Akava: Työttömyysturvaa kehitettävä nykyiseltä pohjalta

|
Uutinen
Kuuntele

Sitran tänään julkistamassa keskusteluasiakirjassa esitetään ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan kylmäkiskoisia toimenpiteitä. Akavan mielestä niiden toteuttaminen romuttaisi nykyperusteisen työttömyysturvan perustehtävän.

Akava on valmis kehittämään työttömyysturvaa nykyisen mallin pohjalta mutta muistuttaa, että työttömyysturvaa on uudistettu viime aikoina merkittävästi.

– Järjestöt ovat olleet uudistamassa työttömyysturvaa sekä vuoden 2012 työurasopimuksessa että vuoden 2013 työllisyys- ja kasvusopimuksessa. Työttömyysturvan uudistamisessa tarvitaan jatkossakin malttia ja kaikkien osapuolten sitoutumista. Sitran keskusteluasiakirjassa esitetyt toimenpiteet eivät edistä tätä tavoitetta, sanoo puheenjohtaja Sture Fjäder.

Sitran tänään julkistamassa keskusteluasiakirjassa esitetään ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan kylmäkiskoisia toimenpiteitä. Raportin ehdotus, jonka mukaan ansiosidonnaisen työttömyyspäivärahan enimmäiskesto puolitettaisiin nykyisestä, romuttaisi nykyperusteisen työttömyysturvan perustehtävän. Turvan tulee olla oikeudenmukainen ja riittävän pituinen työttömyyden kohdatessa.

– Nyt jäitä hattuun. Meillä on käsillä yhä kasvava työttömien joukko ja heidän inhimillinen hätänsä. Sen sijaan että lyömme lyötyä ja yritämme usuttaa heitä toistensa kimppuun, meidän on keskusteltava siitä, kuinka työttömyysturvaa kehitetään vielä parempaan suuntaan, Fjäder sanoo.

Työttömyyskassajärjestelmä on osoittanut toimivuutensa

Työttömyysturva on ansiosidonnaisen sosiaaliturvan yksi peruspilareista. Ansiosidonnainen työttömyysturva on työttömyyttä varten otettu lakisääteinen vakuutus, jonka rahoittamiseen sekä palkansaajat että työnantajat osallistuvat.

– Raportissa tuntuu olevan enemmän kyse siitä, että aidon kehittämisen sijaan tietyllä keskustelijaeliitillä on halua murtaa työntekijöiden järjestäytymistä. Raportin kirjoittajista moni on jo kauan arvostellut palkansaajaliikettä, joten kriittisyyttä on tuskin voitu unohtaa tässäkään raportissa. On syytä muistaa, että työttömyyskassan jäsenyys ja ammattiliiton jäsenyys ovat jo nyt erillisiä, sanoo johtaja Maria Löfgren.

Työttömyyskassajärjestelmä on osoittanut toimivuutensa ja uudistumiskykynsä ansiosidonnaisen työttömyysturvan järjestämisessä myös vaikeassa työttömyystilanteessa.

– Työttömyysturvaa voitaisiin kehittää edelleen aktiivisuutta ja työn tekoon kannustavaan suuntaan, erityisesti työttömyyden alussa. Järjestelmä voisi nykyistä laajemmin kannustaa työttömiä hankkimaan lisäkoulutusta työttömyysturvalla, Fjäder esittää.

Avainsanat: