Ryhmäkuva TEKin opiskelijayhdyshenkilöistä

Tykit ovat elintärkeitä

|
Uutinen
Kuuntele

Yhteisö. TEKin tykit eli opiskelijayhdyshenkilöt neuvovat opiskelijoita, tukevat opiskelijatapahtumia ja hankkivat vuosittain tuhansia uusia jäseniä järjestöön.

Kuvateksti: Kantavia voimia. Tykit kokoontuivat kevätkauden avaukseen Lappeenrantaan. Kuvan eturiviin ehtivät Jyväskylän tykki Nuutti Rantanen ja TEKin jäsenyysvastaava Anniina Pokki. Takarivissä tykit Otto Runola (vasemmalla), Miko Kuokkanen, Rita Ojaniemi, Aleksi Pesonen ja Owain Dawson.

Hieman kärjistäen voi hyvin sanoa, että ilman tykkejä ei olisi TEKiä, ainakaan siinä muodossa kuin nyt. Tekniikan akateemiset TEKin opiskelijayhdyshenkilöt tekevät työtään palkattuina osa-aikaisina työntekijöinä ja tykkiys kestää yleensä kaksi vuotta. Tykit toimivat linkkeinä TEKin ja opiskelijoiden välillä.

Tykkien tärkeimmät tehtävät ovat paikallisen opiskelijakulttuurin tukeminen ja uusien opiskelijoiden ohjaaminen TEKin jäseniksi.

Tykkejä ohjaa TEKissä jäsenyysvastaava, joka on tällä hetkellä Anniina Pokki.

Tänä vuonna opiskelijayhdyshenkilöt virvoittelevat erityisesti koronan nuupahduttamaa opiskelijakulttuuria eri puolilla Suomea.

– Lisäksi sanoisin, että yhdenvertaisuus, kestävyys ja opiskelijoiden jaksaminen ovat tänä vuonna teemana niin valtakunnallisesti kuin alueellisestikin, Anniina Pokki kertoo.

Tykit ovat valinneet vuoden alusta yhteiseksi työkielekseen englannin, koska Espoon Otaniemessä kansainvälisistä opiskelijoista vastaavan Owain Dawsonin työkieli on englanti.

TEK-lehti esittelee nyt nämä kampusten kantavat voimat sukunimen mukaan aakkosjärjestyksessä. Kysyimme kultakin, että

1. kuka olet, miksi ryhdyit tykiksi,

2. mikä on tärkeää paikkakunnallasi tänä vuonna ja

3. jos aikaa jää, mitä harrastat.

image with text

Owain Dawson, Otaniemi, Espoo

1. I am the first ever International Student Liaison for Aalto University, working primarily in recruiting international students to TEK! I studied my bachelor’s degree in chemistry at Imperial College London, before moving in 2016 to study my master’s degree in chemical engineering, major of Biomass Refining, at Aalto University. I graduated from that in 2019 and worked in the university for a few years before joining TEK.

2. I want to help other international students not just survive in Finland, but be able to thrive here, and I believe TEK is a vital part of that process. In this position, I hope to be able to improve their recruitment to TEK, which will hopefully lead to many being able to access the services and resources that will help them in finding a job here. As a student I was in the board of my guild arranging international affairs, and from this, on top of being an international myself, I felt I had both the experiences and skills to help in the problem.

3. For most of my life judo has been my main hobby, and I am a black belt in it. As well as that, I enjoy reading and I am writing a fantasy book, and enjoy walking and indoor climbing. I am improving my Finnish so I can apply for citizenship here in around 2024.

image with text

Julius Haapakoski, Tampere

1. Opiskelen biotekniikkaa seitsemättä vuotta. Minulla on aiempaa taustaa töistä ja luottamustoimista muun muassa ylioppilaskunnissa, Tampereen Teekkareissa ja killassani. TEK ja osin myös tykin rooli ovat tulleet niiden kautta varsin tutuiksi. Tykkiys vaikutti mitä parhaimmalta mahdollisuudelta jatkaa aktiivista opiskelijatoimintaa työn muodossa ja samalla päästä edistämään, tukemaan ja mahdollistamaan itselle tärkeitä asioita. Nautin ihmisten kanssa puuhailusta, ja tykin työ vaikutti myös siltä kannalta juuri minulle sopivalta.

2. Tampereen tykin toimenkuva muuttuu hieman, sillä aiemmin Tampereen tykin vastuualueeseen on kuulunut myös Jyväskylän alue, jossa aloitti tämän vuoden alussa oma tykki. Huikeaa saada Nuutti mukaan remmiin! Korona-ajasta normaalimpaan palaaminen on varmasti tällä hetkellä kaikkien huulilla ja se näkyy myös tykin työssä. Opiskelijatapahtumia ja muita tilaisuuksia on tiedossa todella paljon. Paluu vähintäänkin osittaisesta etäajasta lähiaikaan ja entistä suuremmissa määrin kampuksille on itselle erittäin tärkeää.

3. Vapaa-ajalla nautin erityisesti erilaisista pallopeleistä, frisbeegolfista, penkkiurheilusta, opiskelijajärjestöpuuhailusta ja kalastuksesta.

image with text

Milla Kortelainen, Helsingin yliopiston Kumpulan kampus

1. Opiskelen ensimmäistä vuotta Life Science Informatics -maisteriohjelmassa. Opinnoissa on menossa neljäs vuosi kokonaisuudessaan. Valmistuin tietojenkäsittelytieteen kandiksi viime keväänä. Ryhdyin tykiksi, koska halusin tehdä opiskelun vastapainoksi työtä, jossa pääsee työskentelemään ihmisten kanssa ja tutustumaan monipuolisesti uusiin opiskelijoihin. Pidin myös mielenkiintoisena mahdollisuutena tutustua TEKiin järjestönä, ja mikä onkaan parempi tapa kuin tehdä töitä TEKissä.

2. Helsingissä vuosi on alkanut tai jatkunut etäopiskelulla, mutta valoa tunnelin päässä on vihdoin näkyvissä. Toivottavasti päästään pitämään tänä vuonna monen vuoden edestä Vappu oikein paikan päällä Kumpulassa ja muita hienoja tapahtumia yhdessä! Tuutorihakukin on jo avoinna, mikä tarkoittaa, että uudet opiskelijat saapuvat ennemmin tai myöhemmin. Meillä on ollut kasvava trendi aloituspaikkojen määrässä Kumpulassa, joka on aivan mahtavaa. Toivotan kaikille aurinkoista kesän odotusta!

3. Harrastan ratsastusta, lenkkeilyä kävelystä hölkkään, taidemuseoiden ja muiden kulttuurielämyksien kokemista ja kiertelyä sekä tietokonepelejäkin tulee pelailtua, kun aikaa löytyy.

image with text

Miko Kuokkanen, Lappeenranta

1. Opiskelen kolmatta vuotta konetekniikkaa LUTissa. Työpisteeni on Lappeenrannassa, ja LUT:in lisäksi toimin tykkinä Itä-Suomessa eli myös Itä-Suomen yliopiston Kuopion sekä Joensuun kampuksilla ja LUTin Lahden toimipisteellä.

2. Ryhdyin tykiksi, koska olen halunnut päästä mukaan tutustumaan uusiin ihmisiin ja verkostoitumaan, ja TEK työnantajana vaikutti erittäin mielenkiintoiselta. Toivon, että toisin TEKiä paremmin esille opiskelijoille, jotka ovat menettäneet suurimman osan opiskelijatapahtumien annista koronalle, sekä kasvattaisin TEKin tunnettavuutta myös Itä-Suomen yliopistossa ja kv-opiskelijoiden keskuudessa.

3. Harrastuksiin kuuluu muun muassa meidän koneteekkarien aloittama Saunapaku-projekti Lappeenrannassa sekä talvisin jääkiekko, kesäisin tennis ja pyöräily.

image with text

Rita Ojaniemi, Turku

1. Opiskelen biotekniikan DI:ksi ja viides vuosi on menossa. Ryhdyin tykiksi, koska työ vaikutti kivalta. Olen toiminut opiskeluvuosieni aikana järjestöaktiivina ja ajattelin, että työ tuntuisi hieman jopa harrastukselta.

2. Turussa, niin kuin varmasti muuallakin Suomessa, keskitytään taas positiivisesti tulevaisuuden opiskelijatapahtumiin. Speksi, Wappu ja muut suuret kulttuuritapahtumat halutaan taas herättää henkiin. Lisäksi uudet koulutusvastuut tuovat Turkuun lisää tekniikan opiskelijoita.

3. Harrastan ainejärjestöhommia, urheilua ja kokkailua. Rakastan sitsejä ja vuosijuhlia!

image with text

Aleksi Pesonen, Oulu

1. Opiskelen kolmatta vuotta Oulun yliopistossa tuotantotaloutta. On ollut mahtava nähdä, miten Oulun tykki on pystynyt vaikuttamaan opiskelijakulttuuriin ja siihen, mitä se pitää sisällään. Ryhtymällä tykiksi haluan itse pystyä lisäämään opiskelijoiden tietoisuutta TEKin hyödyistä ja samalla tukemaan tärkeitä arvoja Oulun opiskelijakulttuurissa, kuten hyvinvointia, kestäviä valintoja ja yhteisöllisyyttä.

2. Oulun opiskelijatoiminta alkaa toivottavasti elpymään jo tämän vuoden aikana, joten on tärkeää pitää silmät auki ja mieli vireänä! Vappuna toivottavasti voimme bongailla muuttolintujen palaavan metsiimme ja opiskelijoita riemuitsemassa tupsut ja haalarit heiluen.

3. Vietän paljon aikaa kirjoja lueskellen ja kesäisin Kemijoen varrella kalastellen.

image with text

Nuutti Rantanen, Jyväskylä

1. Opiskelen tietotekniikkaa, seitsemättä ja toivottavasti viimeistä vuotta. Ryhdyin tykiksi, koska Jyväskylän opiskelijat ja opiskelijoiden edut ovat olleet lähellä sydäntäni opintojeni aikana ja halusin kehittää TEKin näkyvyyttä Jyväskylässä.

2. Tänä vuonna on erittäin tärkeää tuoda TEK lähemmäksi opiskelijan ja työnhakijan arkea ja haluan myös luoda järjestöille erittäin positiivisen kuvan TEKin toiminnasta sekä luoda aktiivisen kyhiverkoston (TEKin kiltayhdyshenkilöverkosto) Jyväskylään. Toivon myös, että korona-aikaan aloittaneet voivat päästä vihdoin mukaan opiskelijatoimintaan, paremmin tietoisiksi TEKistä ja TEKin jäseniksi.

3. Harrastuksiani ovat muun muassa lautapelit, koodaaminen ja hyvät oluet. Nähdään toivottavasti Jyväskylän eeppisissä opiskelijatapahtumissa.

image with text

Otto Runola, Vaasa

1. Opiskelen kolmatta vuotta tuotantotaloutta tekniikan puolella Vaasassa, toimin Vaasan yliopistossa sekä Åbo Akademin Vaasan kampuksella. Ryhdyin tykiksi, kun edeltäjäni suositteli pestiä minulle ja päätin lähteä koettamaan siipiäni. Tunsin, että voisin tuoda tätä kautta jotain hyvää vaasalaisille opiskelijoille.

2. Tänä vuonna erityisesti nousee esiin teekkarikulttuurin kehityksen jatkaminen, hyvinvoinnin lisääminen ja kampuksen elävöittäminen, kun opiskelijat palaavat kampukselle.

3. Pidän vapaa-ajan liikunnasta, ruuanlaitosta ja lukemisesta. Urheilussa kiinnostaa eniten jalkapallo, ruuassa italialainen keittiö ja kannustan kaikkia lukemaan Sinuhe egyptiläisen.

image with text

Sara Siivola, Otaniemi, Espoo

1. Opiskelen neljättä vuotta Otaniemessa ja ensimmäistä vuotta Kuitu- ja polymeeritekniikan maisterissa. Koulun ohella viihdyn erinäisissä vapaaehtoistehtävissä ja jäljelle jäävä aika menee urheillessa ja ulkoilusta nauttiessa.

2. Innostuin TEKin menosta jo nuorempana teekkarivanhempien myötä. Tupsuvuonna lähdinkin sitten kyhiksi (TEKin kiltayhdyshenkilö) ja pääsin seuraamaan Otaniemen tykin menoa. Kun tykkihaku aukesi viime syksynä, tuntui siltä, että nyt se oma homma on viimein löytynyt.

3. Tämä vuosi tulee olemaan todella vauhdikas Otaniemen kampuksella. Monet killat järjestävät välistä jääneitä pyöreitä vuosijuhlia ja mahdollisen wapun riennot kasvavat entisestään. Lähdemme myös Owain Dawsonin johdolla kehittämään TEKin kansainvälisempää näkyvyyttä kampuksella. Hieno vuosi siis tulossa!

Mikä tykki?

Tekniikan akateemiset TEKin opiskelijayhdyshenkilöitä kutsutaan tykeiksi. Tykki-sana on lyhenne, joka tulee sanasta teekkari­yhdysmies. Teekkariyhdysmies-sana ilmestyi TEKin sanastoon 2000-luvulla, jolloin sana korvasi korkeakouluyhdysmies-sanan. Teekkari­yhdysmiehet muuttuivat opiskelijayhdyshenkilöiksi vuonna 2017.

Jos tiedät tätä tarkemmin, milloin korkeakouluyhdysmiestoiminta alkoi tai milloin teekariyhdysmies-sana on otettu käyttöön, kerro se meille osoitteeseen TEK-lehti@tek.fi, niin kerromme sen myös muille.

Avainsanat: