Unikorni pihatöitä välittävälle alustalle

|
Uutinen
Kuuntele

TEKin ja Ekonomien järjestämän opiskelijoiden Unikorni -yrittäjyyskilpailun voitti Otto Honkasen, Erik Keitaanniemen ja Joonas Linbergin Jobile.

Viisi opiskelijatiimiä pitchasi liikeideoitaan tekniikan ja kauppatieteen opiskelijoille suunnatun Unikorni -yrittäjyyskilpailun finaalissa 22. huhtikuuta. Koronan takia pitchaus tapahtui verkon kautta, mutta se ei estänyt hienojen ideoiden esittelyä. Panokset olivat kovat, sillä voittajalle oli luvassa 4 000 euron rahapalkinto, toiseksi sijoittuneelle Hansdotterin 2 500 euron arvoinen brändäyslahjakortti ja kolmelle parhaalle vielä noin 750 euron arvoinen IPR-sparrauspaketti Boco IP:ltä. Ja mahdollista olisi sekin, että joku tuomareista lähtee tiimin rahoittajaksi. 

Alkukarsinnan kautta Leijonan luola -tyyliseen finaaliin oli selvittänyt tiensä viisi tiimiä, osa yleisöäänestyksellä ja osa asiantuntijaraadin valitsemina. Tiimit yrittivät kukin vuorollaan vakuuttaa liikeideansa erinomaisuuden tuomaristolle, jonka muodostivat kokeneet yrittäjät ja sijoittajat Lennu Keinänen, Unna Lehtipuu ja Manu Mesimäki.

Tuomaristo haastoi finalisteja eikä päästänyt ketään helpolla vaan esitti heille tiukkoja kysymyksiä ja kuten alkuvaiheen yrityksissä yleensä, tuomarit löysivät nytkin tiimeistä kehittämiskohteita. Tiimit olivat kuitenkin hyvin valmistautuneita ja vaikeisiinkin kysymyksiin osattiin vastata. Valmistautumisessa auttoi myös finaalisteille tarjottu kokeneiden yrittäjien mentorointiapu. 

Tuomaristo kävi pitkän keskustelun voittajasta ja lopulta skaalautuvuus ja liiketoimintamallin ymmärrettävyyden helppous ratkaisivat. Pohdinnan jälkeen voittajaksi ja 4 000 euron pääpalkinnon saajaksi julistettiin Tampereen yliopistossa opiskelevien Otto Honkasen ja Erik Keitaanniemen sekä Itä-Suomen yliopistossa opiskelevan Joonas Lindbergin Jobile.

Jobile on alustapalvelu, joka mahdollistaa kotitalouksille erilaisten pihan hoitoon liittyvien jokamiehentöiden ulkoistamisen. Tiimi uskoo voivansa tuottaa liiketoimintaideallaan yhteiskunnallista hyötyä työllistämällä erityisesti nuoria sekä helpottamalla kotitalouksien arkielämää. Ikääntyvä väestö voisi asua pidempään kotonaan, jos arjen askareisiin on saatavissa apua.

Tiimi uskoo tuottavansa yhteiskunnallista hyötyä työllistämällä erityisesti nuoria.

Hansdotterin 2500 euron brändäyslahjakortin sai Turun yliopistossa opiskelevan Maxim Garnerin tiimin Acutra (Mikael Hörkkö, Miika Lundell (Tampereen yliopisto), Joonas Galab (Aalto-yliopisto) ja Ibrahim Assad (Turun AMK). Acutra haluaa kitkeä varkaudet rakennusalalta ja tarjoaa rakennusyrityksille IoT-pohjaisia palveluita, joilla voidaan estää työmailla tapahtuvia työkaluvarkauksia. Toimialan yrityksissä on kartoituksen mukaan kiinnostusta asiaan ja tiimi uskoo kovasti palvelullaan olevan kysyntää. 

Kolmannen sijan ja tuomariston kunniamaininnan sai Heidi Happosen (Tampereen Yliopisto) ja Paula Roinesalon (Lapin yliopisto) perustama Heideq. Heideq on kestävien ja vastuullisten ratsastusvaatteiden suunnitteluun ja myyntiin keskittyvä yritys, joka kehittää vastuullisten vaatteiden lisäksi myös uusia innovatiivisia materiaaleja ja tekstiiliteknologioita, joilla ratsastusvaatteiden epäekologisemmat materiaalit voitaisiin korvata. Myös Heideq pääsi IPR-oppiin.

Palkintojen ulkopuolelle jäi kaksi tiimiä: Menddie ja Supply+. Menddien idea on vaatteiden ja muiden kuluttajahyödykkeiden korjaus postin välityksellä. Vaatteiden käyttöiän pidentäminen on merkittävä ympäristöteko, jolla voi olla myös taloudellisia vaikutuksia. Supply+ tuottaa yksilöllisiä, LUT-yliopiston brändin mukaisia päivittäisvaatteita. Tavoitteena on suojella saimaannorppia ja herättää ihmiset toimimaan paikallisten ympäristöongelmien korjaamiseksi.

Unikorni-yrittäjyyskilpailu järjestettiin nyt kolmannen kerran. Kilpailun tarkoituksena on kannustaa opiskelijoita yrittäjyyteen, tehdä näkyväksi opiskelijayrittäjyyttä ja tuoda esille sitä, että TEK ja Ekonomit panostavat myös yrittäjyysasioihin, ovat kiinnostuneita tästä ryhmästä ja haluavat auttaa heitä eteenpäin.

Kilpailu järjestettäneen jatkossakin, joten jos sinulla on kaupallistettavissa oleva idea, jolla haluaisit mukaan, ota seurantaan Instagramissa @unikorniofficial, sillä siellä tullaan kertomaan jatkosta, kun sen aika on. Aikataulu ilmesyy aikanaan myös kilpailun sivuille www.unikorni.fi, josta löytyvät myös kisan säännöt.
 

Avainsanat: