”Nosta ahterisi penkistä ja jahtaa unelmaasi”

|
Uutinen
Kuuntele

Slushissa jaettiin keskiviikkona vinkkejä startup-yrittäjille.

Startup-yrittäjällä pitää olla sisua, hänen täytyy olla luja ja sinnikäs.

The Founder Instituten perustaja ja toimitusjohtaja Adeo Ressi puhui Slushissa yli 20 vuoden yrittäjäkokemuksella. Hänen mukaansa yritys kaatuu, jos sen perustaja luovuttaa. Yritysmaailmassa täytyy olla kova luu, jotta ei luovuta.

– Yrityksen perustaminen ja pyörittäminen on vaikeaa, menetykset ovat aitoja ja luovuttaminen olisi niin helppoa, Ressi sanoi.

Ressin mukaan yrittäjän täytyy olla nopea oppimaan ja soveltamaan, suhtautua asioihin avoimin mielin ja olla sinnikäs.

– Mutta tämän kaikenhan te jo tiesitte, hän totesi.

Ressi listasi viisi keinoa, jotka auttavat yrittäjänä jaksamaan. Hän käyttää keinoja itse päivittäin.

Ensimmäinen Ressin neuvo liittyi tavoitteisiin. Niiden tulisi olla tarpeeksi aggressiivisia.

Toinen ohje koski nopeaa päätöksentekoa.

– Puolet ajasta teet oikean päätöksen ja vääristäkin valinnoista puolessa tapauksista on mahdollista korjata tilanne. Sinulla on siis 75 prosenttinen mahdollisuus valita ihan hyvin, lopeta siis jahkailu!

Ressin mukaan suunnitelmia on hyvä olla olemassa enemmän kuin yksi ja aikaa pitää varata myös itselleen.

– Pelaa videopeliä, mene oluelle ystävien kanssa tai vaikka treffeille, pääasia että pääset välillä irti yrityksesi asioista.

Viimeinen Ressin ohje oli verkostoituminen. Oman verkoston kanssa voi jakaa menestyksiä ja menetyksiä.

– Kukaan ei ymmärrä yrittäjää, joten sinun tulee uskoa itseesi. Jos uskot siihen mitä teet, voit muuttaa maailmaa. Joten nosta ahterisi penkistä ja ala jahtaa unelmaasi – parempaa aikaa ei ole kuin tämä hetki.

Intohimoa!

Akiko Naka muisteli Slushissa sitä, millaisena hän näki maailman lapsena (screenillä kuva).

Intohimo omaa työtään kohtaan oli myös Akiko Nakan, Wantedlyn toimitusjohtajan, aiheena Slushissa.

– Työn ei pitäisi olla jotain, jota tehdään kahdeksasta neljään pelkästään palkan takia. Haluan rakentaa maailman, jossa työ on innostavaa!

Naka kertoi lapsena miettineensä, miksi aikuiset olivat aina töiden takia niin väsyneitä. Lapsuuden kielloista ja rajoituksista vapautuneet aikuisethan olisivat voineet valita toisin. Vai olisivatko? Opiskelijana Naka ymmärsi, että aikuisuuteen liittyy paljon velvollisuuksia.

Naka aloitti työt Goldman Sachsilla, mutta huomasi, ettei hän halunnut tehdä siellä töitä eläkeikään asti. Hän lopetti työt ja sai paikan Japanin Facebookista. Myöhemmin hän perusti Wantedlyn, joka on sosiaalinen verkostoitumispalvelu ammattilaisille.

– Halusin, että työlläni on merkitys, Naka sanoi.

– Älä ota tätä maailmaa itsestäänselvyytenä. Voit vaikuttaa. Etsi intohimosi ja elämäntehtäväsi.

Nakan mukaan elämässä on paljon häiriötekijöitä, mutta aina välillä olisi hyvä pysähtyä miettimään, mitä elämällään tekee ja onko se sitä, mitä haluaa.

– Intohimo voi olla joskus vaikea löytää, ja se on ihan normaalia. Kannattaakin reippaasti vain ryhtyä toimeen, intohimo kyllä seuraa perässä.

Kiinnostu erilaisista asioista

Lowercase Capitalin perustaja Chris Sacca ja lasten tietokonekirja Hello Rubyn kirjoittanut Linda Liukas lähtivät Slush-keskustelussaan liikkeelle perusteista.

– Miltä tämä pimeä ja kylmä maa sinusta vaikuttaa, Rails Girlsin perustaja Liukas kysyi.

– No onhan se aika outoa, että voitte olla ongelmitta alasti yhdessä [saunassa], mutta ette kehtaa moikata, Sacca naurahti.

– Mitä tiedät Suomen tekniikka-skenestä, Liukas kysyi.

– Nokia, Nokia, Nokia? Sacca aloitti.

Muun muassa Instagramiin ja Twitteriin sijoittanut Sacca tietää Suomesta kuitenkin enemmän. Yhdysvaltoihin verrattuna Suomen kilpailuetu Saccan mukaan on globaali näkökulma: suomalaiset matkustelevat ja osaavat kieliä.

Saccan mukaan jo opiskeluaikana kannattaa valita myös sellaisia kursseja, jotka eivät tuota välittömästi rahallista voittoa, mutta jotka kiinnostavat aidosti. Filosofian tai maalaustaiteen opiskelu voi osoittautua jälkikäteen oikeaksi ratkaisuksi.

– Ole kiinnostunut erilaisista asioista, lue, matkustele ja mene epämukavuusalueellesi, Sacca neuvoi ja sanoi sijoittajana kiinnostuvansa sellaisista yrittäjistä, joilla on lihaa luiden päällä ja jotka ovat hieman outoja.

Lihaa luiden päälle saa kokemuksista ja oman erityisosaamisen ulkopuolisesta osaamisesta.

– Tällaiset ihmiset ovat myös magneetteja muille lahjakkaille ihmisille, Sacca sanoi.

Oppiminen on kovaa työtä

Mitä oppiminen on ja mitä se ei ole? Oppimispelejä tekevän Lightneerin toimitusjohtaja Lauri Järvilehto esitteli Slush-puheenvuorossaan kolme väitettä oppimisesta.

Järvilehdon mukaan oppimisesta ei tarvitse tehdä hauskaa, koska se on jo sitä. Oppimisen sijaan meidän tulisi viilata opetusta kiehtovampaan suuntaan.

Toinen Järvilehdon väite oli, että oppiminen on kovaa työtä. Sitä ei pitäisi sokeroida ja yrittää tehdä oppimisesta pelkää laulua ja leikkiä.

– Peleistä sanotaan usein, että ne ovat älytöntä ajanhukkaa. Päinvastoin! Kaikkein kiinnostavimmat pelit ovat ne, jotka haastavat, eikö totta?

Kolmantena väitteenään Järvilehto sanoi, että tyhmiä ihmisiä ei ole olemassa.

– Ihmisiä on kahdenlaisia: on niitä, jotka jo osaavat ja sitten niitä, jotka eivät vielä osaa.

Järvilehto kannusti, että kuka tahansa voi oppia, kunhan tekee sen paneutuen ja omassa tahdissaan.

 

Avainsanat: