Mies katsoo läppäriä

JUKO, JHL ja Jyty jättivät Jyväskylää ja Rovaniemeä koskevan lakkovaroituksen

|
Uutinen
Kuuntele

Lakkovaroituksella tavoitellaan KT:n keskeyttämien kunta-alan sopimusneuvottelujen vauhdittamista.

Uutista päivitetty 9.3.2022

Kunta-alan palkansaajien pääneuvottelujärjestöt JUKO ja JAU (JHL ja Jyty) ovat jättäneet Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:lle ja valtakunnansovittelija Vuokko Piekkalalle Jyväskylän ja Rovaniemen kaupunkeja koskevan lakkovaroituksen.

Lakkovaroituksella järjestöt haluavat vauhdittaa kunta-alan jäissä olevia virka- ja työehtosopimusneuvotteluja. KT keskeytti neuvottelut viime viikon maanantaina 28.2.

Kaksi päivää kestävän lakon on määrä alkaa 23. maaliskuuta, jos osapuolet eivät pääse neuvottelupöydässä sopuun ennen tätä. Lakko päättyisi 24. maaliskuuta.

Lakkovaroitus on poikkeuksellisen laaja, sillä se koskee kaikkia kunta-alan sopimuksia: kunta-alan yleistä työ- ja virkaehtosopimusta, sote-sopimusta, opettajien, lääkäreiden ja tekniikan sopimuksia sekä lisäksi AVAINTESin piirissä työskenteleviä.

Lakon ulkopuolelle on rajattu työtehtävät, joiden tekemättä jättäminen aiheuttaisi vaaraa ihmisten hengelle, terveydelle tai omaisuudelle.

Jo aiemmin JUKO, JHL ja Jyty ovat ilmoittaneet koko kunta-alaa koskevasta seitsemän vuorokautta kestävästä 7. maaliskuuta alkavasta ylityö- ja vuoronvaihtokiellosta.

– Suurin kiista on palkkojen jälkeenjääneisyyden korjaamisesta. Koskaan ei työnantajan mielestä ole oikea aika, mutta nyt sen aika on. Se tehdään monivuotisella palkkaohjelmalla, vaatii JUKOn hallituksen puheenjohtaja Olli Luukkainen (OAJ).

– Työnantajat ovat ilmaisseet useasti, että ammattitaitoisista työntekijöistä on ankara pula. Tämä on helposti ratkaistavissa: palkkaus ja työolot kuntoon, niin hyviä työntekijöitä on paljon helpompi löytää, huomauttaa JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine. 

– Jokainen kunnan työntekijä on osaltaan mukana tuottamassa kuntalaisille tärkeitä palveluja ja koko tämä palveluketju on huomioitava myös sopimusratkaisussa, toteaa Ammattiliitto Jytyn puheenjohtaja Jonna Voima.

Päivitys 8.3.

Kunta-alan sopimusneuvottelut ovat siirtyneet valtakunnansovittelijan luo työriitojen sovittelua varten. JUKO ja JAU saivat kutsun valtakunnansovittelija Vuokko Piekkalan toimistoon Helsingissä maanantaina 7. maaliskuuta kello 13.

Tapaaminen toteutui vain tunti sen jälkeen, kun JUKO ja JAU (JHL ja Jyty) olivat jättäneet Rovaniemen ja Jyväskylän kunta-alaa koskevan lakkovaroituksen.

JUKOn ja JAUn yhdessä valmistelema ylityö- ja vuoronvaihtokielto on jo tullut voimaan 7.3. yöllä kello 00.01. Kielto on voimassa seitsemän vuorokautta.

Lue lisää

Päivitys 9.3.

Kunta-alan sopimusneuvottelut jatkuivat valtakunnansovittelija Vuokko Piekkalan luona keskiviikkona 9. maaliskuuta. Seuraavat neuvottelupäivät ovat heti torstai ja perjantai.

Lue lisää

 

Kommentit ja lisätiedot:

Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO

Hallituksen puheenjohtaja Olli Luukkainen (OAJ), 0500 652 872

Julkisen alan unioni JAU

Ammattiliitto Jytyn puheenjohtaja Jonna Voima, 050 591 2341

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine, 040 702 4772