JUKO: Naiset ja koulutetut sivuutettiin eläkeratkaisussa

|
Uutinen
Kuuntele

JUKOn mielestä työnantajien ja kahden työntekijäkeskusjärjestön neuvottelema eläkeratkaisu on täystyrmäys naisvaltaisille aloille ja korkeasti koulutetuille työntekijöille.

Ratkaisu ei myöskään kannusta jatkamaan työuria pidempään, mikä oli eläkeuudistuksen keskeinen tarkoitus. Samaten työelämän laadun parannukset jäivät uupumaan, arvioi Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKOn puheenjohtaja Olli Luukkainen.

– Neuvotteluja pitäisi jatkaa, jotta myös 600 000 akavalaista palkansaajaa voisi hyväksyä lopputuloksen. Ratkaisu ei ota riittävästi huomioon yliopisto- tai ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneiden työuraa, Luukkainen sanoo JUKOn tiedotteessa.

Luukkainen pitää käsittämättömänä puhetta hyväosaisista akavalaisista.

– Viimeisten työvuosien korkeampi eläkekertymä on kompensoinut pitkää opiskeluaikaa, mutta nyt tämä ollaan jättämässä pois. Muita kuin Akavaa ei heikennys huolettanut.

Epäreilua naisvaltaisille aloille

Luukkainen pitää ratkaisua epäreiluna naisvaltaisten alojen työntekijöille. Heillä on usein perhevapaita ja jatko-opintoja. Lisäksi monet heistä toimivat tehtävissä, joissa työ tunkeutuu vapaa-ajalle.

Eläkeratkaisun hyväksi puoleksi Luukkainen nimeää sen, että myös henkisen työn raskaus voidaan ottaa huomioon työuraeläkkeen tarkastelussa. Luukkainen kannattaa myös eläkepalkan laskentatavan muutosta.

Lue myös uutiset:


 

Avainsanat: