Työeläkeneuvottelut loppusuoralla

|
Uutinen
Kuuntele

Työura- ja eläkeneuvottelut ovat loppusuoralla. Uuden eläkejärjestelmän on oltava kannustava sekä oikeudenmukainen kaikille, linjasi Akavan työvaliokunta myöhään keskiviikkona.

– Kokonaisratkaisu tulee olemaan kompromissi kaikille, mutta sen on myös oltava oikeudenmukainen kaikille työntekijöille. Akava on valmis tekemään ratkaisun vain, jos eläkejärjestelmässä on jatkossakin korkeammat karttumat vanhuuseläkeikää lähestyville sekä niille, jotka jatkavat työuraansa eläkeiän alarajan täyttymisen jälkeen, sanoo puheenjohtaja Sture Fjäder.

Akava muistuttaa, että opiskelevat nuoret on nähtävä eläkejärjestelmässä yhtä arvokkaana ja tärkeänä kuin nuoret työntekijät. Korkeakoulu- ja yliopisto-opiskelijat pääsevät työelämään ja kerryttämään eläkettään useita vuosia myöhemmin kuin muut nuoret. Eläkejärjestelmä ei saa rangaista niitä, jotka investoivat koulutukseen ja osaamiseen.

– Työelämässä 2000-luvun nuoren aikuisen arkea ovat pätkätyöt, osa-aikaisuudet ja apurahat. Akava ei voi tehdä sellaista ratkaisua, jolla koulutukseen panostaneet nuoret joutuisivat työskentelemään muita vanhemmiksi, eivätkä saisi mahdollisuutta kuroa eläkkeissään umpeen opiskeluihin ja pätkätöihin kuluneita vuosia. Korkeammat karttumat takaavat kohtuullisen eläkkeen myös niille lasten vanhemmille, jotka ovat peräkkäisten perhevapaiden vuoksi olleet pois työelämästä.

Fjäder huomauttaa, että korkeammat karttumat takaavat lapsiaan hoitaneille, naisvaltaisten alojen työntekijöille kohtuullisen eläkkeen.

Korotetut karttumat kannustavat jatkamaan työssä

Korotetut karttumat ovat useiden selvitysten perusteella kannustaneet korkeasti koulutettuja jatkamaan työssä aikomaansa kauemmin. Työura- ja eläkeratkaisussa on pidettävä huolta siitä, että mahdollisimman moni jaksaa työssä eläkeikään saakka. Erilaisilla joustoilla ja työhyvinvoinnilla voidaan vaikuttaa siihen, että yhä useammat työntekijät voivat jatkaa työuraansa ja parantaa eläkettään eläkeiän alarajan täyttymisen jälkeen.

– Myös työnantajien on kannettava vastuuta sekä työhyvinvoinnista että työurien jatkumisesta, Fjäder sanoo.