Kauppi: Suomalaista sopimusyhteiskuntaa ei ole varaa tuhota

|
Uutinen
Kuuntele

Ylemmät Toimihenkilöt YTN:n puheenjohtaja ja TEKin toiminnanjohtaja Heikki Kauppi pitää huolestuttavana työnantajapuolella esiintyvää halua sopimusyhteiskunnan murentamiseen laman varjolla.

– EK:n tavoite näyttää olevan, että kollektiivisopimisesta ja liittoneuvotteluista siirryttäisiin kokonaan yksilökohtaiseen sopimiseen. Ylempien toimihenkilöiden sopimustoiminnassa siirryttäisiin silloin takaisin 1980-luvulle, jolloin palkkakehitys oli selkeästi muita henkilöstöryhmiä heikompaa, sanoo YTN:n puheenjohtaja Heikki Kauppi.

– Erikseen on vielä huomattava, että kolmasosa ylemmistä toimihenkilöistä on kokonaan vailla työehtosopimuksia. Työehtosopimuksen olemassaolon on oltava ehdoton edellytys paikallisen sopimisen laajentamiselle, Kauppi lisää.

Kauppi valittiin YTN:n uudeksi puheenjohtajaksi tänään pidetyssä järjestön vuosikokouksessa. Varapuheenjohtajiksi valittiin Pertti Porokari (Insinööriliitto), Lotta Savinko (Suomen Ekonomit) ja Mika Varjonen (Tradenomiliitto).