Varmista, että olet alasi osaaja, kun lähdet yrittäjäksi

|
Blogimerkintä

Työuran luoma kokemus ilmenee näkemyksenä siitä, mitä voisi tehdä toisin kuin muut.

– Parasta yrittäjyydessä on se, että pääset toteuttamaan itseäsi joka päivä ja pystyt vaikuttamaan siihen, mitä yritys tekee ja millä tavalla. Se on uskomattoman hieno piirre yrittäjyydessä ja riippumaton taloudellisesta dimensiosta, Mika Anttonen kertoo.

Anttosen tarina kaikkien tuntemaksi ja vuonna 2003 Vuoden liikemieheksi valituksi yrittäjäksi alkoi konkretisoitua kaverin kautta tulleesta kyselystä vuonna 1996. Siinä vaiheessa Anttonen oli jo ehtinyt saada arvokasta kokemusta toimialaltaan, ja ajatus yrittäjyydestä oli jo käynyt mielessä.

– Kannattaa hankkia rautaista erikoisosaamista ennen kuin lähdet yrittäjäksi. Suhtaudun hieman varovaisesti tapaan kannustaa nuoria lähtemään yrittäjiksi suoraan koulun penkiltä, vaikka toki joukkoon mahtuu hyvin erilaisia tarinoita.

Anttosen tapauksessa diplomi-insinöörin tutkinto Otaniemestä antoi valmiudet omaksua uusia asioita ja työkokemus öljy-yhtiössä opetti kansainvälisen öljykaupan pelisäännöt. Hän asetti tavoitteet korkealle heti alusta asti yrittäjäksi ryhdyttyään. Anttonen halusi olla paitsi Suomen, myös koko maailman paras bensatreideri.

Työuran tuoma kokemus ilmenee myös näkemyksenä siitä, mitä voisi tehdä toisin kuin muut. Tätä ei aina vastavalmistuneilla ole. Anttosen kohdalla tällainen oivallus oli ekologinen aspekti energiabisnekseen. Vuonna 2004 St1 aloitti tuulivoiman tuottamisen ja uusimpana aluevaltauksena on ympäristöystävällisen bioetanolin tuottaminen teollisuuden sivuvirroista.

– Ekologisuus on tuonut hyvän spiritin ja mission selkeäksi myös koko henkilöstölle. Tämä toi uutta draivia St1:n toimintaan, Anttonen kertoo.

Suurimmaksi yrittäjyyden haasteeksi Anttonen kertoo sekä alku- että kasvuvaiheessa huomattavan suuren rahoitustarpeen. Yrittäjyyden alkuvaiheessa epäilytti, ja kansainvälisen öljykaupan vaatiman kymmenien miljoonien rahoituksen saaminen tuntui lähes mahdottomalta, mutta ratkaisu kuitenkin löytyi kun öljy itsessään kävi vakuutena lainalle. Tällöin hän koki suuren ahaa-elämyksen: Mikään ei ole mahdotonta. Toinen hyvin merkittävä tarve rahoitukselle liittyi Shellin huoltamoiden ja öljynjalostamon ostamiseen kolme vuotta sitten.

Verkostoituminen ja vertaistuki ovat tärkeitä yrittäjille

Vaikka Anttonen kertoo itse olevansa pioneeriroolinsa vuoksi huono esimerkki vertaistuen hyödyntämisestä yrityksen alku- ja kasvuvaiheessa, hän korostaa vertaistuen ja verkostoitumisen merkitystä yrittäjille ja kannustaa kaikkia yrittäjiä käymään aktiivista keskustelua oman alansa osaajien kanssa. Verkostojen luomisen voi toki aloittaa jo opiskeluaikoina, mutta käytännössä merkittävimmät suhteet syntyvät työelämässä.

Anttonen haluaa sanoa kaikille yrittäjille saman, mitä itse aikanaan kuuli IKEA:n perustajalta Ingvar Kampradilta: Pidä huoli, että sinulla säilyy vähintään 51 % omistajuus yrityksestä. Vaikka 30 % uudesta olisi isompi kuin 50 % vanhasta, yrittäjyys katoaa, jos menetät puhevallan. Lisäksi on tärkeää, että yrityksellä on selkeä kasvollinen omistaja, jolla on määräysvalta ja vastuu. Tämä vapauttaa henkilöstön tekemään oikeita asioita.

– On myös tärkeää antaa itselle myös lupa epäonnistua. Oli idea kuinka hyvä tahansa, se ei välttämättä toimi vaikka mitä tekisit. Tämän kanssa kannattaa olla tasapainossa ja muistaa, että osaamiskäyrällä konkurssinkin kokenut yrittäjä on korkeammalla kuin henkilö, joka ei uskaltanut yrittää, Anttonen muistuttaa.

Mika Anttonen on on energia-alan yrittäjä ja yritysjohtaja.

Avainsanat: