GE käynnisti energiakylän Vallilaan

|
Uutinen
Kuuntele

Teollisuusyhtiö GE:n energiakylän perusidea on yksinkertainen. GE tarjoaa maksusta tiloja energia-alan yrityksille, jotka saavat tilojen lisäksi mahdollisuuden luoda bisnestä yhdessä GE:n kanssa tai muiden startupien kanssa. Parhaimmillaan kaikki voittavat.

–  Kaikkien yhtiöiden pitää tehdä yhteistyötä, kertoi energiakylän tai virallisemmin GE Energy Villagen ja Health Innovation Villagen johtaja Mikko Kauppinen avajaistilaisuudessa.

Kauppisen mielestä mikään yritys ei tänä päivänä voi yksin tekemällä menestyä.

GE:n kaksi toimistohotellia muistuttavaa konseptia ovat luonnollista jatkoa yritysmaailman parin viime vuoden kovimmalla trendille: startupien ja isojen yhtiöiden yhteistyölle. Mallia ajaa isojen yhtiöiden kankeus. Niiden on vaikea kokeilla ja muuttaa suuntaa omin voimin.

– Meidän pitää tehdä yhteistyötä laajemman ihmisjoukon kanssa, GE Energyn Suomen johtaja Markus Alholm sanoi omassa puheessaan.

Alholm kertoi, että GE tekee pääasiassa liiketoimintaa isojen yhtiöiden kanssa. Startupit voivat hänen mukaansa auttaa GE:tä muun muassa ymmärtämään paremmin kuluttaja-asiakkaita tai muiden pienempien asiakkaiden tarpeita.

 

Toimistotilaa ja verkostoja

Energiakylässä työskentelee eri vaiheessa olevia yhtiöitä. Avajaistilaisuudessa esiintyneiden yritysten tärkeimmät syyt lähteä mukaan vaihtelivat.

– Meillä oli Helsingissä muutama työntekijä, jotka tarvitsivat paikan tehdä töitä, Myoptin konsultti ja Jyväskylän yliopiston professori Olli Bräysy kertoi.

Myopt on tehnyt jo optimoinnin ratkaisuja muun muassa verkkokauppa-alusta Alibaballe. Myopt ei siis todennäköisesti kaipaa kuumeisesti GE:n apua verkostoitumiseen isojen yhtiöiden kanssa. Bräysäkin totesi silti, että verkostoituminen on tärkeää myös heille.

Energiakylässä aloitti muitakin optimointiin erikoistuneita yrityksiä. Falconet on tehnyt tyypilliseen suomalaiseen tapaan palvelunsa pitkälti valmiiksi, ja nyt palvelua on ehditty testata ensimmäistä kertaa.

Palvelu yhdistää ilmakehän lämpötila- ja tuuliennusteet ja optimoi lentosuunnitelman juuri ennen lähtöä niin, että polttoainetta säästyy.

– GE valmistaa lentokoneen moottoreita. Me voimme tarvita dataa niistä, ja nyt saamme sitä kätevästi, Falconetin it-johtaja Mikko Hyytiäinen sanoi.

Suorituskykyinsinööri Pasi Koho lisäsi, että GE:llä on ilmailun alalta osaamista, jota Falconet voi kätevästi hyödyntää.

Koho ja Hyytiäinen nostavat hekin arkiset asiat perusteluiksi energiakylään liittymiseen. Vuokra on kohtuullinen; parin työntekijän pöytävuokralla he saavat laadukkaat toimistotilat, jotka mahdollistavat verkostoitumisen.

Avainsanat: