Palkansaajat tuovat äänensä kuuluviin eurovaaleissa
Palkansaajien yhteinen eurovaalikampanja polkaistiin käyntiin tänään 10.3. Helsingissä. Tavoitteena on äänestysaktiivisuuden lisääminen ja työelämäteemojen nostaminen keskusteluun.
Kampanjassa ovat mukana kaikki palkansaajakeskusjärjestöt ja lähes kaikki ammattiliitot. Edellisen kerran yhtä laajalla rintamalla kampanjoitiin vuonna 1994 EU-kansanäänestyksen yhteydessä.
– Mennyt viisi vuotta EU:ssa eivät ole olleet palkansaajien kannalta riemukulkua. Työntekijöiden oikeuksien edistämisessä ei ole otettu edistysaskelia, ja jotkut asiat ovat olleet jopa jäissä, kiteytti kampanjapäällikkö Hanna Kuntsi. Kampanjakoordinaattorina toimii TEKin johtaja Ari Åberg.
Kampanjan visuaalinen ilme ja kampanjateemat esiteltiin tänään 10.3. Helsingissä. Kampanjan pääteemoja ovat työntekijöiden oikeudet ja työsuojeluun liittyvät kysymykset EU-tasolla.
Esimerkiksi nyt irtisanomissuojat ovat hyvin vaihtelevia ja työsuojelun edistäminen on käytännössä jäissä. Palkansaajajärjestöjen mielestä muun muassa työaikasuoja pitää saada kuntoon työaikadirektiivillä, EU:hun on luotava yhtenäinen irtisanomissuoja, työsuojelustrategia on uudistettava ja EU:hun on saatava joukkokanneoikeus.
Kampanja on puoluepoliittisesti sitoutumaton.
Äänestysaktiivisuutta nostettava reilusti
Kampanjan teemana on Ääniä Suomesta, ja yhtenä keskeisenä tavoitteena onkin äänestysaktiivisuuden reilu nostaminen. Europarlamenttivaalien vaalipäivä on 25.5.
– Viime vaaleissa äänestysprosentti oli 40, ja palkansaajilla vieläkin alhaisempi, Kuntsi laskee.
Kampanjan omat verkkosivuilta löytyy lisätietoa kampanjateemoista sekä taustoittavia artikkeleita ja jatkuvasti päivitettävä blogi. Kampanja näkyy ja kuuluu myös Facebookissa ja Twitterissä.
Osana kampanjaa järjestetään kuudella paikkakunnalla vieraileva kiertue, joka alkaa Helsingistä 5.–6.5. Lisäksi kuudella muulla paikkakunnalla vieraillaan osana Eurooppalaisen Suomen järjestämää rekkakiertuetta.