News and blogs

Teknologiateollisuus ry kertoo, että ala tarvitsee seuraavien 10 vuoden aikana 140 000 uutta osaajaa. Tieto perustuu Teknologiateollisuuden jäsenyrityksille tehtyyn laajaan kyselyyn.

”Kyseessä on iso tavoite, sillä tällä hetkellä toimialalla työskentelee noin 330 000 ihmistä”, Teknologiateollisuuden tiedotteessa todetaan.

”Suomella ei ole muuta vaihtoehtoa kuin saada aikaiseksi kasvua. Me tarvitsemme nämä osaavat ihmiset vauhdittamaan uudistumista ja synnyttämään innovaatioita”, toimitusjohtaja Minna Helle sanoo.

Teknologiateollisuuden Etlalla (Elinkeinoelämän tutkimuslaitos) teettämän selvityksen mukaan Suomen bruttokansantuote kasvaisi vuosittain jopa 0,6 prosenttia enemmän, jos teknologiateollisuuden työvoimatarpeeseen pystytään vastaamaan verrattuna tilanteeseen, jossa osaajia ei saataisi.

Kyse sekä palvelutoimialoista että valmistavasta teollisuudesta

Selvityksen mukaan 74 prosenttia teknologiateollisuuden osaajatarpeesta kohdistuu korkeakoulutettuihin osaajiin. Kyse ei ole pelkästään palvelutoimialoista, kuten tietotekniikka ja suunnitteluala, sillä myös valmistavassa teollisuudessa korkeakoulutettujen osuus osaajatarpeesta on 55 prosenttia, Teknologiateollisuus kertoo.

Teknologiateollisuus koostuu viidestä toimialasta, jotka ovat elektroniikka- ja sähköteollisuus, tietotekniikka-ala, metallien jalostus, suunnittelu ja konsultointi sekä kone- ja metallituoteteollisuus. Näistä valmistavan teollisuuden toimialat ovat kone- ja metallituoteteollisuus, elektroniikka- ja sähköteollisuus ja metallien jalostus.

Vuonna 2023 korkeasti koulutettujen osuus alan työvoimasta oli jo noin 50 prosenttia, kertoo puolestaan Etla tiedotteessaan.

”Kasvu hieman maltillistuu tulevien vuosien kuluessa, mutta on edelleen keskeisessä osassa. Tulevina vuosina myös matalasti koulutettujen työntekijöiden määrä kasvaa koko alalla, mutta korkeasti koulutettujen osuus kasvaa huomattavasti enemmän, mikä korostaa osaajapulan ratkaisemisen merkitystä koko alan kasvulle”, Etla toteaa.

Mihin tehtäviin on vaikeinta löytää tekijöitä?

Teknologiateollisuus on kysynyt alan yrityksiltä myös, mihin tehtäviin on vaikeinta löytää tekijöitä.

Korkeakoulutettujen osalta nousivat esiin erikoisosaamista vaativat suunnitteluroolit muun muassa tekoälyyn, tehoelektroniikkaan, laivasähkösuunnitteluun, pilviosaamiseen ja kyberturvallisuuteen liittyen.

Valmistavan teollisuuden puolelta esiin nousivat robottihitsaajat, levyseppähitsaajat, CNC-koneistajat, särmääjät ja valimotöiden osaajat.

Raju vaikutus Suomen bkt:hen, laskee Etla

Jo seuraavien neljän vuoden aikana teknologiateollisuusala tarvitsee kyselynsä perusteella 27 500 uutta työntekijää.

”Jos sitä ei saada katettua, uhkaa Suomen bkt supistua 1,1 prosenttia ja vienti 1,8 prosenttia”, Etla laskee.

Teknologiateollisuuden tilaama arvio perustuu Etlan laskelmiin, Tilastokeskuksen tilastoihin sekä yritysten omiin tuoreisiin arvioihin työvoimatarpeesta ja sen rakenteesta.

”Nyt lasketut vaikutukset Suomen talouteen ovat vieläkin suuremmat, jos mukaan otetaan teknologiateollisuudesta eläköityvät. Jos toimialan tarvitseman osaajatarpeen lisäksi myöskään eläköitymistä ei saada korvattua, Suomen bkt laskisi jopa 2,2 prosenttia ja kokonaisvienti 4,2 prosenttia”, Etlan tiedotteessa sanotaan.

”Vaikutukset olisivat merkittävät, ja erityisen kovaa vaikutukset osuisivat Suomen vientiin”, Etlan ennustepäällikkö Päivi Puonti kommentoi.

LUE MYÖS:

Juttu on julkaistu alun perin marraskuussa 2024. Julkaisemme sen nyt uudelleen.

Keskiviikkona 19.11. tuli kuluneeksi tasan 41 vuotta maailmanhistorian tappavimmasta teollisen prosessin räjähdyksestä. San Juanicon katastrofissa Mexico Cityn miljoonametropolin laidalla Meksikossa syksyllä 1984 kuoli 500–600 ihmistä, minkä lisäksi 5 000–7 000 sai pahoja palovammoja.

San Juanicon turma ei ole historian pahin teollisuusonnettomuus eikä edes suurin teollisuusalueella tapahtunut räjähdys, mutta yhdellä mittarilla se on pahin koskaan. Mikään muu teollisen prosessin räjähdys ei ole tappanut yhtä monia ihmisiä.

Onnettomuuden aiheutti nestekaasuvuoto Meksikon valtion öljy-yhtiö Pemexin jakeluterminaalissa. Myös huono turvallisuuskulttuuri ja -suunnittelu vaikutti tapahtumiin pahasti.

Terminaalialueella oli 54 suurta nestekaasusäiliötä yhteiseltä tilavuudeltaan 16 000 nestekuutiometriä. Näin kerrotaan englanninkielisessä onnettomuusraportissa, jonka laati pian tapahtumien jälkeen tutkimusorganisaatio TNO.

Laitosta voidaan kuvailla ”Alankomaiden VTT:ksi”. TNO sai roolin onnettomuustutkinnassa Alankomaiden ja Meksikon viranomaisten yhteistyöstä.

Onnettomuus alkoi aamuvarhaisella 19. marraskuuta 1984 noin kello 5.30 paikallista aikaa. Yksi kolmesta Pemexin terminaalialueelle johtaneesta nestekaasun putkilinjasta petti terminaalin lähellä, Wikipediassa kerrotaan teollisuusprosessien turvallisuussuunnittelun akateemista oppikirjaa siteeraten. Vuoto havaittiin valvomossa pian, mutta sille ei ehditty tehdä mitään, ennen kuin viisi minuuttia myöhemmin maakaasupilvi löysi sytytyslähteen ja räjähti.

Sen jälkeen tuli levisi nopeasti. Noin kello 5.45 tapahtui ensimmäinen iso räjähdys ja 70 minuuttia myöhemmin toinen. Lopulta kello 11:een mennessä kaikki teollisuusalueen säiliöt räjähtivät. Romua lensi ainakin 1 200 metrin päähän, ja jopa 30 tonnin painoisia kappaleita nousi räjähdyksistä ilmaan.

Valtavien noin 300-metristen tulipallojen lämpö poltti ihoa vaarallisen kuumasti 1,5–2 kilometrin etäisyydelle. Itse asiassa eräs Mexico Cityn lentokenttää lähestynyt lentäjä näki tulipalloista yhden ja luuli ydinsodan alkaneen, Wikipedia mainitsee käyttäen lähteenään ruotsalaisen vakuutusyhtiö Skandian tuottamaa espanjankielistä dokumenttivideota.

Säiliöt olivat noin kolme neljäsosaa täynnä ja sisälsivät 11 000 kuutiometriä nestekaasua. Sen tiheydestä (noin 0,55 kg/L) ja energiasisällöstä (46 MJ/kg) voidaan laskea, että tankeissa oli noin 280 terajoulea energiaa.

Tämä energia vastaisi nimellisesti 67 tnt-kilotonnin ydinpommia. Vaikutukset eivät ole kuitenkaan suoraan verrattavissa, koska pommeissa energia vapautuu äärimmäisen nopeasti, mutta kaasuräjähdyksissä selvästi hitaammin – ja tässä tapauksessa vieläpä kymmenien pienempien pamahdusten sarjana.

200 000 asukasta evakuoitiin

Kuolonuhreista 99 prosenttia oli paikallisia asukkaita: vain viisi vainajaa työskenteli Pemexin terminaalin sisällä. Nestekaasun varastoalue oli nimittäin sijoitettu aivan kaupungin keskelle. Jo kadun toisella puolen oli asuinalue. Suurin osa yli viidestäsadasta kuolleesta ja vakavasti haavoittuneesta oli vielä nukkumassa.

Lähes kaikki ruumiit paloivat niin pahasti karrelle, ettei niitä kyetty tunnistamaan, eräässä tieteellisessä artikkelissa kirjoitettiin kolme vuotta tapahtumien jälkeen.

Rakennukset paloivat TNO:n mukaan ”vain” noin 300 metrin etäisyydelle, mutta tiheästi asutulla alueella jo muutaman korttelin tuhoutuminen tarkoitti isoa uhrimäärää.

Tuhoalueen edes jossain mielessä siedettävään kokoon vaikutti myös palokuntien ja poliisin nopea toiminta. Jo kello kuudelta aamulla eli ensimmäisen ja toisen ison räjähdyksen välissä sammutustyöt oli aloitettu.

Tulipalot eivät jääneet kytemään päiväkausiksi. Tilanne saatiin hallintaan jo samana iltapäivänä ja kaikki palopesäkkeet sammutetuiksi myöhään illalla.

Tähän lienee vaikuttanut pelastusviranomaisten toiminnan nopeus ja toisaalta se, että nestekaasu ei ole töhnämäistä ainetta vaan herkästi haihtuvaa. Niinpä Pemexin terminaalialueella ei ollut materiaa, joka olisi ruokkinut paloa loputtomiin.

Silti noin 200 000 asukasta täytyi evakuoida. Mexico Cityn kaupunkialueella asuu nykyisin noin 23 miljoonaa ihmistä. 41 vuotta sitten väkimäärä oli noin 15 miljoonaa.

San Juanicon onnettomuus vaikutti prosessiturvallisuuden myöhempään suunnitteluun ympäri maailman.

Alueella havaittiin useita pahoja puutteita. Paitsi että terminaali oli sijoitettu aivan asutuksen keskelle olivat säiliöt liian lähellä toisiaan, eikä niitä ollut valmistettu pientäkään kuumennusta kestäviksi. Pemex ei ollut myöskään laatinut riskianalyysiä terminaalialueestaan, eikä alueella ollut muuta vuodontunnistusjärjestelmää kuin putkien paineen seuraaminen.

Historian pahin

Räjähdysonnettomuutena San Juanico on erittäin vakava. Se ei ole kuitenkaan historian pahin vahinkoräjähdys – ei kuolonuhrien eikä varsinkaan räjähdysvoiman mittarilla.

Räjähdysonnettomuuksista vakavin maailmassa on Suomen itsenäistymisen päivänä 6.12.1917 Kanadan Halifaxissa sattunut ammoniumnitraattilaivan räjähdys. Se vastasi noin kolmea kilotonnia tnt:tä myös käytännölliseltä räjähdysvoimaltaan, ja ihmisiä kuoli pari tuhatta.

San Juanicon turma ei ole myöskään vakavin teollisuusonnettomuus, eikä edes pahin teollisuusalueella tapahtunut räjähdys. Kuolonuhreilla mitattuna maailman pahimman teollisuuskatastrofin kyseenalainen kunnia kuuluu Intiassa sattuneelle Bhopalin turmalle, jossa 4 000–16 000 ihmistä myrkyttyi hengiltä.

Teollisella laitoksella sattuneista teolliseen prosessiin itseensä liittyvistä räjähdysonnettomuuksista San Juanico näyttäisi kuitenkin olevan pahin koskaan. Oppaun räjähdys Saksassa vuonna 1921 pääsee tosin lähelle: suunnilleen yhtä moni kuoli Oppaussa, mutta vammautuneiden määrä San Juanicossa oli noin kolminkertainen.

Tämä on lyhennelmä. Lue Tekniikka&Talouden tilaajille tarkoitettu laajempi juttu tästä linkistä.

Yhdysvaltalaisen Vortex Control Technologiesin polttoainetta säästävät ilmanohjaimet pienentävät Boeing 737 -koneiden polttoaineenkulutusta matkanopeudella enimmillään 1,4 prosenttia ja kokonaisuudessaan noin prosentin.

Finlets-nimellä tunnettujen evien käyttö tuli syyskuussa mahdolliseksi myös Euroopassa, kun Euroopan lentoturvallisuusvirasto EASA myönsi niille hyväksynnän.

Yhtiön toimitusjohtaja Gil Morgan kertoo Tekniikka&Taloudelle, että VCT arvioi parhaillaan seuraavaa lentokonetyyppiä, johon se voisi sovittaa evät. Yksi vaihtoehdoista on Euroopassa laajalti käytössä oleva Airbusin A320/321-perhe.

”Kun seuraava konetyyppi on valittu, arvioimme, että kestää 12–18 kuukautta projektin käynnistämisestä siihen, että voimme tarjota sertifioidun tuotteen lentoyhtiöille”, Morgan sanoo.

Boeingin koneisiin evät voidaan asentaa hallissa yhden kahdeksan tunnin huoltovuoron aikana.

Tämä on lyhennelmä. Lue Tekniikka&Talouden tilaajille tarkoitettu laajempi juttu tästä linkistä. Jutussa kerrotaan myös muun muassa, mitä Airbus ajattelee polttoainetta säästävistä lisäaerodynaamisista laitteista.

Lue myös:

Suomalainen startup-yritys Battleboxes on jo toimittanut laatikoitaan Puolustusvoimille, vaikka yritys perustettiin vasta alkuvuodesta.

Varusteet, joita ei jakseta tai haluta kantaa mukana, voidaan siis jättää maastoon luikittuihin laatikoihin.

”Kärjistettynä koko Nato pyörii laatikoilla, jotka lukitaan perinteisillä munalukoilla”, yrityksen toimitusjohtaja ja toinen perustaja Henri Mehto kertoo.

Munalukot toimivat avaimella, joten yhtälöön tulee mukaan ihminen.

”Ihminen hukkaa avaimet helposti tai tuhlaa aikaansa niiden etsimiseen.”

Tavallisia älylukkoja ei sotilaskäytössä voi hyödyntää, koska niistä lähtee signaaleja.

Battleboxesin ratkaisu on kokonaan uudenlainen laatikko, jonka lukkomoduuli toimii ”no signal” -ympäristössä. Laatikon avaamiseksi sotilas tarvitsee älypuhelimen kautta käytettävän sovelluksen.

”Ratkaisumme avulla sotilas saa varmistuksen siitä, että kyseessä on oikea laatikko ja se on turvallinen avata.”

Laatikkoon on integroitu sensoreita, joten sotilasta voidaan varoittaa, mikäli laatikkoa on yritetty nostaa tai miinoittaa.

Nopeaa toimintaa

Yritys perustettiin helmikuussa 2025.

”Jo huhtikuussa saimme ensimmäisen tilauksen Puolustusvoimilta. Laatikot toimitettiin syyskuussa ja niitä pilotoidaan parhaillaan.”

Näin nopeasti tilauksen saaminen on poikkeuksellista, etenkin Puolustusvoimilta, jota saatetaan pitää kankeana organisaationa.

Yrityksen kehittämä laatikko voisi soveltua myös rakennustyömaille, mutta tähän käyttökohteeseen ei ole vielä panostettu.

Rahoitus on yrityksellä kunnossa, mutta silti he ovat jalkautuneet Slushiin.

”Paras aika löytää rahoittajia on silloin, kun ei tarvitse rahaa”, Mehto sanoo.

Tämä juttu on osa Tekniikka&Talouden laajempaa Slush 2025 -kokonaisuutta, jossa esitellään mielenkiintoisia suomalaisia alkuvaiheen tekniikkayrityksiä.

Kiinalainen autonvalmistaja BYD aikoo kaksinkertaistaa myyntiverkostonsa Euroopassa ensi vuoden loppuun mennessä.

”Tämän vuoden loppuun mennessä meillä on tuhat myyntipistettä Euroopassa. Ensi vuonna niitä on kaksinkertainen määrä”, sanoo Maria Grazia Davino, BYD:n aluejohtaja.

Grazia Davino vastaa BYD:n liiketoiminnasta Skandinaviassa, Euroopan saksankielisissä maissa ja Itä-Euroopassa.

”Meidän täytyy olla lähellä asiakkaita”, sanoo Grazia Davino Reutersin mukaan.

BYD:llä on myyntiä jo 29 Euroopan maassa. Yhtiö avaa pian autotehtaan Unkariin ja suunnittelee toista Turkkiin. Harkinnassa on myös kolmannen tehtaan perustaminen Eurooppaan, mahdollisesti Espanjaan.

BYD on myynyt Dataforcen mukaan tänä vuonna syyskuun loppuun mennessä Euroopassa 120 342 autoa. Viime vuonna vastaava luku oli 29 781. Autot ovat olleet täyssähköautoja ja ladattavia hybridejä.

Suomessa BYD-merkin autoja on tämän vuoden tammi–lokakuussa ensirekisteröity 485 kappaletta, ja sen markkinaosuus on 0,8 prosenttia. Rekisteröintitilastossa merkki on 21. sijalla. Myynti näyttäisi olevan kasvamassa, sillä yksin lokakuussa autoja oli ensirekisteröity 112 kappaletta.

Suomessa BYD:llä on sen oman myymäläkartan mukaan 13 myyntipistettä. Jälleenmyyjiä ovat Veho, Wetteri, Autokeskus, Mega-Auto, Käyttöauto, Savilahden Auto ja Jyväskylän Autotarvike.

Tutkijat Kiinassa ovat kehittäneet uudenlaisen hybridilämpöpumppujärjestelmän, joka leikkasi järjestelmän sähköenergian tasoitettua kustannusta noin 55 prosenttia verrattuna lähtötasoon eli pelkkään maalämpöpumppuun.

Kahden kiinalaisen yliopiston toteuttama tutkimus on noussut esiin tekniikkasivusto Interesting Engineeringin kautta. Poikkeuksellinen ratkaisu perustuu kahteen erilliseen lämpöpumppuun: sekä maalämpöpumppuun että ilmalämpöpumppuun.

Maalämpöpumppu hyödyntää lämpökaivoista saatavaa energiaa talvella ja palauttaa kaivoihin ylimääräistä lämpöä kesällä silloin, kun järjestelmää käytetään jäähdyttämiseen.

Ilmalämpöpumppua puolestaan käytettiin maalämmön rinnalla, kun olosuhteet muuttuivat ja sen käyttö oli järjestelmän tehokkuuden kannalta optimaalista. Tämä tarkoitti esimerkiksi talvella tilanteita, jolloin ulkolämpötila oli poikkeuksellisen korkea ja ilmalämpöpumpun hyötysuhde oli parempi kuin maalämpöpumpun.

Järjestelmä optimoi lisäksi energiankäyttöä esijäähdyttämällä keväällä lämpökaivoja ja esilämmittämällä niitä syksyllä, jotta maaperän lämpötasapaino säilyisi hyvänä koko vuoden ajan.

Omaa sähköntuotantoa ja akkuja

Lämpöpumppujen lisäksi kehitettyyn järjestelmään oli kytketty katolle aurinkopaneeleja, pihalle tuuliturbiineita, akusto sekä lämpöenergiaa varastoiva lämpöakku.

Optimaalisimmaksi arvioitu kokoonpano sisälsi noin 13 kilowatin aurinkosähkökapasiteettia, kaksi 3 kilowatin tuuliturbiinia, 25,5 kilowattitunnin akkuvaraston, noin 6 kilowatin maalämpöpumpun sekä noin 2,8 kuutiometrin lämpöakun. Järjestelmä tuotti näin itse osan tarvitsemastaan sähköstä ja varastoi energiaa sekä sähkö- että lämpöakkuun.

Shenyang Jianzhu -yliopiston ja Shanghai Jiao Tong -yliopiston yhteinen tutkimushanke toteutettiin matalaenergiatalossa Shenyangissa Koillis-Kiinassa, jossa talvet ovat kylmiä ja kesät kuumia. Lämpöpumppujärjestelmä rakennettiin 335 neliömetrin kaksikerroksiseen asuintaloon.

Tutkimuksessa havaittiin, että käytetyn sähkön tasoitettu tuotantokustannus pieneni 54,7 prosenttia ja järjestelmän suorituskyky parani vähintään 4 prosenttia. Sähkön tasoitettu tuotantokustannus tarkoittaa, paljonko yhden tuotetun kilowattitunnin energia maksaa koko järjestelmän elinkaaren aikana.

Lisäksi maalämpökaivojen lämpötilan arvioitiin laskevan kymmenessä vuodessa vain 0,42 astetta. Järjestelmän riippuvuus sähköverkosta pieneni vastaavasti noin 75 prosenttia.

Tutkimus on julkaistu joulukuussa ilmestyvässä Energy-tiedelehdessä.

Juttu on julkaistu alun perin lokakuussa 2025. Julkaisemme sen nyt uudelleen.

Euroopan unioni haluaa itärajalleen droonimuurin suojautuakseen Venäjältä tulevilta uhkilta. Ajatus nousi esiin korkeimmalla poliittisella tasolla sen jälkeen, kun venäläisdrooneja tunkeutui Puolan ilmatilaan syyskuussa. Muuria on ehdottanut muun muassa Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen.

Droonien torjuntaan erikoistuneen suomalaisen Sensofusionin tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen suhtautuu kuitenkin kriittisesti termiin ja torjuu ajatuksen vain itärajalle rakennettavasta droonimuurista.

”Droonimuuri vie ajatukset väärään suuntaan. Se kuulostaa siltä, että rakennettaisiin pysyvä suojaus, joka suojelisi itärajaa lopullisesti. Todellisuudessa sellaista ei voida tehdä.”

Hänen mukaansa osuvampi käsite olisi droonivartio.

”Vartio tarkoittaa jatkuvaa prosessia ja menetelmiä, jotka mukautuvat samalla tavalla kuin hyökkäyksetkin muuttuvat. Tarvitsemme joustavuutta ja kykyä reagoida.”

Lisäksi droonit voivat tulla unionin alueelle myös sen sisäpuolelta. Hyppönen muistuttaa Ukrainan toteuttaneen onnistuneita operaatioita Venäjälle sen omien rajojen sisältä. Tanskassa taas on epäilty, että drooneja olisi laukaistu merellä kulkeneesta aluksesta.

”Muurin rakentaminen vain itärajalle ei ole järkevää. Tarvitsemme kykyä havaita drooniuhkia koko unionin alueella”, Hyppönen korostaa.

Pieniä ja vaikeasti havaittavia

Droonien havaitseminen perinteisillä tutkilla voi olla vaikeaa, sillä ne lentävät matalalla ja ovat pieniä ja kevytrakenteisia.

Hyppösen mukaan ratkaisu voisi olla laaja verkosto, joka yhdistäisi havaitsemisen ja torjunnan. Hän vertaa sitä Suomen kaukovalvontatutkien järjestelmään, joka näkee lentävät kohteet jopa 500 kilometrin päästä.

”Voimme tehdä täsmälleen saman asian drooneille tässä”, Hyppönen sanoo.

Sensofusionin kehittämä Airfence-järjestelmä perustuu droonien ohjaukseen käytetyn radioliikenteen analysointiin. Hyppösen mukaan koko Suomen kattamiseen tarvittaisiin satoja tai tuhansia laitteita.

Kustannusten mittakaavaa voi hahmottaa sitä kautta, että yksi Airfence-peruslaite havaitsee uhkia noin kymmenen kilometrin säteeltä ja maksaa 160 000 euroa. Sadan laitteen järjestelmä maksaisi noin 16 miljoonaa euroa ja tuhannen laitteen kokonaisuus jo 160 miljoonaa euroa. Käytännössä hintalappu voisi siis nousta jo pelkästään tällä ratkaisulla satoihin miljooniin euroihin.

”Droonien torjunnassa lähes kaikki perustuu radioyhteyksiin. Jos droonilla on radiolinkki, sen voi tunnistaa ja sitä häiritä. Kun samalla taajuudella lähetetään signaalia, yhteys katkeaa ja laite joko palaa kotiin tai putoaa”, Hyppönen selittää.

Hyttystä tykillä

Raskas ilmatorjuntakalusto on drooneja vastaan kömpelö väline. Kun Venäjän droonit tunkeutuivat Puolaan syyskuussa 2025, niitä ammuttiin alas ohjuksilla ja hävittäjillä. Tilannetta on verrattu siihen, että hyttystä ammuttaisiin tykillä.

”Vertailukohta on mielestäni hyvä. Puolan ilmatilaan lentäneet Gerbera-droonit on varustettu mopon kaksitahtimoottorilla, rakennettu vanerista ja bensatankkina on muovikanisteri. Niiden rakentaminen ei ole kovinkaan kallista verrattuna ilmatorjuntaohjuksiin tai hävittäjiin.”

Hän muistuttaa, että Ukraina on menettänyt jo F-16- ja Suhoi-hävittäjiä yrittäessään torjua drooneja. Äärimmäisen nopean hävittäjän on todella vaikea lähestyä hitaasti liikkuvaa droonia.

”Se on erittäin riskaabelia hävittäjän kannalta. En väitä, ettei ilmatorjuntaa tai hävittäjiä tarvittaisi. Niitä tarvitaan edelleen. Mutta ne eivät ole ehkä parhaita ratkaisuja kaikkeen.”

”Useampi ihminen on kysynyt minulta, olisiko Suomen pitänyt ostaa F-35-hävittäjien sijaan drooneja. Vastaukseni on ei. Me tarvitsemme molempia.”

Uusia keinoja tarvitaan

Drooniuhkien torjunta vaatii Hyppösen mukaan perinteisten ilmatorjunnan menetelmien rinnalle uusia ratkaisuja. Sensofusionin Airfence-laitteet pystyvät katkaisemaan radiolinkkejä ja lamauttamaan drooneja.

”Täydellistä ja sataprosenttista torjuntaa ei ole koskaan. Sama koskee myös virustorjuntaa.”

Muita keinoja ovat esimerkiksi sähkömagneettiset pulssi ja drooneihin ammuttavat verkot.

Ongelmallisia ovat autonomiset droonit, jotka eivät käytä radioliikennettä, ja valokuituohjatut mallit, joissa ohjaus tapahtuu siimamaisen kaapelin kautta.

”Jos radiolinkkiä ei ole, emme voi rakentaa siihen perustuvaa tunnistus- tai torjuntamekanismia. Meillä on silti ääni- ja infrapunakirjastoja, joilla droonit voidaan tunnistaa. Jokainen drooni jättää kuitenkin lämpönäytteen”, Hyppönen korostaa.

Seuraavaksi tulevat Hyppösen mukaan tekoälyä hyödyntävät vastadroonit ja laseraseet.