TEK-pinssi.

Ehdolla TEKin hallituksen puheenjohtajaksi: Arto Timperi

|
Uutinen

Tekniikan akateemiset TEKille valitaan uusi hallitus ja hallituksen puheenjohtaja perjantaina 11. syyskuuta. Tässä jutussa esittelemme puheenjohtajaehdokkaan Arto Timperin.

image with text

1. Kerro lyhyesti itsestäsi 

Koulutukseltani olen automaatiotekniikan tohtori. Lisäksi olen suorittanut muun muassa Hyväksytty Hallituksen Jäsen (HHJ) ynnä muita kursseja/tutkintoja. 

Työuraani olen saanut tehdä sekä suurissa kansainvälisissä yrityksissä, että pienissä pk-yrityksissä. Olen ollut myös mukana perustamassa muutamaa omaa yritystä, joten yrittäjyys on minulle tuttua. Kansainvälistä kokemusta minulla on kertynyt työskentelystä muun muassa Hollannissa, USA:ssa, Ruotsissa ja Saksassa. Nykyään toimin Senior Adviserina Coresbond Oy -nimisessä insinööritoimistossa. Jaan osaamistani lisäksi muun muassa Hallituspartnerit ry:n ja Pirkanmaan Yrityskummit ry:n jäsenenä. 

TEKiin olen kuulunut jäsenenä aina ensimmäisestä opiskeluvuodestani lähtien. TEKissä lähtee nyt käyntiin kuudes valtuustokausi valtuutettuna. Aiemmin olin myös yhden kauden hallituksen varajäsenenä. Nyt päättyvän kauden olen toiminut hallituksen puheenjohtajana aina siitä lähtien, kun edellinen puheenjohtaja Mari-Leena Talvitie siirtyi tiede- ja kulttuuriministeriksi. Myös TEKin yrittäjyysvaliokunnassa olen ollut jäsenenä monta kautta. 

2. Mihin suuntaan haluaisit viedä TEKiä? 

Haluan kehittää TEKiä jäsenistön hyväksi siten, että TEK tarjoaa sellaisia palveluja, jotka jäsenet kokevat omakseen ja haluavat näin kuulua yhdistykseemme. TEK on jäsentensä omistama yhdistys ja toimii aina jäsentensä parhaaksi. Toisaalta haluan nähdä TEKin myös tärkeänä vaikuttajana yhteiskunnassamme. 

3. Mitkä ovat TEKin toiminnan kolme tärkeintä painopistettä sinulle henkilökohtaisesti? 

  • Edustavuuden kehitys siten, että mahdollisimman moni jäsenyyskriteerit täyttävä alamme edustaja kuuluu TEKiin. 
  • TEKin palveluiden haluttavuuden kehittäminen siten, että jäsenmäärämme kasvaa ja ylittää 100 000 jäsenen rajapyykin. 
  • TEKin vaikuttavuuden merkityksen kasvattaminen yhteiskunnassamme ja siihen liittyen huolehtia siitä että kansallinen osaamisemme on kansainvälisesti kilpailukykyistä. 

4. Mikä TEKissä menee nyt hyvin? Mikä voisi mennä paremmin?  

TEK on monipuolinen, vakavarainen ja luotettava yhdistys, johon yli 85 000 jäsentä haluaa kuulua. TEKin maine on erittäin hyvä ulkopuolisten tutkimusten perusteella. TEKin palvelut ovat laajasti jäsenistömme käytössä. Edustavuus alamme ammattilaisten kesken voisi toki olla parempikin. Kansainvälistymisessä on vielä haasteita. 

5. Millaisessa yhteiskunnassa toimimme viiden vuoden kuluttua ja mikä on TEKin rooli siinä? 

Ennustaminen aina vaikeaa, mutta nykyisessä maailman tilanteessa se on liki mahdotonta. Toivon, että saamme elää stabiilissa yhteiskunnassa ja itsenäisessä valtiossa. Ja toivon, että TEKillä on merkittävä rooli alamme edustajana ja edunvalvojana, sekä yhteiskunnallisena vaikuttajana. 

6. Kuvaile kolmella sanalla millainen puheenjohtaja olisit? 

Kuunteleva, asiallinen ja oikeudenmukainen. 

7. Miksi jokaisen jäsenen kannattaa seurata järjestäytymiskokousta perjantaina 11.9.?  

Seuraamalla järjestäytymiskokousta, jokainen jäsen pääsee kurkistamaan, että miten ja kenen toimesta järjestöämme johdetaan seuraavat kolme vuotta. 

8. TEKiin liittyy paraikaa paljon uusia opiskelijajäseniä. Mitä terveisiä haluaisit sanoa nyt opintonsa aloittaville opiskelijoille? 

Kannattaa liittyä TEKin jäseneksi jo heti opintojen alussa, koska: TEK pitää huolen edunvalvonnastasi, TEK tarjoaa laaja-alaista koulutusta kaikissa elämän vaiheissa, TEKin kautta pääset verkostoitumaan alan toimijoiden kanssa, TEK pitää sinusta huolta aina opintojen alusta yli koko työuran ajan, sekä vielä senkin jälkeen. TEK on meidän kaikkien alan ihmisten yhteisö – me yhdessä olemme TEK! 

 

Kaikille TEKin valtuustoryhmille kerrottiin mahdollisuudesta puheenjohtajaehdokasesittelyyn, jos he ilmoittavat ehdokkaansa 21.8. mennessä. Puheenjohtajaehdokkaaksi voi asettua myös myöhemmin, vielä järjestäytymiskokouksen aikana.   

Palautetta toimitukselle Voit antaa palautetta tai juttuvinkkejä suoraan TEK-lehden toimitukselle tällä lomakkeella. Arvostamme erityisesti omalla nimellä ja yhteystiedoilla annettua palautetta, mutta otamme vastaan myös anonyymejä viestejä.