Kaksi tarinaa tekniikan läpimurtojen alkulähteiltä

|
Uutinen
Kuuntele

Suomalaisen it-osaamisen ja langattoman viestinnän perusta luotiin Commodore 64:n kelmeissä valoissa ja radioamatöörien kerhohuoneissa.

Pikku nörteistä it-osaajia

 

Tietoturvayhtiö F-Securen tutkimusjohtaja Mikko Hyppösen elämä mullistui maaliskuussa 1984. Kotiin hankittiin Commodore 64 -tietokone.

– Äitini oli töissä Valtion Tietokonekeskuksessa, ja henkilö-kunta hankki itselleen ryhmätilauksena kotikoneiksi Commodore 64:t ja niihin kalvolevyasemat. Lerppuasema oli luksusta.

Tietokonemaailma vei heti 13-vuotiaan Hyppösen mennessään. Aluksi aika vierähti pelaillessa, mutta nopeasti kuvioihin tuli myös ohjelmointi. Tiiviimpi yhteisö syntyi muutaman kaverin kanssa.

– Matematiikan opettaja veti koulun jälkeen atk-kerhoa. Meillä oli käytössä MikroMikko 1 -tietokoneet. Aloimme heti koodata muun muassa autopelejä, levyturboja ja pelien grafiikkarivejä. 

Lisätietoa imettiin lehdistä. Esimerkiksi MikroBitti-lehdessä julkaistiin ohjelmalistauksia Basic-ohjelmointikielellä. Ensimmäiset ohjelmansa Hyppönen myi 16-vuotiaana.

– Naputtelimme ne omalle koneellemme. Sitä kautta oppi todella paljon. Assembler-ohjelmointikielen opettelin itse. Luin Commodore 64 Reference Guide -kirjan moneen kertaan kannesta kanteen, Hyppönen kertoo.

 

Yhteisö löytyy tietokonekerhoista

Commodore 64:ää edeltänyt VIC 20 -tietokone saapui Suomeen 1980-luvun alussa.

– Maahantuoja myi konetta yllättävän kalliiseen hintaan. Minä sekä pari kollegaani,  Matti Aarnio ja Mauri Robertsson, ajattelimme, että nuoria suorastaan ryöstettiin eikä heille annettu mitään opastusta. Päätimme, että alamme kouluttaa heitä, muistelee Nokia Datan suurtietokoneiden silloinen tuotepäällikkö Lauri Hirvonen

Syntyi VIC 20 -tietokonekerho, joka julkaisi omaa Vikki-lehteä. Kun Commodore 64 rantautui Suomeen joulupaketeissa 1982, muutti kerho nimensä myöhemmin Commodore 64:ksi ja lehdestä tuli C 64

Seuraavana vuonna kone löytyi jo lähes 40 000 suomalaiskodin työpöydältä. Väkilukuun verrattuna Commodore 64:ää myytiin Suomessa enemmän kuin missään muualla maailmassa. Syntyi tasavallan tietokone.

– Jäsen numero 13 oli Linus Torvalds. Hän istui usein takarivissä hyvin ujona eikä kysynyt mitään, mutta imi kaiken tiedon, Hirvonen paljastaa.

Kuukausittain järjestettäviä kokouksia pidettiin Helsingin kaupungin tarjoamissa tiloissa ja niihin osallistui noin 200 nuorta. Parhaimmillaan jäseniä oli tuhat eri puolilla Suomea, ja mukana oli paljon myös tyttöjä.

– Into oli valtava. Pelaaminen kiinnosti eniten, ja meillä oli testattavana kaikki uusimmat pelit. Opetimme myös tekniikkaa ja ohjelmointia. Toiminta katettiin jäsenmaksuilla, Hirvonen kertoo.

Kokouksia täydensi oma kerholehti, jossa kerrottiin uusimista peleistä, kotimaisissa ja ulkomaisissa lehdissä julkaistuista uutisista sekä jaettiin ohjelmointivinkkejä. Myöhemmin lehti sulautui osaksi uutta Printti-tieto-konelehteä, johon eri tietokonekerhot saivat omat sivunsa. 

– Koneissa ei ollut tuohon aikaan vielä skandinaavisia merkkejä. Keksin tavan, miten sellaisen sai VICiin ja Commodore 64:ään. Julkaisin ohjelman meidän kerholehdessä, Hirvonen muistelee.  

Ja koska pelaaminen kiinnosti, uusimmat pelit haluttiin saada itselle mahdollisimman helposti.

– Nuoret keksivät, että lisäportin avulla pystyi kopioimaan pelikasetteja. Se oli osaamisen näyttämistä ja kertoo siitä, että nuoret olivat aktiivisia, Hirvonen pohtii.

VIC-kerhon perustajan Lauri Hirvosen poika Heikka oli myös innokas kerholainen.

 

Mikroharrastuksesta Suomen ensimmäinen sähköposti

1980-luvulla yleistynyt Bulletin Board System (BBS), eli purkki, mullisti samaan aikaan tiedonvälityksen. Purkiksi kutsuttiin lankapuhelinverkkoon liitettyä tietokonetta, jonka erityinen ohjelmisto vastaanotti datapuheluita käyttäjien tietokoneilta. Purkkiin otettiin yhteyttä modeemin avulla.

– Se oli kuin keskustelufoorumi. Ei tarvinnut enää mennä fyysisesti kokouksiin. Purkissa pystyi esittämään kysymyksiä ja niihin sai vastauksia. Näistä tuli suosittuja tietokoneharrastajien keskuudessa, Hirvonen tietää.

Hirvonen innostui tekniikasta niin paljon, että kehitti siitä ammattimaisen version. Hän oli mukana tekemässä Nokian ensimmäistä sähköpostia, jonka Helsingin Puhelinyhdistys otti käyttöön Elisa-nimisenä 1986.

– Mikroharrasteesta kehitettiin Suomeen sähköposti. Siitä tuli nopeasti Suomen suurin sähköpostijärjestelmä ja sillä oli 100 000 käyttäjää. 

 

Tasavallan tietokone loi pohjan osaamiselle

Monista Commodore 64:stä koodausuransa aloittaneista on kasvanut suomalaisen it-alan vaikuttajia, ja heitä työskentelee niin peliteollisuudessa, tietoturva-alalla kuin ohjelmistoyrityksissäkin.

Pitkäjänteinen työ tietokoneiden parissa on tuottanut tulosta. It-ala työllistää Suomessa tällä hetkellä vajaat 100 000 ihmistä.

– Usein, kun juttelee alan eri huippujen kanssa, jossain vaiheessa tulee kysymys, että oliko sinulla Commodore, MSX vai Spectrum. Joku näistä kolmesta kaikilla on ollut, Hyppönen naurahtaa.

Hyppösen mielestä Commodore 64:stä ei muodostunut tasavallan tietokonetta sattumalta.

– Se oli hyvä laite, koska jokainen kone oli samanlainen. Taitava koodari pystyi optimoimaan koodia niin pitkälle kuin halusi. Siitä tehtiin esimerkiksi 16-äänikanavainen instrumentti, vaikka siinä oli alun perin vain kolme äänikanavaa. PC:eillä ei pystynyt tekemään tällaista.

1980-luvulla opittu Assembler-ohjelmointi-kielen osaaminen johdatti Hyppösen nykyiselle uralle.

– Minut palkattiin F-Secureen, silloiseen Data Fellowsiin tekemään tietokantakehitystyötä. Kun Data Fellows keskittyi enemmän tietoturvaan, näytteitä alkoi tulla analysoitavaksi minulle, sillä ne piti avata konekielellä.

Tietojenkäsittelytieteen opinnot Helsingin yliopistossa jäivät. Hyppösestä tuli F-Securen kuudes palkattu työntekijä 24 vuotta sitten.

 

Mikko Hyppönen

 

Lauri Hirvonen

 

 

 

 

Radioamatööritoiminta on siirtynyt internetaikakauteen. Kuvassa Juha Hulkko käyttää avattaren eli virtuaalihahmon avulla etänä omaa Radio Arcala -asemaansa.

 

Radioamatöörit kännykän kimpussa

 

Suomalaiset tunnetaan maailmalla langattoman viestinnän osaamisestaan. Osaamisen siemenet kylvettiin 1900-luvun alussa, kun radioamatööritoiminta rantautui Suomeen.

– En usko, että ilman radioamatööri-toimintaa olisi syntynyt langattomaan viestintään erikoistuneita yrityksiä. Suomalaisilla oli käytössä hyvin kehittyneitä radiojärjestelmiä jo sota-aikana, arvioi teknologiayhtiö Elektrobitin perustaja Juha Hulkko.

Hulkosta ei tullut radioamatööriä sattumalta 40 vuotta sitten. Isoisä oli yksi Pohjois-Suomen ensimmäisiä radioamatöörejä, isä suoritti radioamatööritutkinnon 1940-luvulla ja myös pikkuveli ajautui harrastuksen pariin.

Hulkon nuoruudessa Oulussa toimi aktiivisesti ainakin neljä radioamatöörikerhoa. Esimerkiksi teekkareilla oli omansa, ja kerho laitettiin pystyyn nopeasti myös Hulkon perustamaan Elektrobitiin. 

Osaa harrastajista innostaa etenkin tekniikka sekä radioiden ja antennien rakentaminen. Samalla myös ymmärrys radioaaltojen toiminnasta kasvaa. Toisia taas viehättää yhteyden pitäminen muihin harrastajiin tai kilpaileminen. Maiden keräilyssä yhteys pyritään saamaan mahdollisimman moneen maahan.

– Minua kiinnostaa erityisesti harrastuksen sosiaalisuus. Tässä tavallisten ihmisten oli mahdollista luoda globaaleja ystävyysverkostoja ennen matkustamisen yleistymistä ja internetiä. Esimerkiksi opiskeluaikoina olin paljon yhteydessä Kaliforniaan ja sitä kautta minulle järjestyi sinne neljän kuukauden harjoittelupaikka, Hulkko muistelee.

– Myös yhteistyömme amerikkalaisen tietoliikennealan jätin AT&T:n kanssa alkoi radioamatööritoiminnan avulla. Kun heidän edustajansa näkivät amatöörikerhomme aseman antennin tehtaan katolla, he halusivat tulla tutustumaan. Liiketoimintasuhteet kestivät vuosia, Hulkko jatkaa.

Alkuaikoina moni radioamatööritaustainen insinööri päätyi myös Elektrobitin palkkalistoille.

– Heillä oli selvästi keskimääräistä vastavalmistunutta insinööriä enemmän käytännön taitoja. Oli strateginen päätös palkata radioamatöörejä, Hulkko kertoo.

Myös Nokian Veijo Kontas on huomannut radioamatöörien etevyyden työmarkkinoilla. Hän johti pitkään Nokian mikropiirien kehitystä. Radioamatööritoiminnan hän aloitti 10-vuotiaana.

– Radioamatöörit ovat tyypillisesti osaavampia ja motivoituneempia, kun työ on niin lähellä harrastusta.

 

Vaikutus näkyy ja kuuluu

Suomessa on noin 6 000 radioamatööriä, ja kerhoja löytyy monilta paikkakunnilta. Maailmalla harrastajia on arviolta kolme miljoonaa. Kontaksen mukaan tekniikan kanssa puuhastelu on luontainen osa radioamatööritoimintaa. 

– Kirjoitan softaa omalle asemalle sekä teen rautaa ja piirilevyä. Samalla tulee pidettyä yllä perussuunnitteluosaamista.

Kontaksella ja Hulkolla on oma radioasema Oulun kupeessa, Radio Arcala. 20 hehtaarin tontilla on pystyssä seitsemän antennia.

– Meillä on oman aseman kanssa sama strategia kuin töissä: pyrimme olemaan ykkösiä maailmassa. Aseman käytettävyys ja automaatio on viety huippuunsa, jotta operaattori pystyy keskittymään esimerkiksi vaativissa radioamatöörien kilpailuissa, Kontas kertoo.

Moni amatöörien kehittämä tekniikka on päätynyt osaksi matkapuhelinjärjestelmiä. Esimerkiksi matkapuhelinverkkojen esikuvana toimivat amatöörien kehittämät toistinasemat, joiden avulla kantoaluetta laajennettiin. Yhdysvalloissa oli sallittua soittaa niiden kautta puhelinverkkoon.

– Kännykkä on keksitty 1980-luvun alussa. Siihen on otettu joitakin piirteitä tästä, kuten linkki radioasemasta kiinteään verkkoon, Kontas vertaa.

Radioamatööreillä oli käytössä myös tiedonsiirto paljon ennen kuin se tuli matkapuhelimiin.

– Siinä oli protokolla, josta otettiin viitteitä gprs:ään, Kontas paljastaa.

– Moni radioamatööritaustainen insinööri on ollut kehittämässä esimerkiksi NMT:tä ja GSM:ää, hän jatkaa.

 

Radioamatöörit suunnannäyttäjinä

Myös Nokiassa on omia radioamatöörikerhoja, ja moni radioamatööri on noussut yhtiössä merkittävään asemaan. 

Esimerkiksi digitaaliseen signaalinkäsittelyyn ja sen sovelluksiin erikoistunut Yrjö Neuvo toimi Nokian teknologiajohtajana vuoteen 2005 asti. Hän oli keskeisesti mukana digitaalisen signaalinkäsittelyn läpimurrossa, kun matkapuhelimet valloittivat maailman.

Kontas puolestaan vastasi kaikesta mikropiirikehityksestä, kun yhtiö kasvoi hurjaa vauhtia. 

Myös radiotekniikan isänä tunnettu Lauri Kuokkanen on radioamatööri.

Miksi sitten näin monet radioamatöörit ovat nousseet merkittävään asemaan?

– Radioamatööritoiminnassa yhdistyy teknologiadraivi ja vuorovaikutus toisten kanssa. Tästä on apua myös työelämässä, Kontas miettii. 

 

Juha Hulkko

 

Veijo Kontas

Innostuksen luominen vaatii raja-aitojen kaatamista

Vaikka talouden käppyrät ovat näyttäneet viime vuodet tukevasti väärään suuntaan, tulevaisuudentutkimuksen professori Markku Wilenius Turun yliopistosta uskoo, että toivoa on. 

Käänne kuitenkin vaatii rutkasti pitkäjänteistä työtä – ja aivan uudenlaista innostusta. 

– Innostus vaatii ympärilleen yhteisön. Ei riitä, että joku pellepeloton väsää yksin jotain. Tietotekniikan myötä kehittäjäyhteisöjä voi syntyä aiempaa enemmän ja yksinkertaisemmin, Wilenius kiteyttää.

– Lisäksi mukana pitää olla toiset tyypit, ne linukset. Henkilöt, jotka eivät ajattele vain bisnesvetoisesti, vaan jotka ovat tekemässä jotain isompaa asiaa, hän jatkaa.

Bisnesveturit, yritykset, rakentavat keksinnöistä liiketoimintaa, mutta Wilenius korostaa, että myös poliittisilla päätöksillä voidaan tukea markkinoiden kehittymistä.

– Mobiiliteknologian levittämisessä harjoitettiin nerokasta politiikkaa. Vastaava ministeriö esti, että toiminta ei päässyt monopolisoitumaan, ja kaikki halukkaat pystyivät toimimaan.

Wilenius näkee samankaltaisia mahdollisuuksia uusiutuvien energialähteiden hyödyntämisessä.

– Meillä on paljon insinöörejä ja harrastustoimintaa, mutta nyt osaaminen ei pääse markkinoille. Uuden energian kehittämisessä olemme tehneet paljon virheliikkeitä. Energiapolitiikka on lyöty lukkoon isoilla päätöksillä.

 

Koulutuksen ja työelämän pintaremontti ei riitä

Siirtyminen uuteen aikakauteen vaatii Wileniuksen mielestä koulutuksen remonttia. Korkeakoulujen ja yritysmaailman välillä pitäisi olla vuoro-vaikutusta entistä enemmän.

– Aikaisempi kultakausi 1990-luvun puolivälistä alkaen perustui siihen, että tehtiin paljon soveltavaa tutkimusta. Nyt tehdään aivan toisin. Yliopistoissa ajatellaan, että tutkijoiden päätehtävä on tehdä kansainvälisiä julkaisuja. Se on erittäin tuhoisaa tälle maalle.  

Wilenius näkisi Suomessa mielellään enemmän sellaista yhteistyötä, joka pitää harrastusyhteisöt virkeinä.

– Suomessa firmoille on tärkeää varjella liikesalaisuuksiaan. Piilaaksossa taas yritykset tekevät enemmän yhteistyötä keskenään. Uskotaan, että kun antaa oman panoksensa, saa sen isompana takaisin.  

Wilenius haluaisi rantauttaa tällaista yhteisöllisyyttä myös yritysten muuhun toimintaan.

– Uusista yrityksistä pärjää hyvin esimerkiksi it-yritys Reaktor, joka on sanonut njet kaikelle, mihin yritysten toiminta on tavallisesti perustunut. Se on rikkonut hierarkiat, tuonut yrityksen palvelut lähemmäksi asiakasta ja panostanut paljon rekrytointiin.

– Kaikki ovat tasa-arvoisia, mutta jos on jotain annettavaa, pääsee esiin. Kun annetaan tilaa, voi yhteisöön vaikuttaa enemmän. Se on aitoa oikeudenmukaisuuden kulttuuria.

Markku Willenius