Joka kuudes työttömyyskassan jäsen työttömänä viime vuonna

|
Uutinen
Kuuntele

Ansiopäivärahan saajien määrä kasvoi viime vuonna kuusi prosenttia edellisvuodesta.

16 prosenttia työttömyyskassojen jäsenistä sai vuonna 2014 ansiosidonnaista työttömyysturvaa vähintään yhdeltä päivältä. Prosentti jäsenistä sai vuorottelukorvausta, selviää Työttömyyskassojen Yhteisjärjestön tilastoista.

Työttömyyskassoihin kuului vuonna 2014 lähes kaksi miljoonaa palkansaajaa ja yrittäjää.

Ansiopäivärahaa tai vuorottelukorvausta maksettiin viime vuonna yhteensä 42 miljoonalta päivältä. Yhteensä ansioturvamenot olivat 2,8 miljardia euroa. Etuuskulut kasvoivat 14 prosenttia edellisvuodesta ja ansiopäivärahan saajien määrä kuusi prosenttia.

Työttömyyden kasvu on näkynyt myös tekkiläisten jäsenten piirissä. Esimerkiksi huhtikuussa 2015 tekniikan alan yliopistokoulutetuista 5,2 prosenttia oli työttömänä, mikä on 19 prosenttia enemmän kuin vastaavana ajankohtana vuonna 2014.

Kassojen jäsenmaksut kasvussa

Työttömyysvakuutusrahasto on ansioturvaetuuksien suurin rahoittaja. Työttömyysvakuutusrahaston etuuskulut nousivat 25 prosenttia edellisvuodesta. Työttömyyskassojen omalla vastuulla olevat etuuskulut kasvoivat 15 prosenttia.

Työttömyyskassojen jäsenmaksut ovat nousseet vuosina 2014 ja 2015 yhteensä noin viidenneksellä. Jäsenmaksujen nousu johtuu etuuskulujen kasvusta.