Ira Enckell TEKin töissä

Palveluneuvoja

Ira Arvidson pitää jäsenten jäsenyyteen, jäsenmaksuihin ja työttömyysturvaan liittyvät asiat kunnossa.

Ira Arvidson on toinen TEKin palveluneuvojista. Hän aloitti TEKissä kesätyöntekijänä 1998 ja siirtyi myöhemmin vakituiseksi palveluneuvojaksi.

Mitä työsi palveluneuvojana pitää sisällään?

Työni on pitkälti asiakaspalvelua. Jäsenpalveluun otetaan yhteyttä erilaisissa jäsenyyteen ja jäsenmaksuihin liittyvissä asioissa sähköpostitse ja puhelimitse. Jäsenet myös päivittävät itse tietojaan jäsenportaalissa, josta ne tulevat käsittelyyn ja hyväksyntään palveluneuvojille. Vaikka sähköiset kanavat ovatkin yleistyneet verrattuna aiempiin vuosiin, jolloin kaikki hoidettiin puhelimitse, haastavampia tilanteita on edelleen helpointa ja nopeinta hoitaa puhelimessa keskustellen.

Tyypillisesti meihin otetaan yhteyttä jäsenyyteen ja jäsenmaksuihin liittyvissä muutoksissa, esimerkiksi kun jäädään perhevapaalle tai siirrytään palkkatyöstä yrittäjyyteen ja halutaan tietää, miten se vaikuttaa jäsenyyteen. Myös jäseneksi liittymisen yhteydessä meiltä kysytään neuvoa. Nykyisin kouluttaudutaan ja jatkokouluttaudutaan aika paljon, jolloin myös liiton vaihtaminen saattaa tulla ajankohtaiseksi.

Asiakaspalvelun lisäksi palveluneuvojan tehtäviin kuuluu jäsenmaksulaskutuksen hallinnointi. Teemme myös tiivistä yhteistyötä Korkeasti koulutettujen kassa KOKOn kanssa jäsenten työttömyysturvaan liittyvissä asioissa, kuten kassamaksujen kirjautumisen, kassaan liittymisen ja viestinnän parissa.

Miten työsi näkyy jäsenillemme?

Pyrimme jäsenpalvelussa varmistamaan, että jäsenet saavat riittävästi ja selkeästi tietoa jäsenyyteen ja jäsenmaksuihin liittyvistä muutoksista eri tilanteissa. Esimerkiksi laskujen ja liittymiskirjeiden yhteydessä teemme myös viestinnällistä työtä. Lisäksi huolehdimme, että TEKin nettisivuilta löytyy kaikki olennainen tieto jäsenmaksukäytäntöihin liittyen.

Meidän tavoitteenamme on, että jäsenen kynnys ottaa yhteyttä jäsenpalveluun olisi mahdollisimman matala. Meiltä voi aina kysyä ja varmistaa, onko vaikka oikeutettu jäsenmaksualennukseen tietyssä tilanteessa. Tai voi tarkistaa, miten jokin tietty muutos vaikuttaa; jos on lähdössä ulkomaille töihin, se saattaa vaikuttaa TEKin jäsenyyden lisäksi myös työttömyysturvaan. On myös mahdollista, että yrittäjäksi vaihtanut jäsen on unohtunut palkansaajakassan jäseneksi, vaikka hän ei enää olisi oikeutettu etuuteen siellä. Mitä aiemmin meihin otetaan yhteyttä, sitä paremmin pystymme auttamaan.

Mikä motivoi sinua? ​

Ehkä hieman klassisesti ajattelen, että ammattiliitossa työskentely on yleishyödyllistä työtä. Jäsenpalvelussa pyrimme ratkaisemaan jäsenten jäsenyyteen ja jäsenmaksuihin liittyviä ongelmia ja kysymyksiä. Ohjaamme jäsenen tarvittaessa oikeaan paikkaan, esimerkiksi urapalveluun tai lakipalveluun. Monesti jäsen yllättyy siitä, kuinka laaja palvelupaketti meillä kuuluu jäsenyyteen.

Työssäni saan toimia varsin itsenäisesti, eli tunne siitä, että minuun luotetaan, että me teemme työmme hyvin, on tärkeä. Toimintapuitteet ylipäänsä ovat olleet sellaiset, joissa olen viihtynyt.

Mikä on TEKissä parasta?

Täällä on rento työilmapiiri, ei ole valtavaa eroa johtajan ja rivityöntekijän välillä. Meillä uskaltaa puhutella ja kysyä ja tehdä myöskin virheitä. Mukava työyhteisö ja työkaverit auttavat viihtymään.

Avainsanat: