Teekkarin työkirjan päätoimittaminen on arvostettava tehtävä

|
Blogimerkintä

Päätoimittajan työssä on monia samoja tekijöitä, joita opiskelijat TEKin opiskelijatutkimuksen mukaan pitävät työelämässä tärkeinä.

TEKin ja teknillisten yliopistojen kanssa yhteistyössä tehtävä Teekkarin työkirja julkaistaan syksyllä 24. kertaa ja olen saanut kunnian toimia sen päätoimittajana. Vuoden 2017 Työkirja painottaa erityisesti opiskelijoiden tulevaisuutta ja mahdollisuuksia omaan urasuunnitteluun. Perinteiseen tapaan Työkirja kertoo lisäksi myös kaiken oleellisen työnhausta aina CV-malleista työhaastatteluun valmistautumiseen.

Työni on erittäin monipuolista ja haastavaakin. Työkirjaa valmistellessa täytyy osata runsaasti erilaisia tehtäviä, kuten sisällön suunnittelua ja ideointia, mainosmyyntiä, budjetointia sekä kaavailtuihin juttuihin kirjoittajien ja kuvittajien palkkaamista. Työssä myös oppii paljon uutta.

Olen koulutukseltani valtiotieteiden maisteri, ja toisinaan oma haasteensa on päästä samaan ajatusmaailmaan teekkarilukijoiden kanssa.

OPISKELIJA HAKEE TYÖLTÄ MIELENKIINTOISTA SISÄLTÖÄ

TEKin tuoreen opiskelijatutkimuksen mukaan tekniikan alan opiskelijoille työelämässä tärkeintä ovat työn sisältöön liittyvät tekijät, esimerkiksi mielenkiintoisuus ja mahdollisuudet kehittyä ja vaikuttaa omaan työhön.

Nämä ovat ehdottomasti tärkeitä motivaattoreita myös Työkirjan päätoimittajan työssä. En ole ollut aikaisemmin tehtävässä, jossa olisi näin paljon erilaisia tehtäviä hoidettavana, mutta vaihtelevuus pitää myös työn mielenkiintoisena ja paljon päätöksiä saa tehdä itsenäisesti oman mielen mukaan.

Erona opiskelijatutkimuksen tuloksiin on se, että minulle on myös tärkeää, että saan työssäni auttaa opiskelijoita, kenties yhteiskuntaakin. On erityisen motivoivaa saada antaa tukea työllistymisessä ja oman uransa suunnittelussa.

Työn merkityksellisyys ja yhteiskunnallinen hyödyllisyys jäivät TEKin opiskelijatutkimuksessa arvoasteikon häntäpäähän. Syitä siihen, miksi tällaiset asiat eivät ole niin kyselyyn osallistuneiden opiskelijoiden mieleen, en lähde arvuuttelemaan. Tiedostan myös, että monilla työtehtävät eivät edes ole sellaisia, että niiden voi suoraan nähdä hyödyttävän yhteiskuntaa. Yhteiskunnallinen merkitys tulee usein mutkan kautta.

Minusta nämä työn aspektit kuuluvat myös sen saman työn mielenkiintoisuuden piiriin, jota opiskelijat arvostivat kyselyssä eniten. Oikeastaan merkityksellisyys ja mielenkiintoisuus ovat vain saman puun alaoksia.

JOTAIN YHTEISTÄ TEEKKAREIDEN KANSSA TYÖELÄMÄSSÄ

Valmistutumiseni jälkeen vietin itse jonkin aikaa työttömänä. Saan nyt omassa työssäni havaita, että olisin silloin voinut tehdä paljon asioita myös toisin. Omaa työllistymistä voi avittaa erilaisin keinoin, joista voimme Työkirjassa kertoa.

Toisaalta, jos olisin silloin tiennyt sen minkä nyt tiedän työnhausta, en ehkä olisi päätynyt tähän tehtävään. Kenties etsikkoajallakin oli tarkoituksensa.

Monet keskenään erilaiset ihmiset hakevat työtehtäviltään hyvin erilaisia asioita. Omalta kohdaltani voin sanoa, että olen onnekas, että olen päässyt tehtävään, jossa voin sekä oppia näin paljon uutta, että myös välittää saamaani tietoa eteenpäin opiskelijoille.

Kirjoittaja on Teekkarin työkirja 2017 -työnhakuoppaan päätoimittaja.