Outi Lankia
Henkilötiedot
45 vuotta
Porvoo
ympäristö- ja turvallisuuspäällikkö
FM, ympäristötiede
Linkit
Ehdokkuudet
Kuntavaalit 2025
Esittelyteksti
Hei,Olen työskennellyt pitkään kemianteoillisuuden yrityksissä. Aiemmin olen toiminut viranomaisena ympäristoterveydenhuollossa ja työurani alkuvaiheessa tutkijana. Työni on aina liittynyt turvallisuuteen, terveyteen ja ympäristöön.
Teen vapaaehtoistyötä Itämeren puolesta ja toimin Puhtaan meren puolesta ry:n varapuheenjohtajana. Aiemmin tein paljon vapaaehtoistyötä lapsiperheiden parissa MLL:ssa. Olen kolmatta kautta kaupunginvaltuutettuna Porvoossa. TEK:ssa vaikutan varavaltuutettuna. Koulutukseltani olen ympäristötieteen FM ja sivuaineena opiskelin toksikologiaa.
Perheeseeni kuuluu yrittäjänä toimiva puoliso, aikuistuneet pojat ja kaksi kissaa.
Vaalitavoitteet
-Porvoo on koti. Viihtyisät asuinalueet ja lähikoulu jokaiselle, kaupungissa ja kylissä.-Lähiluonto ja puhdas vesi ovat arvokkain aarteemme. Niitä tulee vaalia.
-Yhteistyötä kolmannen sektorin kanssa, kulttuuria ja liikuntaa matalalla kynnyksellä.
-Tarkka taloudenhoito mahdollistaa Porvoon kehityksen.
Äänestysnumero
262Vaalipiiri
PorvooPuolue
Aluevaalit 2025
Esittelyteksti
Hei,Olen työskennellyt pitkään kemianteoillisuuden yrityksissä. Aiemmin olen toiminut viranomaisena ympäristoterveydenhuollossa ja työurani alkuvaiheessa tutkijana. Työni on aina liittynyt turvallisuuteen, terveyteen ja ympäristöön.
Teen vapaaehtoistyötä Itämeren puolesta ja toimin Puhtaan meren puolesta ry:n varapuheenjohtajana. Aiemmin tein paljon vapaaehtoistyötä lapsiperheiden parissa MLL:ssa.
Olen kolmatta kautta kaupunginvaltuutettuna Porvoossa. TEK:ssa vaikutan varavaltuutettuna. Koulutukseltani olen ympäristötieteen FM ja sivuaineena opiskelin toksikologiaa.
Vaalitavoitteet
-Terveys kuuluu jokaiselle, joka kunnassa. Porvoon sairaala on alueen tukipilari, jota tulee vahvistaa.-Hyvä ja arvokas ikääntyminen on arvovalinta, joka meidän tulee tehdä.
-Lapset ovat tulevaisuus. Perheen hyvinvointi etusijalle.
-Turvallisuutta ja puhdasta luontoa tuettava vahvalla varautumisella. Pelastustoimen resurssit turvattava ja öljyonnettomuuksiin varauduttava.