti, koska päätöksenteko kestää kuukausia.
Jos yksikin lenkki tässä kokonaisuudessa pettää, synnyttää se rahoitusvajeen ja viivästyttää projektia. Tällä voi olla monia kerrannaisvaikutuksia. Pahimmassa tapauksessa koko teknologia myydään ulkomaiseen omistukseen aivan liian varhain. Tässä työssä julkisen rahan tulisi toimia paremmin ja varmistaa, että lupaavimmat teknologiat säilyvät suomalaisessa omistuksessa mahdollisimman pitkään.
Business Finlandin vuosiraportista löytyy sisäisiä mittareita hotelliyöpymisistä lähtien, mutta siitä puuttuu tärkein mittari eli rahoituskäsittelijöiden onnistuminen työssään.
Yksittäinen rahoituskäsittelijä istuu ison rahakasan päällä ja tekee työtä virkamiesvastuulla. Välillä tuntuu, että käsittelyprosessissa pelätään enemmän virkavirhettä kuin panostettaisiin lupaavimpien teknologioiden löytämiseen.
Käsittelyprosessin minimivaatimuksena pitäisi olla se, että rahoitushakemuksen päätöksentekoon osallistuu toimialan rautainen asiantuntija. Nykyinen käytäntö tuntuu olevan se, että 15 vuoden Business Finland -kokemus tuo jokaisen toimialan asiantuntemuksen ja oikeuttaa isojenkin rahoitusten päättämiseen. Julkista rahaa ei pitäisi jakaa näin!
Numerot todistavat tilanteen surkeuden
Suomessa perustetaan vuosittain 40 000 uutta yritystä, joista kymmenisen prosenttia on innovatiivisia startup-yrityksiä. Tutkimusten mukaan noin kahdeksan prosenttia uusista startup-yrityksistä on hengissä kolmen vuoden jälkeen. Suomen mittakaavassa se tarkoittaa noin 400:aa yritystä, jotka pitäisi seuloa 4 000 yrityksen massasta.
Tehtävä ei ole helppo ja siihen tarvitaan alan parhaat osaajat, mutta miten toimii julkinen sektori verrattuna yksityiseen sektoriin? Vuonna 2020 suomalaiset pääomasijoitus- eli VC-rahastot sijoittivat rahojaan 262:een eri startup-yritykseen. Samaan aikaan Business Finland myönsi rahoitusta 2 482 eri projektille. Tästä luvusta on putsattu koronan häiriörahoitus, jota sai yhteensä 20 163 eri yritystä.
Toisin sanoen, VC-rahastot sijoittivat noin 6 prosenttiin lupaavimmista startup-yrityksistä, kun taas Business Finlandin kohdalla osuus on yli 50 prosenttia.
Vaikuttaa sangen ilmeiseltä, että yksityinen sektori valitsee voittajia julkista sektoria tarkemmin. Syykin on täysin ymmärrettävä. Jos VC-sijoittajan rahasto ei ole kannattava, uuden rahaston keruu ei onnistu ja sijoittajataival päättyy siihen. Entäpä viranomaispäätöksillä tehdyt virhearviot? Työsuhde jatkuu vuodesta toiseen.
Vuonna 2020 kotimaiset VC-rahastot sijoittivat 289 miljoonaa ja bisnesenkelit 36 miljoonaa suomalaisiin startup-yrityksiin. Samaan aikaan julkista rahaa kanavoitiin suomalaisen innovaatioekosysteemin ja startup-yritysten tukemiseen noin 2,5 miljardin euron edestä.
Julkisen rahoituksen osuus oli lähes kymmenkertainen yksityiseen rahaan verrattuna. Kyseinen suhdeluku ei saisi olla näin paljon julkisen rahoituksen puoleen kallellaan. Huolestuttavin kuitenkin se, että julkinen sektori jakaa noin puolelle hakijoista vähän, muttei kenellekään tarpeeksi.
Absurdeinta puolestaan se, että tälläkin suhdeluvulle moni potentiaalinen voittaja ei saa rahoitusta laisinkaan, ei edes lainarahan muodossa.
Kirjoittaja TkT Antti Sekki toimii yliopettajana Laurea-ammattikorkeakoulussa, jossa hänen vastuualanaan on yrittäjyys.
- Haluatko lukea muita näkemyksiä? Lisää TEK-lehden kolumneja löydät täältä.