Vuosi opiskelijavaikuttajana avasi silmiä ja ovia

|
Blogimerkintä

Yllätyin siitä, kuinka suuren mahdollisuuden TEK tarjoaa vaikuttamiseen opiskelijaedustajille. TEK ei ole raskas järjestö, jossa vaikuttaminen päätöksiin on haastavaa.

Tämä vuosi oli minulle ensimmäisen TEKin hallopedina (= hallinnon opisekelijaedustajana) koulutusvaliokunnassa. Yllätyin siitä, kuinka suuren mahdollisuuden TEK tarjoaa vaikuttamiseen opiskelijaedustajille. Tänä vuonna kokouksissa olemme muodostaneet mm. mielipiteen siihen, mikä oli TEKin kanta opintotukileikkauksiin, brainstormanneet sitä, mitä opiskelu voisi olla ja miten yliopistoja voidaan tukea tässä.

Hallopediksi hakeminen oli jännittävää, vierasta ja uutta minulle. Onneksi tein sen.

Olemme miettineet minkälaisia palveluja TEK voi tarjota jäsenilleen koulutuksen suhteen. TEKin koulutusvaliokunnan vetäjät tekevät huikeaa työtä. Jos kokouksessa nousee mahdollisia kehitysideoita esiin, seuraavassa kokouksessa he jo esittelevät kuinka nämä ollaan toteutettu tai kuinka toteutus etenee. Kehitystä tapahtuu TEKin koulutusvaliokunnassa nopealla vauhdilla.

Parasta TEKin hallopedina on se, että pääsee keskustelemaan juuri niiden ihmisten kanssa jotka todella voivat vaikuttaa siihen mikä on TEKin ja DI-opiskelijoiden tulevaisuus. Kokouksiin osallistuu eri yritysten edustajia ja koulutuksen vaikuttajia. Olemalla äänessä kokouksissa olen saanut esiteltyä monta ajatusta opiskelijoiden näkövinkkelistä.

TEK ei ole raskas järjestö, jossa vaikuttaminen päätöksiin on haastavaa. Tutustuminen koulutusvaliokunnan jäseniin on avannut ovia myös mukana olevien yritysten projekteihin. Koulutusvaliokunta on vahvaa Suomen laajuista vaikuttamista.

Mukana oleminen on ollut huikeaa ja TEKin kokeneet jäsenet ovat kehittäneet analysointi- ja esiintymiskykyäni huomattavasti. Hallopediksi hakeminen oli jännittävää, vierasta ja uutta minulle. Onneksi tein sen. Sain hyvän pohjan ymmärtää Suomen koulutuksen nykyisiä haasteita, vahvuuksia ja kehityskohteita. TEKin koulutusvaliokunta antoi minulle hyvän kick-offin vaikuttamiseen ja avasi uramahdollisuuksiani päätöksenteko-organisaatioihin.

Sallamari on tuotantotekniikan opiskelija Oulusta ja on toiminut opiskelijaedustajana TEKin koulutusvaliokunnassa vuonna 2016.

Avainsanat: