Jaakko Ihamuotila TEKin kunniajäseneksi

|
Uutinen
Kuuntele

Tekniikan akateemiset TEK kutsui 120-vuotisjuhlassaan järjestön kunniajäseneksi vuorineuvos, tekniikan kunniatohtori Jaakko Ihamuotilan.

Jaakko Ihamuo­tila on ollut merkittävässä roolissa Suomen teknologia­pohjaisen yritystoiminnan vetäjänä ja kehittäjänä. Hän on ollut vahva yhteiskunnal­linen ja teollisuuspoliittinen vaikuttaja. Ihamuotilalla oli merkittävä panos myös Mil­lennium-teknologiapalkinnon luomisessa.

TEKin toimintaan Ihamuotila on osallistunut kolmen vuosikymmenen ajan. Vuosina 2002–05 hän toimi TEKin valtuuston puheenjoh­tajana.

Kunniajäsenyys julkisettiin tänään TEKin 120 vuotistapahtumassa Espoossa. Ihamuotila itse oli matkoilla, mutta kiitti TEKiä videotervehdyksellä järjestön monipuolisesta työstä tekniikan alan edistämiseksi Suomessa sekä toivotti TEKille menestystä jatkossakin, myös edunvalvonnassa.

Ihamuotilan henkilökuva julkaistiin tänään TEKin juhlavuoden sarjassa 120 tekniikan osaajaa.

Video: Jaakko Ihamuotila kertoo, miksi hän lähti mukaan aktiiviksi ammattijärjestöön ja miksi "Pato, työmaa ja insinööri" on tämän päivän "Suo, kuokka ja Jussi". Ihamuotila pohtii tekniikan ja sen osaajien merkitystä Suomelle.