Jyrki Kasvi on mukana TEKin tilaisuudessa

Jyrki Kasvi oli uraauurtava vaikuttaja ja pitkäaikainen TEK-aktiivi

17.11.2021
|
Uutinen

Eilen pitkään sairastamaansa syöpään kuollut tietotekniikan tohtori Jyrki Kasvi oli uraauurtava ja pitkäaikainen vaikuttaja suomalaisessa tiede- ja teknologiapolitiikassa. Hän toimi keskeisenä digitalisaation ja tietoturvallisuuden puolestapuhujana peräti viidellä vuosikymmenellä.

Kasvi eli omien sanojensa mukaan kolme elämää: ”bittielämän”, tutkijan ja poliitikon. Kantavana voimana näillä kolmella uralla oli kuitenkin yhteiskunnan kehittäminen yhä paremmaksi tuleville sukupolville. Tutkijana hän kiinnitti huomiota hyvinvointiin työelämässä ja sen tärkeyteen niin organisaatioiden toimivuuden kuin ihmisten oman elämän kannalta. Kansanedustajana hän toimi aktiivisesti esimerkiksi tekijänoikeus- ja tietosuojalakien parissa.

 

Kasvi oli tuottelias kirjoittaja niin verkossa kuin printissäkin, sekä faktan että fiktion parissa. Monille hän onkin tuttu suomalaisen pelijournalismin pioneerina esimerkiksi Mikrobittiin kirjoittamista teksteistään. Hän ehti toimia myös pitkään aktiivisesti Tekniikan akateemiset TEKissä ja hänelle myönnettiinkin aiemmin tänä vuonna TEKin jetoni erityisen arvokkaasta sekä ansiokkaasta työstä TEKin hyväksi.

 

– Esitän kaikkien tekkiläisten puolesta osanottoni Jyrki Kasvin läheisten suunnattomaan suruun. Jyrki piti viimeiseen saakka kiinni toivonkipinästä eikä halunnut kyynistyä sairautensa edessä. Odotimme kovasti, että hän olisi voinut olla mukana juhlistamassa kanssamme saamaansa huomionosoitusta, mutta valitettavasti se ei ollut mahdollista, sanoo TEKin toiminnanjohtaja Jari Jokinen.