Sukellus levän perässä vei Oswegoon

|
Uutinen
Kuuntele

Sofia Sokolowski voitti hopeaa kansainvälisen Genius Olympiad -kilpailun tiedesarjassa Oswegossa kesäkuussa. Hänen kilpailutyönsä käsitteli lämpövoimalan vaikutuksia suolilevän kasvuun Itämeressä.

– Oli hienoa edustaa Suomea itselleni tärkeällä työllä, jonka tekemiseen kului verta, hikeä ja kyyneliä, Sofia Sokolowski, 18, sanoo.

Hän voitti hopeaa kansainvälisen Genius Olympiadin tiedesarjassa. Lukiolaisille suunnattu, ympäristöasioihin keskittyvä kilpailu järjestettiin kesäkuussa Oswegossa, New Yorkissa.

Sokolowski valittiin Suomen edustajaksi Tutki-Kokeile-Kehitä eli TuKoKe-kilpailusta, jonka järjestävät TEK ja Opinkirjo. Hänen kilpailutyönsä käsitteli lämpövoimalan vaikutuksia suolilevän kasvuun Itämeressä. Ohjaajana toimi Piia Koponen.

– Kaikki alkoi Ressun IB-lukion biologian kurssista ja sen pakollisesta tiederaportista. Ajattelin, että jos teen kokeellisen työn itselleni kiinnostavasta aiheesta, motivoidun enemmän.

Hän yhdisti biologian laitesukellus-harrastukseensa. Hän sai tukea tutkimuksen ideointiin laitesukellusseurassaan toimivalta meribiologilta.

Näkyvyys veden alla oli vain 10 senttimetriä.

Sokolowski sukelsi äitinsä kanssa Vuosaaren aallonmurtajan suuntaisesti ja keräsi leviä 50 metrin välein. Jo testisukelluksella hän huomasi olosuhteiden olevan oletettua haastavammat. Näkyvyys veden alla oli vain 10 senttimetriä.

– Vedettiin sitten käsikopelolla pohjaa eteenpäin.

Genius Olympiad -kisasta Sokolowskin mieleen jäi eritysesti Suomen edustusjoukkueen yhteishenki ja tuomarit.

– Olin valmistellut hissipuheen tutkimuksestani, mutta joskus tuomari jäi kuitenkin odottamaan sille jatkoa. Toisinaan en meinannut saada lausetta loppuun, kun kysymyksiä tuli jo solkenaan.

Tuore ylioppilas viettää nyt välivuotta. Syksy sujuu Etelä-Afrikassa, jonne Sokolowski lähtee vapaaehtoisohjelmaan. Siihen kuuluu avustavia töitä valas- ja delfiinisafareilla sekä haavoittuneiden merikilpikonnien ja pingviinien auttamista. Joulun jälkeen hän alkaa lukea lääketieteellisen pääsykokeisiin. ×

  • Osana TuKoKe 2019 -kilpailua järjestetään STEK Sähkökisa. Molempiin voi osallistua samalla työllä. www.tukoke.fi