TEKin vaalit 2023: Keskustan vaaliohjelma

The electoral platform of Keskusta electoral alliance is available in English below.

TEKin vaalit 2023: Keskusta

Luottamuksella ja kohtuudella #eteenpäin!

Niin yhteiskunnan kuin työpaikankin tärkein asia on luottamus. Luotetaan toisiimme, luotetaan Suomen mahdollisuuksiin ja tulevaisuuteen. Paikallisuus on Keskustalle tärkeä arvo. TEKin pitää antaa tukea paikallisille luottamushenkilöille. He tuovat työntekijöiden näkökulman työpaikan neuvonpitoihin. Sopu on parempi kuin lihava riita, myös työmarkkinoilla.

Keskustan ehdokkaina kannatamme vastuullista ja me-henkistä ajattelua
Työelämässä tarvitaan tilaa erilaisuudelle, myös osatyökykyisille ja maahanmuuttajille. Maahanmuuttajien oleskelulupa-asioiden käsittelyä tulee nopeuttaa.

Sosiaaliturvaa pitää kehittää niin, että opiskelun, yrittämisen, itsensä työllistämisen ja työsuhteisen työn välillä liikkuminen on sujuvaa.

Tutkimuksella ja kehityksellä koko maan voimavarat käyttöön
Suomen menestys perustuu koko maan voimavarojen hyödyntämiseen, kasvavaan inhimilliseen pääomaan ja vaikuttavaan tutkimus- kehitys- ja innovaatiotoimintaan eri puolilla Suomea. Vihreä siirtymä ja digitalisaatio yhdessä tarjoavat suuria mahdollisuuksia vauhdittaa kestävää tasapainoista kasvua.

TEKissä varmistamme, että

  • julkiset ja yksityiset TK-määrärahat todella nousevat 4 prosenttiin BKT:stä vuoteen 2030 mennessä
  • yritysten ja korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten vuorovaikutus on tiivistä
  • yliopistojen työehtosopimukset ovat kilpailukykyisiä ja houkuttelevat osaajia

Perhe ja työ tasapainoon
Perheen ja työn tasapaino luo hyvinvointia. Niin yksityisten kuin julkistenkin työpaikkojen pitää kantaa yhteiskuntavastuunsa ja olla perheystävällisiä. Tarvitaan joustavuutta, joka huomioi lasten vanhemmuuden ja ikääntyvien vanhempien tarvitseman hoivan.

  • Opiskelun ja perheellistymisen pitää sopia yhteen.
  • Joustavat työajat, osa-aika ja etätyön mahdollisuudet sekä työaika- ja lomapankit käyttöön
  • Raskaussyrjintään puututtava tehokkaasti
  • Täysimääräinen 32 arkipäivän palkallinen vanhempainvapaa molemmille vanhemmille työnantajasta riippumatta
  • Opintotuen huoltajakorotusta pitää nostaa

Edunvalvontarenkaan vaaliohjelma

TEKin jäsenten edunvalvonta ja jäsenpalveluiden kehittäminen ovat Edunvalvontarenkaan painopisteet. TEKissä ajamme seuraavia asioita:

TEKin jäsenen asema vahvistuu

  • kaikille kunnon työtä
  • kunnon työstä kunnon palkka
  • laatua elämään työajan hallinnalla
  • vahvaa tukea työelämän muutostilanteissa
  • turvattu elinikäinen ammattitaidon kehittyminen
  • laadukkailla työyhteisöillä menestystä ja hyvinvointia

TEK on vahvempi ja uudistava vaikuttaja

  • työmarkkinaneuvotteluissa
  • hyvän työelämän kehittämisessä
  • koko koulutusjärjestelmän laadullisessa parantamisessa
  • uusien työpaikkojen synnyttämisessä
  • tulevaisuuden tekniikan kehittämisessä ja hyväksikäytössä
  • kestävän elinympäristön rakentamisessa
  • jäsenistön kannalta tärkeissä yhteiskunnallisissa asioissa

Edunvalvontarengas on TEKin valtuuston laajin ja merkittävin yhteistyörengas. Keskeinen renkaan vaaliliittoja yhdistävä tekijä ovat jäsenten palvelut ja edunvalvonta valmistumisvaiheessa olevasta aina kokeneeseen senioriin asti. Edistämme hyvää elämisen laatua ja sen perustana olevaa osaamista, innovatiivisuutta, yrittäjyyttä, kansainvälisyyttä ja kilpailukykyä. Ajamme tekkiläisten asiaa työpaikoilla, työehtosopimuksissa ja yhteiskunnallisilla foorumeilla.

Keskusta muodostaa Edunvalvontarengas-vaalirenkaan iTyön, Kokoomuksen ja Sosialidemokraattien kanssa. 

TEK's General Council Election 2023: Election platform for Keskusta (Centre Party)

#Forward with trust and moderation!
Trust is the most important thing in society and in the workplace. Let's trust each other, let’s trust in Finland's potential and future. Localism is an important value for Keskusta. TEK must give support to locally elected shop stewards. They bring the workers' perspective to workplace consultations. Agreement is better than a big dispute, also in the labour market.

As Keskusta candidates, we support responsible approaches for all of “us”

In work life, we need room for diversity, including opportunities for people with partial working capacity and immigrants. The processing of residence permits for immigrants must be speeded up.

Social security needs to be developed to ensure smooth transitions between studies, entrepreneurship, self-employment and employment.

Research and development to mobilise the country's resources

inland's success is based on harnessing the country's resources, increasing human capital and effective research, development and innovation across Finland. Together, the green transition and digitalisation offer great opportunities to accelerate sustainable and balanced growth.

At TEK, we want to ensure

  • that public and private spending on R&D actually reaches 4% of GDP by 2030
  • close interaction between businesses, universities and research institutions
  • that collective agreements for universities are competitive and attract talent

Balancing family and work

A healthy balance between family life and work creates prosperity. Workplaces, both private and public, need to be socially responsible and family-friendly. Flexibility is needed to accommodate parenthood and those who take care of their ageing parents.

  • Studying and starting a family must be compatible
  • Workplaces must ensure flexible working hours, part-time and remote working opportunities, as well as working time accounts and holiday accounts
  • Pregnancy discrimination must be tackled effectively
  • Full paid parental leave of 32 working days for both parents, regardless of employer
  • The caregiver allowance in student financial aid must be increased

Edunvalvontarengas electoral coalition's platform

The representation of TEK members’ interests and the development of member services are the priorities of the Edunvalvontarengas electoral coalition. At TEK, we aim to advocate the following topics:

Strengthening the position of TEK members

  • Decent work for everyone
  • A decent salary for decent work
  • Quality of life through managing working hours
  • Strong support through changes in work life
  • Secure lifelong professional development
  • Quality work communities for success and well-being

Making TEK a stronger innovator

  • in labour market negotiations
  • in the development of a good work life
  • in improving the quality of the education system as a whole
  • in creating new jobs
  • in developing and exploiting the technologies of the future
  • in building a sustainable living environment
  • on social issues of importance to its members

Edunvalvontarengas is the largest and most important electoral alliance in the TEK General Council. A key element connecting the alliance is the services and advocacy for members, whether they are students about to graduate or experienced seniors.

We want to promote good quality of life and the skills, innovation, entrepreneurship, internationalisation and competitiveness that underpin it.

We represent the interests of TEK members in the workplace, in collective agreements and in social forums.

Keskusta forms the Edunvalvontarengas (Coalition for Promotion of Interests) with iTyö, Kokoomus (National Coalition Party) and Sosialidemokraatit (Social Democrats). 

Avainsanat: