Teekkarilakista on moneksi

|
Blogimerkintä
Kuuntele

Olen todistanut teekkarilakkien olevan monenlaisessa menossa mukana, mutta en olisi arvannut, että teekkarilakki on myös sisustuselementti.

Kun olin lapsi, kävimme vappuna perheeni kanssa usein katsomassa teekkareiden hyistä kastetta Tammerkoskeen. Sittemmin törmäsin teekkareihin opiskeluaikoina Vaasan yliopistolla, jossa erityisesti kärryillä kulkeva sauna kiinnitti huomioni. Olen todistanut teekkarilakkien olevan monenlaisessa menossa mukana, mutta en olisi arvannut, että teekkarilakki on myös ympärivuotinen sisustuselementti. 

Olen sekä livenä että Teamsin välityksellä havainnut, kuinka tupsulakki pilkottaa milloin minkäkin kirjahyllyn tai lipaston päältä – tai se on jopa laitettu paraatipaikalle keskelle olohuoneen seinää! 

Kenties lakki tuo synkkinä talvikuukausina lohtua ja (enemmän tai vähemmän) hohtavan valkoisena muistuttaa, että valoisammat ajat ovat tulossa. Tai ehkä lakkia katsoessa voi käväistä muistoissaan ammentamassa energiaa ikimuistoisista vapuista, opiskelijariennoista ja muista huveista. Voisin kuvitella, että korona-aikana tätä energiaa on kaivattu enemmän kuin koskaan. 

Teekkarilakkipäivän viestintää tehdessä on ollut mahtavaa päästä seuraamaan tätä tunteen paloa omia opintoja ja opiskeluporukkaa kohtaan. Toivottavasti mahdollisimman moni ilahduttaa itseään, muita teekkareita ja tietysti meitä sivustaseuraajia tänä torstaina laittamalla lakin seinältä, hyllystä tai lipaston päältä oikealle paraatipaikalle – omaan päähän! 

Voit osallistua päivään ottamalla itsestäsi kuvan lakki päässä ja postaamalla sen someen hashtagilla #teekkarilakkipäivä #teknologmössansdag #teekkaricapday. Voit halutessasi jakaa kuvan yhteydessä myös lakkimuistojasi tai kertoa, mitä lakki ja teekkarius sinulle merkitsee.

Lisäksi arvomme viisi Arabian tupsumukia niiden kesken, jotka ovat tägänneet TEKin tilin Instagramissa (@tekniikanakateemiset) Teekkarilakkipäivän postaukseensa. Lue lisää Teekkaripäivän tapahtumasivulta!

Avainsanat: