Vanhat teollisuus­ympäristöt ovat arvokasta kulttuurimaisemaa

Suomalaisen teollisuuden pohja on taottu raudasta. Ensimmäisiä ruukkeja raudanjalostusta varten alettiin perustaa 1500-luvulla. Seuraavalla vuosisadalla niitä oli jo parikymmentä. Ruukkiyhdyskunnat muodostivat omintakeisia pienoismaailmoja keskelle maatalousmaisemaa, aluksi maan länsi- ja lounaisosiin. Ruukit toivat mukanaan uutta yhteisökulttuuria, sillä omistajat olivat usein ulkomaalaisia tai vähintään Ruotsista tulleita. Masuunimestareita, seppiä ja muita ammattimiehiä muutti Belgiasta, Saksasta, Ranskasta, Englannista ja Ruotsista. Ulkomaiset vaikutteet levisivät ympäristöön, mikä näkyi muun muassa puutarhoissa.

Puutarha ja puisto olivat lähes itsestään selvä osa tehdasmiljöötä.  Aluksi niitä perustettiin ruukkeihin ja myöhemmin muihin tehtaisiin. Vanhat kuvat kertovat, että puistoissa oli joutsenlampia, mutkittelevia hiekkakäytäviä, viehkeitä kukkasommitelmia ja isoja puita. Puutarhaa hoitivat puutarhurit, tehtaan työläisten lapset kitkivät loputtomia kasvimaita.

Patruunat näyttivät mallia

Ruotsinpyhtäällä sijaitseva Strömforsin ruukki sai alkunsa, kun vapaaherra Johan Creutz perusti Petjärven kylään kankivasarapajan vuonna 1695. Viereinen koski ja läheiset metsät tarjosivat pajalle hyvät toimintaedellytykset. Ruukki sai nimen Strömfors vuonna 1744, jolloin Anders Nohrström ja Jakob Forsell ostivat pajan ja perustivat manufaktuurin, sahan ja myllyn. Strömfors on edelleen elävä yhteisö, jossa toimii lukuisia yrityksiä. Osa käsityöläisten pajoista on avoinna ympäri vuoden. 

Ruukkien työväestön pihojen varhaisvaiheista ei ole juuri säilynyt tietoa. Sepät olivat erityisasemassa ja heidän talonsa ja puutarhansa olivat isompia ja näyttävämpiä kuin muilla työläisillä. 1800-luvulla talojen ympärillä mainitaan usein olleen ”istutuksia”. Patruunan esimerkin rohkaisemina työläiset istuttivat ehkä kirsikka-, luumu- tai kriikunapuun.

Puutarha oli osa tehdasmiljöötä

Tehdasrakennuksia suunnittelivat maan parhaat arkkitehdit. Tehtaat rakennettiin kauniille paikoille meren lahtiin, jokien suistoihin ja koskien partaalle. Teollisuusympäristön hoito oli keskeinen osa luotettavaa yrityskuvaa. Moitteettomasti hoidettu ympäristö kertoi tuottavasta ja menestyvästä laitoksesta. Tehdasvihreän alueeseen kuului kaikki patruunan puistosta työmiehen kessupenkkiin. Yhdyskunnan ytimen muodostivat tehtaanjohtajan ja ylempien virkamiesten asunnot.

Tehdasvihreän alueeseen kuului kaikki patruunan puistosta työmiehen kessupenkkiin.

Käänne Jyväskylän historiassa tapahtui, kun vuorineuvos Wilhelm Schauman perusti sinne vaneritehtaan. Tehtaan johtoon nousi vuonna 1917 diplomi-insinööri Bruno Krook, joka rakennutti tehtaan läheisyyteen keskieurooppalaisten esikuvien mukaisen edustuskodin. Kodin yhteydessä oli hyötypuutarha kasvihuoneineen, hedelmä- ja marjatarhoineen sekä avomaaviljelyksineen. Siellä kasvatettiin vihannekset ja kukat talon pöytiin. 

Omenapuun taimia työläisille

Työläiset saivat joidenkin patruunojen tehtaan mailta palstoja, ja osa palkastakin saatettiin maksaa tehtaan maatilan tuotteilla. Työväki sai myös ostaa edullisesti – tai saada joskus ilmaiseksi – taimia tehtaan puutarhasta. Esimerkiksi Lohjan kalkkitehtaan patruuna Petter Forsström eli Kalkki-Petteri jakoi työläisilleen omenapuun taimia. Hänen oman puutarhansa oli suunnitellut maan johtava puutarha-arkkitehti Paul Olsson.

Työläisten palstat sijaitsivat usein tehtaan maatilan peltojen laitamilla ja heidän mökkirivinsä, kasarminsa ja myöhemmin puutarhamaiset omakotialueensa rakennettiin hieman syrjemmälle. Sosiaalisena rajana toimi tie, rautatie tai joki. Puutarhuri tai maisema-arkkitehti saattoi suunnitella yhdenmukaisia istutuksia työläisten alueelle. Puutarhan henkilökunta opasti usein kädestä pitäen työväkeä kasvimaan hoidossa. Työläisiä innostettiin viljelemään täydennystä ruokapöytäänsä, jotta pöydässä olisi muutakin kuin perunaa. 

Merkittäviä kulttuuriympäristöjä

Sääty-yhteiskunnan aikana alkanut tehdaspuutarhojen historia päättyi vähitellen sotien jälkeen, kun alkoi suuri muutto maaseudulta kaupunkeihin ja yhteiskuntarakenne muuttui. Tehtailla oli vielä 1950-luvun jälkeenkin omia puutarhoja, mutta ne olivat menettäneet alkuperäisen luonteensa. 

1970-luku oli kohtalokas vanhoille teollisuusympäristöille, mutta sen jälkeen niiden arvo alettiin nähdä uudelleen. Ymmärrettiin, että tehtaat monine rakennuksineen ja puistoineen ovat kulttuurimaisemia ja tärkeitä suomalaisen identiteetin rakentajia. Tehdaspuistot ovat jättäneet monenlaisia jälkiä teollisuuspaikkakuntien maisemaan.  Oman kotikaupungin ilme voi hyvin olla sata vuotta sitten toimineen tehtaan ansiota.

Hyvinkään Villatehtaan historia alkoi vuonna 1892 Ossian Donnerin perustettua villakehräämön (1902 Yhdistyneet Villatehtaat) nykyiseen Hyvinkään keskustaan. Villatehtaan sisäpihan puisto istutettiin 1920-luvulla. Sisäpihalla oli tuolloin suihkulähde, jossa ui kultakaloja. Tehdas toimi 99 vuotta ja päättyi vuonna 1991 Valvilla Oy:n konkurssiin.

Forssan teollisuuskaupunki syntyi keskelle maaseutua, kun värjärinkisälli Axel Wilhelm Wahren perusti kehräämön. Kutomo rakennettiin noin kilometrin päähän kehräämöstä vuonna 1856. Wahren palkkasi tehdasalueen suunnittelijaksi lääninarkkitehti G. Th. Chiewitzin. 

Nykyään Forssan teollisuusyhdyskunta on valtakunnallisesti merkittävä kulttuuriympäristö. Forssan museo sijaitsee keskellä historiallista kehräämöaluetta. Museon perusnäyttely Kirjavan kankaan kaupunki kertoo elämästä tehdasyhdyskunnassa ja sitä ympäröivällä maaseudulla.

Lähteet

• Koskimies, Tiina: Patruunan puutarha ja työmiehen kessupenkki. Kustannus Oy Arkki 2009.
• Koskinen, Esa: Kalkille rakennettu elämä. Vuorineuvos Petter Forsström 1877-1967. 
• Metsäranta, Pinja: Forssan teollisuusalue on vanhinta Forssaa. Rakennusperintö.fi
• Pecoraro, Maria: Schaumanin linna. Tehtaanjohtajan koti 
Jyväskylässä. Minerva 2009. 
• Ruoff, Eeva: Vanhoja suomalaisia puutarhoja. Otava 2001.