Yhdeksän tekkiläistä eduskuntaan

|
Uutinen
Kuuntele

Esittelemme uudet tekkiläiset kansanedustajat.

Tekkiläiset ehdokkaat pärjäsivät eduskuntavaaleissa vuoden 2019 vaalien tapaan hyvin. Kaikki yhdeksän ehdolla ollutta tekkiläistä istuvaa kansanedustajaa uusi paikkansa. Tällä kertaa TEKin jäsenistä ei noussut uusia kansanedustajia eduskuntaan. 

TEK onnittelee uusia kansanedustajia ja kiittää kaikkia ehdolla olleita tekkiläisiä!

image with text

Anders Adlercreutz

Tekkiläisten kansanedustajien äänikuningas on kirkkonummelainen Anders Adlercreutz, 52, (RKP) joka valittiin liki 10 000 äänellä kolmannelle kaudelleen Uudenmaan vaalipiiristä. Adlercreutz kampanjoi esimerkiksi koulutussatsausten, yrittäjyyden edellytysten ja laadukkaamman rakentamisen puolesta. Kuluneella kaudella hän on toiminut RKP:n eduskuntaryhmän ryhmäpuheenjohtajana.

Kotisivut

image with text

Atte Harjanne

38-vuotias DI, ilmastonmuutostutkija ja kaupunginvaltuutettu Atte Harjanne (vihr) valittiin toiselle kaudelle Helsingin vaalipiiristä. Häntä kiinnostavat erityisesti ilmasto- ja energiapolitiikka, talous ja ulko- ja turvallisuuspolitiikka. Harjanne on toiminut kuluneella kaudella vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtajana ja hän on lisäksi puolueen varapuheenjohtaja. Atte Harjanne valittiin tuoreeltaan TEKin valtuutetuksi kaudelle 2023–2026.

Kotisivut

image with text

Hanna Holopainen

Tuotantotalouden DI. lappeenrantalainen Hanna Holopainen (vihr), 46, valittiin toiselle kaudelleen Kaakkois-Suomen vaalipiiristä. Hän on myös puolueensa varapuheenjohtaja. Holopainen teemoja vaaleissa olivat esimerkiksi kestävällä tavalla toteutettu talous ja työllisyys, ilmastonmuutoksen torjuminen, tasa-arvoisempi yhteiskunta sekä koulutus. 

Kotisivut

image with text

Saara Hyrkkö

Espoolainen Saara Hyrkkö (vihr), 35, valittiin toiselle kaudelleen Uudenmaan vaalipiiristä. Hän on toiminut vihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtajana. Vaaliteemoinaan Hyrkkö nosti esiin erityisesti koulutuksen, kulttuurin, ilmastokriisin ja luontokadon sekä nuorten hyvinvoinnin. Hän kampanjoi myös yhdenvertaisuuden ja ihmisoikeuksien puolesta. Saara Hyrkkö valittiin juuri TEKin valtuutetuksi kaudelle 2023–2026.

Kotisivut

image with text

Jenni Pitko

Oululainen Jenni Pitko (vihr), 36, valittiin toiselle kaudelleen Oulun vaalipiiristä. Hän on toiminut myös eduskuntaryhmänsä varapuheenjohtajana. Pitko on kampanjassaan nostanut esille esimerkiksi Suomen TKI-panostukset, vihreään siirtymään panostamisen sekä nuorten jaksamisen. Pitko on lisäksi Oulun kaupunginvaltuutettu vuodesta 2012 alkaen sekä aluevaltuutettu. 

Kotisivut

image with text

Sakari Puisto

Perussuomalaisten Sakari Puisto, 46, valittiin Pirkanmaalta toiselle kaudelleen eduskuntaan. Puisto on koulutukseltaan filosofian tohtori ja hän teki väitöksensä fysikaalisen kemian alalta. Hän nosti kampanjassaan esiin esimerkiksi velkaantumisen vähentämisen, verotuksen kohtuullistamisen, tiukemman maahanmuuttopolitiikan sekä tutkimus- ja innovaatiotoiminnan johtamisen vahvistamisen. 

Kotisivut

image with text

Lulu Ranne

Tekkiläisten äänikuningatar on hämeenlinnalainen DI Lulu Ranne, 51, joka valittiin eduskuntaan toiselle kaudelleen liki 11000 äänellä. Tampereen teknillisestä yliopistosta valmistunut Ranne on toiminut myös eduskuntaryhmänsä varapuheenjohtajana. Hänen teemojaan ovat esimerkiksi Suomen talouden tasapainottaminen, hyvinvoivat ja oppimiskykyiset kansalaiset sekä energian ja ruoan omavaraisuudesta huolehtiminen.

Kotisivut

image with text

Sami Savio

Ylöjärveläinen Sami Savio (ps) valittiin kolmannelle kaudelleen Pirkanmaan vaalipiiristä. Savio, 47, on koulutukseltaan diplomi-insinööri ja ekonomi. Savio kampanjoi tekniikan ja luonnontieteiden osaamisen puolesta. Hän nosti esiin kampanjassaan myös esimerkiksi yritysten toimintaedellytykset sekä työntekijöiden ja eläkeläisten verotuksen keventämisen.

Kotisivut

image with text

Mari-Leena Talvitie

Ympäristötekniikan DI Mari-Leena Talvitie (kok), 42, on monelle tuttu myös TEKin hallituksen puheenjohtajana. Talvitie valittiin Oulun vaalipiiristä kolmannelle kaudelleen. Talvitie kertoo tärkeiksi arvoikseen kannustavuuden, sivistyksen, ympäristön ja yrittäjyyden. Hän nosti kampanjassaan esiin esimerkiksi järkivihreän politiikan, korkeakoulujen rahoituksen sekä puhtaan energian. Mari-Leena Talvitie valittiin myös TEKin valtuutetuksi kaudelle 2023–2026.

Kotisivut

Avainsanat: