Maria Kultanen katsoo kameraan

Kolumni: Intohimona työ? Ei kiitos

8.4.2022
|
Blogimerkintä

Olisi uuvuttavaa vaatia työltään kokonaisvaltaista tarpeiden täyttymystä.

Talvisten illanistujaisten yhteydessä eräs ystäväni kysyi hieman häpeillen meiltä muilta, koemmeko olevamme intohimoalalla. Yksitellen viinilasiin tuijotellen jokainen meistä myönsi, että tärkein intohimo löytyi työn sijaan aivan muualta. Selvisi, että meille kaikille työ oli vain tapa kuulua johonkin yhteisöön ja rahoittaa niitä todellisia unelmia.

On jotenkin noloa olla olematta osa tätä intohimotaloutta.

Meidän milleniaalien väitetään usein vaativan syvempää merkitystä työltään. On jotenkin noloa olla olematta osa tätä intohimotaloutta. Nykyinen henkilöbrändikulttuuri puskee meitä mukautumaan ylisanojen kuorruttamaan LinkedIn-todellisuuteen, jossa oma ala on yhtäkkiä lifelong passionia ja joka toinen kontakti on keynote speaker.

Itsekin taidan CV:ssäni väittää, että intohimoni on arvopohjainen terveydenhuolto. Todellisuudessa harhaudun paljon useammin miettimään kesken palaverin Metsovaaran kankaiden kuoseja kuin terveydenhuollon mullistamista. Olen pohjaton esteetikko, mutta töissä tyydytän tätä tarvetta tekemällä erityisen harmonisia Powerpoint-esityksiä.

En hakenut aikanaan tekstiili- tai vaatesuunnittelijaksi, koska pelkäsin A) tulevani torjutuksi heti opiskelupaikan porteilla B) joutuvani taloudellisten realiteettien edessä tekemään täysin mielikuvia vastaamatonta työtä tai C) tuottavani jotain, joka ei olisikaan muiden mielestä kovin erikoista. En usko, että identiteettini olisi kestänyt jatkuvaa intohimoni kyseenalaistamista. Tänä päivänäkin koen oloni enemmän loukatuksi, jos saan palaverissa kritiikkiä diagrammieni ulkonäöstä kuin niiden epäloogisesta sisällöstä.

Kyllä minäkin haluan työskennellä paikassa, jolla on järkevä syy olemassaololleen. En kuitenkaan ole varma, haluanko työni olevan keskeisin kulmakivi oman elämäni merkityksellisyydessä ja omissa intohimoissa. Sitä varten on vapaa-aika.

Olisi uuvuttavaa vaatia työltään kokonaisvaltaista tarpeiden täyttymystä. Voisiko työn keskeisin merkitys tulla substanssin sijaan kaikesta muusta työhön liittyvästä, vaikkapa kannustavasta yhteisöstä tai oikeudenmukaisuuden toteutumisesta? Uskon, että olen luovempi työntekijä, kun en ole jatkuvasti intohimoissani vaatimassa muilta mielettömyyksiä enkä aina mieti työkuvioita – kesken olevat ompeluprojektini ovat aivan liian mielenkiintoisia, ettenkö miettisi niitä mieluummin.

Ja jos joskus työelämässä jää luu tai lomautuslappu käteen, tiedän, että voin toisella kädellä avata käsityökaappini ja hukuttaa murheeni kauniisiin kankaisiin ja ompelukoneen surinaan – ilman tarvetta näyttää tai myydä lopputulosta yhtään kenellekään.

Kirjoittaja on hiljattain Tampereelta valmistunut bioteekkari, joka työskentelee nykyisin lääketeollisuudessa.

Kirjoitus on julkaistu aiemmin kolumnina TEK-lehdessä 2/2022.

  • Haluatko lukea muita näkemyksiä? Lisää TEK-lehden kolumneja löydät täältä.