Markkinointihenkisin insinööri 2014 -kilpailussa palkittiin kaksi voittajaa

|
Uutinen
Kuuntele

DI Mikko Kuitunen Vincitistä sekä DI Harri Sjöholm Robit Rocktoolsista on valittu vuoden 2014 markkinointihenkisimmiksi insinööreiksi.

Molemmat saavat 10 000 euroa. Kilpailun järjesti Markkinointiviestinnän Toimistojen Liitto MTL ry ja palkintorahat lahjoittivat Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö sekä Teknologiateollisuus ry.

Mikko Kuitunen on näyttänyt, mitä saadaan aikaan ennakkoluulottomalla ajattelulla. Henkilöstötyytyväisyyden asettaminen etusijalle ja 100 prosentin asiakastyytyväisyystakuu ovat tuoneet yritykselle uusia asiakkaita sekä osaavaa henkilökuntaa, sanoo tuomariston puheenjohtaja Matti Alahuhta.

Harri Sjöholm on kehittänyt yritystään pitkäjänteisesti ja implementoinut asiakaslähtöistä kasvustrategiaa erinomaisin tuloksin. Sjöholm on jäsennellyt markkinoita systemaattisesti ja tehnyt selkeitä valintoja, Alahuhta perustelee.

Tampereen kasvatteja

Mikko Kuitunen on Vincit Oy:n perustaja ja primus motor. Vincit on kasvanut seitsemässä vuodessa kahdesta perustajasta yli sadan työntekijän yritykseksi. Vincit oli ensimmäinen ohjelmistoalan yritys, joka tarjoaa asiakkailleen 100 prosentin rahat takaisin -tyytyväisyystakuun. Monet kilpailijat ovat kopioineet tätä myöhemmin.

Syksyllä 2014 Vincit lanseerasi "Koodia Suomesta" -kampanjan, eräänlaisen "avainlipun koodille". Kampanjan tunnus on myös kilpailijoiden käytettävissä ja sillä halutaan auttaa tunnistamaan yritykset, joiden tuote- ja palvelukehitys tehdään Suomessa. Mikko Kuitunen on valmistunut Tampereen Teknillisestä Yliopistosta vuonna 2007.

Harri Sjöholm on sarjayrittäjä, joka on vuonna 1988 perustanut liikkeenjohdon konsultointiin keskittyvän SWOT-Consulting Oy:n ja vuonna 1994 hän perusti Robit Rocktools Oy:n.

Robit Rocktools valmistaa porakruunuja kallion louhintaan sekä putkitusteriä maaporaukseen. Yhtiö on kasvanut voimakkaasti. Sen liikevaihto vuonna 2013 oli noin 34 miljoonaan euroa ja sillä on toimintaa myös ulkomailla. Yhtiön tuotteita viedään yli 100 maahan.

Harri Sjöholm on yrittäjänä kasvuhakuinen. Hän on hankkinut yrityksiinsä kasvua ajatellen monipuolista, ammattimaista johtamisosaamista. Sjöholm on ollut perustamassa yrittäjien yhteistä Kasvuryhmää, jonka tavoitteena on herättää suomalaisten yritysten kasvuhaluja. Harri Sjöholm on valmistunut Tampereen Teknillisestä Korkeakoulusta vuonna 1979.

Markkinointihenkisin insinööri -kilpailuun 2014 osallistui 36 kilpailijaa, joista 29 oli pienistä ja keskisuurista ja loput suurista yrityksistä. TEKin ohella Kilpailun kumppaneita ovat Outotec, SSAB, Tekniikka&Talous, Tekes ja Teknologiateollisuus ry.

Avainsanat: