Kauppi: Kilpailukyvyn kehittämisessä pitäisi siirtyä asiaan
TEKin toiminnanjohtaja Heikki Kaupin mielestä yhteiskuntasopimus ratkoo todellisen kilpailukyvyn kannalta vähäpätöisiä asioita.
TEKin toiminnanjohtaja ja Ylemmät Toimihenkilöt YTN:n puheenjohtaja Heikki Kaupin mukaan on hyvä, että yhteiskuntasopimus todennäköisesti saadaan aikaiseksi. Valitettavaa sen sijaan on, että sopimus ratkoo todellisen kilpailukyvyn kannalta vähäpätöisiä kysymyksiä.
– Taloustieteellisen tutkimuksen mukaan jopa 85 % kilpailukyvystä perustuu innovaatioihin. Talouden suunta voidaan kestävästi kääntää vain edistyneempien tuotteiden ja liiketoimintamallien avulla, Kauppi toteaa.
Kaupin mukaan paikallisella sopimisella on hyvät edellytykset lisätä sekä tuottavuutta että työhyvinvointia.
– Paikallisen sopimisen lisäämisen ehdoton edellytys on kuitenkin luottamusmiesten aseman vahvistaminen. YTN tukee luottamusmiehiään kaikin keinoin, mutta edellyttää myös työnantajan turvaavan luottamusmiesten toimintaedellytykset. Hyvää neuvottelutuloksessa on se, että YTN:n pitkään vaatimat työaikapankkiratkaisut ovat nyt kokonaisuudessa mukana, Kauppi toteaa.
Lue myös:
- Tätä kilpailukykysopimus tarkoittaa käytännössä
- Neuvottelutulos kilpailukykysopimuksesta
- Akava: Työmarkkinaratkaisulla nopeasti parannusta kilpailukykyyn ja työllisyyteen
- Akavan puheenjohtaja Sture Fjäederin kolumni: Työmarkkinajärjestöt osoittivat jälleen vastuullisuutensa
- JUKO: Neuvottelutulos torjuntavoitto julkiselle sektorille