Lahdessa TEKin palvelut pop upina
Lahden alueen osaamiskärkinä ovat cleantech ja muotoilu.
Ldiaryn ja TEKin yhteistä jäseniltaa vietettiin 21.1. Lahden tiedepuistossa. Ennen illanviettoa jäsenillä oli mahdollisuus henkilökohtaiseen uraneuvontaan. TEKin pop up -toimistossa opastivat yksikönjohtaja Sari -Taukojärvi ja ura- ja rekryasiamies Satu Myller.
TEKin lakimies Maritta Jalo oli puolestaan valmiina vastaamaan työsuhteisiin liittyviin juridisiin kysymyksiin.
Asiamies Martti Kivioja neuvoi yrittäjyydestä kiinnostuneita. Hän esitteli yrittäjille suunnattuja jäsenpalveluita ja kertoi TEKin Yrittäjäklubin toiminnasta. Lahden Protomo-toimintaa esitteli liiketoimintakehittäjä Jyrki Rautkivi Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy:stä.
Iltapäivän jatkeeksi kierrettiin Lahden tiedepuiston tiloissa LADECin asiakkuusjohtaja Juha Määtän johdolla. Modernit ratkaisut saman katon alla edistänevät mainiosti paitsi työntekoa myös eri korkeakoulutoimijoiden ja yritysten verkostoitumista.
LADECin tulevaisuusvisiossa tavoitteeksi on asetettu, että Lahden seutu on vuonna 2020 maan ketterin yritystoiminnan kasvukeskus, joka on kääntänyt rakennemuutoksen eduk-seen ja tarjoaa yrityksille niiden tarvitsemia palveluja.
Nykyisin kehitysyhtiö palvelee noin 700 yritystä vuosittain.
Tällä hetkellä Lahden alueen osaamiskärkinä ovat cleantech ja muotoilu.
Kansanedustajaehdokkaat esittelyssä
Jäsenillassa ääneen pääsi myös tekkiläinen kansanedustajaehdokas DI Lulu Ranne (ps.) Hämeenlinnasta. Koulutuksen merkitystä korostanut Ranne painotti uudistumista ja innovointia Suomen tulevaisuuden turvaamisessa. Tilaisuuteen kutsuttu alueen toinen tekkiläinen ehdokas Mari Monto (vihr.) Hattulasta ei valitettavasti päässyt paikalle, mutta lähetti terveisensä.
Ldiaryn toiminnasta kertoi yhdistyksen tiedottaja Anne Antila, joka vinkkasi jo nyt parin vuoden päästä vietettävistä 70-vuotisjuhlista. Hän kertoi myös sääntöuudistuksesta.
– On korkea aika päivittää säännöt, jotka kirjoitettiin pääosin jo perustamisvuonna 1947. Oleellisin muutos tullee jäsenyysvaatimuksiin, tavoitteena on toimia yhdyssiteenä kaikille tekniikan akateemisille, ei vain diplomi-insinööreille ja arkkitehdeille.
Lähiajan tapahtumat löytyvät Ldiaryn nettisivuilta: www.ldiary.fi.
Ilta huipentui paikallisten tekkiläisten muodostaman 9-henkisen teekkarikvartetin esitykseen. Vau!