Voihan Wilson!

|
Uutinen
Kuuntele

TEKin ja Ekonomien Ilo irti yrittäjyydestä -tilaisuudessa kuultiin Wilson Coffeen tarina. Ihan hullu idea – joka lähtikin lentoon.

Wilson Coffee on paras yritystarina aikoihin. Se on kertomus kolmesta lahtelaisesta miehestä ja kenialaisesta kahvista. Suomenkenialainen Wilson Kirwa on entinen kestävyysjuoksija, Jari Tuominen entinen kirjanpitäjä ja Janne Keränen heidän kaverinsa. Kahvi on kenialaista arabicaa.

Tuominen oli Afrikan-matkallaan, joskus kymmenen vuotta sitten, kyllästynyt Keniassa tarjottuun teehen. Kahvia ei maassa juurikaan saanut, se oli vientitavaraa. Kahvihampaan kolottaessa mies päätti, että hänkin voisi vielä joskus tehdä kenialaisista pavuista kahvia Suomen markkinoille.

Kaveri Keränen oli sanonut ideaa huonoksi, mutta kun Tuominen sai myöhemmin naapurikseen kenialaislähtöisen Kirwan, ajatus saa uutta tuulta, vaikka Kirwakin kyllä vannoi kenialaisten teen nimeen. Tahtoihminen Tuominen puhui kuitenkin epäluuloiset kaverinsa ympäri ja tuloksena oli sopimus SOK:lle toimitettavasta Keniassa paahdetusta koe-erästä.

Siitä tuli sutta!

No, uusi erä paahtimeen. Se maistui kaveruksille ja SOK:lle, joka teki tilauksen melkein siltä istumalta. Nyt ongelma oli sitten se, että kolmikolla oli vain 50 mallipakettia, SOK halusi rekallisen.

Miehet metsästivät tuloksetta valmistajia ja yrittivät jopa oman kahvitehtaan pystytystä. Pieleen meni, rahoitus uupui. SOK odotti – ja auttoi lopulta löytämään valmistajan, tanskalaisen BKI Foodsin.    

Mutta ne rahat? Koska kolmikko osasi puhua, saatiin pankkilaina ja Finnveran takaus.

Kenialaisen kahvitukkukauppiaan kanssa tuli kuitenkin vaikeuksia: suomalaisten hintatarjous ei – yllätys, yllätys – miellyttänytkään. Laskuvirhe.Tarjousta oli pyydetty viljelijöiltä, jotka olivat ilmoittaneet tuoreen kahvikirsikan hinnan. Kuivattu papu maksoi reippaasti enemmän. SOK peruutti aikeensa. Miehemme eivät. BKI paahtoi ja jauhoi heille merikontillisen kahvia.

Kolmikko teki tarjouksen, nyt Keskolle: Wilson Coffee, edullista arabica-mokkaa sopuhintaan. Diili tuli. SOK halusi loput.

Se oli siinä. Kohta kolmikko lentää Keniaan kuvaamaan Wilson Coffee -mainosfilmiä.

Ilo irti yrittäjyydestä –yleisökin oli aplodeista päätellen myyty. Hieno case.

Ilo irti yrittäjyydestä -tilaisuudessa oli mainio mahdollisuus verkostoitumiseen.

Miksei maailmalla puhuta Suomesta?

Suomi saattaa nousta kilpailukykymittauksissa kahdeksanneksi, mutta brändimaana sijoitus on surkea – Suomi on sijalla 39.

– Ollaanko me ylikoulutettuja alisuorittajia? kysyikin Markkinointi-instituutin toimitusjohtaja Toni Berkowits.

Hän arveli, että tässä huomioähkyn ajassa suomalaiset potevatkin erottautumisongelmaa.

– Elämme palvelutalouden aikaa. Meidän pitäisi oppia kiinnittämään muiden huomio itseemme, vasta sitten maailma alkaa puhua Suomesta. Nyt Pohjoismaiden arvokkaimpien brändien listalla valtaa pitää Ruotsi, jolla on halussaan yli puolet alueen tärkeimmistä brändeistä.

Berkowits kehotti parantamaan myynti- ja markkinointiosaamista sekä arvostamaan näitä taitoja.

– Meidän on myös höllättävä suomalaista säästämisen kulttuuria – yrityksen ei pidä säästää itseään hengiltä. Olkaa näkyvillä vaikeinakin aikoina, verkostoitukaa ja pyrkikään kasvuun, Berkowits kannusti.

Tiina Elovaara ja Minna Ekblom ovat tapahtuman vakiokävijöitä.

Yrittämisen rohkeuteen yleisöä innosti myös 25-vuotias sarjayrittäjä, Aallossa opiskeleva Markus Hav. Muun muassa Elffe-musiikkipalvelun ja  ohjelmistoyritys Klikinsäästäjät perustaja Hav listasi start upin menestyksen tekijöiksi hyvän tiimin, viilatut prosessit ja taloudellisen tuen. Ajatelkaa isosti, ja kokeneemmat yrittäjät, mentoroikaa nuoria, Hav kehotti.

Nina Lukkarin U Grow`sta neuvoi yrittäjää muuttamaan tykkäykset euroiksi. Sosiaaliseen mediaan on mentävä mukaan, sillä siellä ovat kaikki muutkin.

– 86 prosenttia päätöksentekijöistä käyttää sosiaalista mediaa ja 91 prosenttia on kiinni luurissa lähes kaiken aikaa.

Kolme kovaa somekanavaa ovat Facebook, Twitter ja LinkedIn. Siellä pitää kaiken aikaa luoda omaa, jakaa ja osallistua keskusteluihin, Lukkari opasti.

TEKin ja Ekonomien Ilo irti yrittäjyydestä -tapahtuma järjestettiin Helsingin Uunisaaressa 8. kesäkuuta.

Wilson Kirwa kertoi yritystarinan, jossa oli mutkia matkassa, mutta onnellinen loppu.